KOTISIVU JÄSENET SÄÄNNÖT TOIMINTA HISTORIA


KAINUUN YHTEISTOIMINTAKERHO

Säännöt


Yhdistyksen nimi on " Kainuun Yhteistoimintakerho r.y." Sen kotipaikka on Kajaanin kaupunki.


Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon tarkoituksena on olla siihen liittyneiden maa- ja metsätaloudellisten ja maatalousosuustoiminnallisten yhteisöjen yhdyssiteenä, lujittaa yhteistoimintahenkeä, sekä edistää jäsenyhtymäin ajamia aatteita. Kerho asettuu kiinteään yhteistyöhön Pellervo-Seuran kanssa.


Kerhon jäseneksi voi päästä Kajaanin kihlakunnassa toimiva maanviljelijäin
osuustoiminnallinen liike tai oikeuskelpoinen yhteisö. Kerhon jäseneksi haluavan on sitä kirjallisesti anottava johtokunnalta, joka jättää anomuksen ja siihen antamansa lausunnon kerhon kokouksen ratkaistavaksi. Jos jäsen tahtoo erota kerhosta, tulee sen tehdä siitä kerhon johtokunnalle kirjallinen ilmoitus.


Kukin jäsen suorittaa kerholle vuosimaksua, jonka suuruus määrätään kerhon vuosikokouksessa kulloinkin kysymyksessä olevaa vuotta varten. Vuosimaksun lisäksi voivat jäsenet lahjoituksin kannattaa kerhon toimintaa. Mahdollinen vuosiylijäämä siirretään kerhon rahastoon, jonka varoja käytetään johtokunnan harkinnan mukaan maa- ja metsätaloudellisten ja maatalousosuustoiminnallisen valistustyön tehostamiseen paikkakunnalla. Sen lisäksi voidaan perustaa erikoisrahastoja määrättyjä tarkoituksia varten.


Kerhon tilit päätetään kalenterivuosittain ja jätetään tilintarkastajille viimeistään seuraavan vuoden helmikuun 1 päivään mennessä. Tilintarkastajien on palautettava tilit johtokunnalle lausuntoineen viimeistään 7 päivää ennen vuosikokousta.


Kerhon asioita hoitaa sen lainmukaisena hallituksena johtokunta. Tämän muodostaa
7 henkilöä, jotka valitaan vuosikokouksessa. Johtokuntaa asetettaessa on otettava huomioon, että mahdollisuuksien mukaan eri yhteistoiminta-alat tulevat siinä edustetuksi. Johtokunnan jäsenen toimikausi kestää 2 vuotta, luettuna vuosikokouