Maria-instituutin johtaja Britt-Marie Perheentuvan
esitelmä Säätytalossa 6.2.2003
Naiset, osuustoiminta ja maailmanrauha-seminaarissa
1. Ihmisen sisäinen elämä on vaarassa
Viime vuosisataa hallitsi kaksi suurta muutosta: teknologian vallankumous ja naisten onnistunut murtautuminen entistä paljon laajempiin kulttuuris-yhteiskunnallisiin rooleihin. Kiihtyvällä tahdilla tapahtunut ihmiskuvan teknistyminen ja talousajattelun valtaannousu tallasivat ihmisen olemuksen ydintä. Siten tämä aikakausi jätti seuraavien sukupolvien perinnöksi syviä ihmisenä olemisen ongelmia ja suuren moraalivajeen.
Yhteiskuntamme keskeisiksi arvoksi on muodostunut ihmisyydestä irralleen karannut rationaliteetti, jota mitataan rahamääriksi muutettuina suorituksina ja tehokkuutena. Tällainen yleisasenne on heijastumaa insinöörivetoisesta mekanistisesta ihmiskuvasta, jolle leimallista on kognitiivisen tiedon ylivertaisuus ja todellisuuden hallintapyrkimys. Elämän laadulliset ja ihmisen sisäiset ulottuvuudet jäävät toissijaisiksi. Materialismiin nojaavan luonnontieteen auktoriteetti pyrkii oikean tiedon määrittäjänä mitätöimään ihmisyydestä nousevan hiljaisen tiedon arvon. Tämä aiheuttaa vakavan särön ihmisen aitoon todellisuussuhteeseen.
Kehityksen uuden suunnan löytyminen on tullut yhä tärkeämmäksi. Yksipuolisen rationaalisuuden vastavoimaksi tarvitaan ihmisen emotionaalis-moraalista kehitystä, jonka paras maaperä on elävä yhteisöllisyys ja ihmisten kohtaava vuorovaikutus. Ihmisen kasvu ja eheytyminen mahdollistuvat, kun hän vahvistaa sisäistä olemustaan, tulee tietoiseksi vaikuttavuudestaan ja tuntee vastuunsa oman sukupuolensa erityslaadun mahdollisuuksista, sen syvimmästä tehtävästä. Tämä edellyttää ihmisen olemuksen uutta ymmärtämistä sekä kykyä hahmottaa ja sietää sosiaalisen todellisuuden arvokasta monimutkaisuutta.
Kotiäidit, opettajat, yrittäjät, johtajat ja muut vaikuttajat eivät voi enää olla ensisijassa sopeuttajia vaan tärkeimmäksi tehtäväksi on nostettava toiminta moraalisesti tietoisemman yhteisöllisyyden ja sen kautta paremman maailman muutosagentteina. Mitä enemmän yhteiskunta teknistyy ja ihmiskuva sen seurauksena mekanisoituu, sitä kykenevämmäksi arvovalintoihin ihminen tulisi kasvaa.
Arvotason ongelmat tiivistyvät ihmisen suhteessa omaan sukupuoleensa. Ihmisen suuri kiusaus on narsismi, jota nykyihminen toteuttaa ylikorostamalla vapautta yksilöllisyyden perustana. Pullistunut yksilöllisyys pyrkii samanaikaisesti olemaan sekä nainen että mies. Keskustelu sukupuolten tasa-arvosta on pysähtynyt kysymyksiin kotitöiden jakamisesta, palkkatason eroista, kiintiöistä ja ulkoisesta menestyksestä. Erityisesti naisvaltaisten alojen kuten hoito-, kasvatus- ja opetustehtävien alipalkkaus on toki korjattava mutta samalla tiedostettava, ettei rahallinen arvostus ole ongelman ydin vaan oire arvojen tasolla jatkuvasta vääristymisestä.
Tasa-arvon laajempaa ja syvempää ymmärtämistapaa tarvitaan yhä kipeämmin. Sokeuduttaessa sukupuolten eksistentiaaliselle erilaisuudelle ja turvauduttaessa kuvitelmaan androgyniteetistä menetetään syvimmät mahdollisuudet inhimilliseen kasvuun. Naisten ja miesten erilaisessa olemuksessa toimii kaksi mahtavaa vaikuttajaa: 1) kummallakin sukupuolella erilainen kollektiivinen alkuvoima, joka toimii ihmisyyden syvimpänä voimanlähteenä sekä 2) kulttuurin ylläpitämät stereotypiat, jotka typistävät sukupuolen laatua ja vaikuttavat siten energianvuotoina. Tasa-arvokäsitteen syventäminen lähtee näiden tekijöiden tarkastelusta, joka avaa ulkoisten säännösten ja hallintotointen abstraktisuuden korvaavan toisenlaisen, konkreettisemmaksi lähtökohdaksi todelliselle muutokselle. Ihmisen on aloitettava Itsensä kanssa työskentelystä, koska vain ihminen luo kulttuurin ja voi muuttaa sitä.
Elämänlaadun syventämiseen ja ihmisen henkisen kasvun vaalimiseen on naisella vahva potentiaalinen kosketus. Nainen on saanut aivan erityisen ymmärtämisen lahjan, joka ankkuroituu hänen ruumiillisuuteensa. Naiseus on sukupuolista se, jolla lähtökohtaisesti on ruumiillisuudestaan nouseva sisäinen koodi uuden elämän kasvun alkuunsaattamiseen, ravitsemiseen ja suojeluun, joka vaikuttaa primäärisesti mielikuvina ja tahtotiloina hänen toimintaansa. Siksi hänellä on kyky liittää tämä naiseuden idea, joka nyt on kulttuurin syväjäädyttämä, vaikuttavaksi osaksi todellisuutta hahmottavaa paradigmaa. Tätä naiseuden ytimestä kumpuavaa toivotietoisuuden synnyttämää muutosvoimaa tarvitaan palauttamaan ihmisyys kulttuurimme arvopohjaan.
Muutosprosessi tarvitsee opastajakseen naisen erityisladun, jonka tulee ensin oivaltaa ja saada arvostusta. Naisten moraalis-eettinen vastuu voi toteutua vain vahvistamalla naisen perusolemusta vastaavaa ihmiskuvaa, toimia arkikäytännöissä sen mukaisesti, ja siten juurruttaa se osaksi kulttuurin perusrakennetta. Yhteisöllisyyteen sellaisena kuin se voi toteutua esimerkiksi osuuskuntatoiminnassa, on sisäänrakentunut naiseuden erityislaadun ydin. Tähän näkökulmaan palaan myöhempänä.
Kun nainen pitää kiinni elämän kantamiseen ja vaalimiseen perustuvasta erityislaadustaan, hän haastaa myös miehet muuttumiseen. Markkinatalouden hegemonia ja tuloksellisuuteen orientoitunut työelämä ovat keskeisiä valtatekijöitä siinä kulttuurissa, jonka inhimillistäminen on naisten suuri haaste. Tämä ei tarkoita luopumista järkevästä talousajattelusta eikä globaalisuudesta aineellisten arvojen toteuttamisessa, mutta ne tulee nähdä välineinä, ei tavoitteina sinänsä. Niiden tulee tukea välittämisen lisääntymistä, riittävän hyvän elämänlaadun vaalimista sekä emotionaalisen sivistyksen ja viisauden syventämistä.
Jos naiset ja miehet eivät tee työtä tällaisen muutoksen hyväksi, teknistymisen jatkuminen katkaisee yhteyden elämän syvimpiin voimiin, joiden vaikutus laantuu lopullisesti. Näennäisen kehityksen pakkomielle vain vahvistuu eikä löydy tervettä jarrua sen etenemiselle. Elämä pinnallistuu, ihmisenä olemisen kokemus pirstaloituu ja sumenee. Tällöin elämän moniulotteisuuden alistamisesta tekniselle hallitsemiselle tulee välttämättömyys, joka puolestaan estää tasa-arvon ymmärtämistä erilaisuuksien luovana kohtaamisena ja vuorovaikutuksena, Todellisuuden dynaaminen tasapaino sekä elämään kuuluva bio- ja sosiodiversiteetti unohtuvat tuhoisin seurauksin.
2. Elämä haastaa naisen tietoisuuden
Naisten täytyy ensimmäiseksi tulla tietoisiksi siitä kulttuurisesta traumasta, että naiseuden idea - se mikä naiselle on omaa ja erityistä - on pitkään ollut monella tavalla raa'asti tainnutettuna ja syväjäädytettynä. Elämää luova, synnyttävä ja kannatteleva voima ei tällä hetkellä vaikuta keskiöstä käsin ohjailevana tahtona. Nainen on suostunut itsensä pienentämiseen ja katkaissut yhteyden syvimpään voimanlähteeseensä yrittämällä sulautua mekanistisen kulttuurin arvoihin. Olemme käveleviä päitä irtauntuneina kehomme ja elämänkokemuksemme hedelmällisestä viisaudesta. Siksi meidän täytyy pysähtyä, kääntyä sisäänpäin, löytää uudestaan erilaisuuden syvin arvo ja voima. Muuten ihmisen elämä jatkaa veitsenterällä keikkumistaan niin kuin Äiti Maankin.
Naisten saavuttamaa vahvaa yhteiskunnallista ja poliittista roolia haastamaan nousee suurten sosiaalis-kulttuuristen muutosten välttämättömyys, josta vain keskeisimmät alueet voin tässä lyhyesti mainita. Naiskauppa sekä naisruumiin käyttäminen sodankäynnin välineenä eli naisten järjestelmällinen raiskaaminen sotatoimena eivät ole vain sukupuolten tasa-arvoa polkemista vaan pahimpia jatkuvia loukkauksia ihmisen laatua ja ihmisarvoa vastaan. Naisruumiin esineellistämiseen taas yhdistyy monia vallitsevan kulttuurin vääristymiä. Kaiken tämän lopettaminen vaatii mittavia ja vaikeita kansainvälisiä toimia.
Sosiaalisen ja henkisen, toisin sanoen aineettoman pääoman vaaliminen ja kartuttaminen tarkoittaa paljon muutakin kuin työelämän ja tuotannon ulottuvuutta. Se liittyy myös perheiden rooliin yhteiskunnan perusyksikkönä ja uusien sukupolvien kasvattamiseen sisäisesti riittävän ehyiksi ja arvotietoisiksi kansalaisiksi. Tärkeää tässä on naisen ja miehen kumppanuus, jonka palautumisen ensimmäinen ehto on perherauhan arvostus. Voidaan puhua emotionaalista infrastruktuurista, jonka rakentaminen tarkoittaa jatkuvaa arkipäivän rauhantyötä
3. Mitä merkitsee toiminta naisytimestä käsin?
Ensimmäinen askel on kysyä, asuuko nainen omassa fyysisessä olemuksessaan ja kykeneekö hän oivaltamaan sen arvon tiedon lähteenä nykytilanteessa, jossa elämää vain pinnallisesti kuvaavaa ulkoista tietoa yliarvostetaan. Entä prosessoiko hän tätä kautta syntyvän tietoisuutensa - olen kutsunut sitä kohtutiedoksi - avulla ihmiskuvaa, jonka tulisi vastata kulttuurin aitoa olemusta ja ohjata konkreettisia pyrkimyksiä kohti eheämpiä elämänmuotoja perheissä, työyhteisöissä ja muissa kumppanuussuhteissa? Kohtutieto on yleensäkin saatettava elävään suhteeseen kulttuuriarvojen kanssa.
Käytännössä nousee tärkeäksi kysymykseksi, mistä nainen saa tähän kasvutukea ja koulutusta. Tätä tehtävää suorittamaan tarvitaan uudenlaisia koulutusrakenteita, joissa sukupuolitietoisuus ymmärretään sosiaalisen ja ammatillisen osaamisen laatuna ja joissa oppimen perustuu vuorovaikutusprosesseihin. Maria-instituutti on kouluttajayhteisö, joka pyrkii toimimaan tällaisen työn pioneerina.
Koska nainen on uuden elämän synnyttäjä ja alkukasvattaja, hän ei saa aliarvioida vastuullista asemaansa ja opastustehtäväänsä elämän keskiössä. Naisen kohtutieto merkitsee ennen kaikkea sen uudelleen oivaltamista, että terve, luottamuksellinen ja turvallinen kasvualusta on jokaisen lapsen ja nuoren perusoikeus. Valitettavasti nykykulttuuri saattaa liian monet lapset kasvamaan kodeissa, joiden tarjoama kasvualusta rakentuu pelosta, ahdistuksesta ja väkivallasta. Hyvä lapsuus edellyttäisi kuulluksi tulemista, myönteisiä ihmissuhteita, ymmärtävää tukea todellisuuden tajuamiseen, kaiken kaikkiaan toivon ja turvallisuuden kokemista eheän omakuvan ravintona ja rakennusaineena.
Samat tarpeet jatkuvat myös aikuisuudessa. Kulttuurimme vääristämä ihmiskuva perustuu itseriittoiselle minuudelle ja yksilön autonomisuudelle toimijana, kyvylle päättää itse elämästään ja hallita sitä älynsä avulla. Tällaisen ihmiskuvan ilmeinen tuhoisuus vaatii pysähtymistä ja korjaavien kysymysten asettamista radikaalisesti nykyistä syvemmälle tasolla, jotta todellinen muutos olisi aikaansaatavissa.
Myönteiset kokemukset kohtuuden rajoissa toteutuvasta elämästä ovat jokapäiväiseen leipään rinnastettavaa terveen elämän ravintoa. Arvostetuksi tuleminen ja arvostamisen kokeminen, ilo, kiitollisuus, tahtominen ja ponnistelu ylläpitävät voimavaroja, mutta toteutuvat useimmiten vain yhteisöissä, joissa vallitsee vuorovaikutuksen ilmapiiri. Tämän tulee kuulla myös siten, että ihminen, joka ei tunne tarvetta liittyä mihinkään, vaarantaa kokemuksellisen suhteensa arvoihin ja saattaa vähitellen muuttua emotionaaliseksi invalidiksi.
Emotionaalisesta invaliditeetista johtuva syrjäytymisvaara on saatava osaksi poliittista keskustelua, joka on tällä hetkellä painottunut yksipuolisesti veronalennusten suuntaamiseen ja muihin ulkoisiin työllistymiskeinoihin. Kaiken liittymisen korkea kynnys saattaa syntyä jo koulussa, jossa ei enää vaalita luokkayhteisöä. Yksinomaan tiedolliset opinnot ja tutkinnot eivät ole riittäviä keinoja sen korjaamiseen. Korjaavan näkökulman viljelyssä tarvitaan jälleen naisen ruumiinkoodin tarjoamaa laatutietoisuutta siitä, että yhteys luo elävöittäviä voimia kuten napanuoran välittämä veri naisen ja lapsen välillä. Samalla tarvitaan kohtutietoa ajan merkityksen ymmärtämiseksi uuden syntymisessä. - vertauskuvana sikiön yhdeksän kuukauden kasvuprosessi.
Toimintamalliksi työelämän kulttuuria uudistettaessa tarvitaan tietoisesti rakennettua ja viljeltyä yhteisöllisyyttä, joka toimii vuorovaikutuksen valmennuskenttänä sekä generaattorina emotionaaliselle ja moraaliselle kasvulle, lyhyesti sanoen aikuistumiselle. Moraaliarvot sisäistyvät yhteisökulttuuriin liittymisen myötä. Arvot tulevat tärkeiksi siksi, että ne koetaan elämän ravitsemisen ja arvostamisen perustaksi. Toimiva yhteisöllisyys merkitsee lisäksi jäsentensä voimavaraa ihmisarvon vahvistajana ja kasvun turvaajana. Tätä on korostettava siksi, että vallitsevan kulttuurin arvomaailma leimaa yhteisöllisyyden usein vanhanaikaiseksi ja taantumusta tukevaksi ajatteluksi.
Tunnetietoisuus on välttämätöntä synnytettäessä emotionaalista luottamuspääomaa, joka luo ihmisille maaperän ja toimii rakennusaineena sitoutumisessa aikuisuuteen ja henkiseen kasvuun. Tunnetietoisuuden vahvistuminen on siten osa aikuistumista ja aikuisen auktoriteetin ottamista perheessä, mitä lasten terve kasvu edellyttää. Aikuisuutta tarvitaan kipeästi myös työyhteisöjen elämässä ja johtamisessa.
Työelämään on löydettävä uusia keinoja yhdistää toisaalta pysyvyyden ja jatkuvuuden, toisaalta liikkuvuuden ja dynaamisuuden tarpeet. Ratkaisuja tulee etsiä aineettomiin syvärakenteisiin vaikuttavista tunnekentistä kuten kulttuuritunteiden määrätietoisesta viljelystä sekä luottamus-, osaamis-, ja huolenpitopääoman kartuttamisesta. Välttämätöntä luottamusta ei kyetä synnyttämään vain rationaalisella arvojen, strategioiden ja visioiden määrittelyllä, vaan tarvitaan ihmisten keskinäistä sitoutumista pitkäkestoisiin liittymisprosesseihin. Ei tule tyytyä vain taloudelliseen ja tekniseen edistymiseen tai arvojen ja moraalin käsitteelliseen tutkimisen, vaan ihmisten tunnevaraiset kokemukset on kohdattava ja niiden kautta pyrittävä aitoon henkiseen kasvuun.
Moderni kasvatus ei perustu auktoriteeteille eikä tabuille. Vallitseva rehevöityneen vapauden kulttuuri, joka ei tunne pidäkkeitä eikä patoja, ei vahvista ihmisen tunne-elämää eikä olemassaolon mielellisyyden kokemista. Korjaavaksi voimaksi tarvitaan jälleen naisen laatutietoisuutta kasvun vaatimasta ravitsemisesta mutta myös kieltäytymisestä, tarvitaan sitä kollektiivista naistietoa, joka nousee synnyttämistapahtuman ponnistuksesta, tahdosta ja työnnöstä, kieltäytymisestä suojella ja kannatella kuoliaaksi. Vain tällä tavalla uusi yksilö oppii hengittämään omilla keuhkoilla, löytämään omat piilevät kehitysmahdollisuudet sekä syventämään persoonallisuutensa kaikki ulottuvuudet.
Johtaja toimii samalla kasvattajana, jota tähtää sekä yksilöiden että yhteisöjen kasvun tukeminen - lähtökohtana persoonallinen sisäinen kasvu sekä huolenpito yhteyden säilymisestä omaan sisimpään. Ruumiillisuudessaan nainen tietää, että hän kykenee samanaikaisesti säilyttämään yhteyden ja tukemaan erillisyyttä. Tätä tietotaitoa tarvitsee koko yhteiskunta pirstailuneen kulttuurin eheyttämiseksi. Tästä voi syntyä sellainen ihmiskuva, jota niin naisjohtajat, perheenäidit kuin maatalon emännät voivat toiminnassaan soveltaa ja saattaa se tätä kautta yhteiskunnan yleiseksi viisaudeksi eli tiedoksi yhteyden ja erillisyyden samanaikaisuudesta.
Parhaimmillaan naisen voimakeskuksena on leijonan sydän, joka antaa hänelle määrätietoisuuttaan, jämäkkyyttään ja kykyä kieltäytyä vääristä houkutuksista, kun häntä tarvitaan raivaamaan kasvutilaa elämän moninaisuudelle. Tämä tulee koskea myös teknisen ihmiskuvan hallitsemaa kielenkäyttöä, jossa informaatioteknologia, tiede ja kaupallisuus yksinkertaistavat kielen ja siten välillisesti vaikuttavat sen köyhtymiseen. Esimerkiksi teknologian luomat kielikuvat voivat manipuloida meidät uskomaan, että ihmisaivot ovat tietokoneen kaltaisia.
Kieltä luodaan teknistymisen myötä uudestaan ja sanojen määrää pyritään leikkaamaan niin, että asioita ilmaistaan suurimmalla mahdollisella täsmällisyydellä. Esimerkiksi sähköpostiliikennettä kehitettäessä puhutaan syvällä rintaäänellä täsmäviestinnästä. Vaara on siinä, että signaalikieli muuttaa ihmiskuvan yhä teknisemmäksi. Tässä prosessissa hukkuu kulttuurikokemuksen monikerroksisuus ja ihmisen olemuksen ja kielen värikäs vivahteisuus.
Ravitsemistapahtuman kautta syntyvä ruumiin syvätieto yhteydestä toiseen ihmiseen luo naisille erityisen kyvyn oivaltaa aidon kumppanuuden ydintä. Jokainen ihminen on syntynyt naisesta, ja feminiininen sukupuoli on toiminut ensimmäisenä johtajana jokaisen elämässä. Mutta vaikka nainen toimiikin johtajana elämän keskiössä, hänen alkuvoimainen peruskuvansa on kumppanuus. Kumppanuuteen liittyy myös sen oivaltaminen, että vapaus on vastuun kantamista kummankin sukupuolen syvimmän laadun sisältämästä mielekkäästä tehtävästä. Todellinen tasa-arvo tarkoittaa erilaisuuksien kohtaavaa vuorovaikutusta, joka ohjaa edistymistä ja kestävää kehitystä ihmisyyden vahvistamisen tiellä.
Kumppanuutta tarvitaan monella tavalla ja tasolla. Naisten on luotava keskenään ja miesten kanssa sellaista kumppanuutta, että elämän, ihmisen ja luonnon vaalimisesta irtaantuneet, vääristyneet taloudelliset ja hallinnolliset rakenteet ja päämäärät palaavat takaisin elämän keskiöön ihmisen ja luonnon tueksi.
Nainen toimii elämän johtajana pitäessään näitä arvoja esillä työympäristössään ja viedessään naiseuden ytimestä nousevaa tietoa, inhimillisyyden ydinsanomaa päätöksenteon kaikille tasoille aina globaalista ajattelua myöten. Tällä tavoin toimien nainen elämän johtajana suojaa ja vahvistaa yhteyttä ihmisyyden kollektiivisen ytimen ja arkielämän välillä. Hän on samalla tietoinen siitä, mistä juurista sota syvimmiltään syntyy, sillä jos yhteiskunnan marginaalit alkavat käyttäytyä destruktiivisesti, myös ihmisyyden ytimessä on rikkinäisyyttä ja vajetta.
Naisen ruumiintieto sisältää tietoisuuden sekä elämästä että kuolemasta. Vanhenevan naisen laatu on tässä korvaamaton eikä häntä saa päästää häviämään näkökentältä. Vanheneminen ei merkitse taustalle häipymistä vaan antaa syvenevää rohkeutta sanoa sanottavansa. Vanheneva nainen antaa toivon perspektiivin, sillä hän näkee oman tarinansa liittyvän suurimpiin tarinoihin. Siten hän voi ohjata keskuuteemme elämän syvintä laatua, aidomman tietoisuuden kohtaamista. Yhteiskunnallinen isoäitiys luo toisenlaista mielikuvaa vanhenemisesta ja samaistuminen sen kanssa toivoa suhteessa nuoruuteen ja elämähallintaan pakottavaan ihmiskuvaan, missä hitaus ja kuolema on poistettu.
Jos vanhenevat naiset löytävät missionsa patriarkaatin pahoinpitelemän ja esineellistämän naisruumiin vapauttajina, heillä on mahdollisuus jyrähtää siitä, miten ruumiillisuudesta on tehty naisen vankila, josta voidaan vapautua vain yhteisin toimin. Samalla hän voi ääneen surra sitä, että sota mitätöi naisen ruumiillisen elämäntyön, ja ihmetellä, miten naiset ja miehet tässä kulttuurissa murskaavat synnyinkotinsa monin tavoin. Hän voi vakuuttavasti vaatia, että naisen ruumiillisuus julistetaan suojelualueeksi. Vaan sellainen kulttuuri antaa naiselle mahdollisuuden pysähtyä ja kuunnella sukupuolensa viisautta, oivaltaa, että naistietoisuus on inhimillisemmän kulttuurin synnyttämisen edellytys samalla kuin se on ammatillinen välttämättömyys ja työelämän ehdoton laatutekijä.
On toivoa antavaa tulevaisuutta ajatella rakentaa sellaiselle näkemykselle, että jos nykyisyydessä välttämättömiksi koetut tavoitteet käyvät mahdottomiksi, mahdottomasta tuleekin välttämättömyys.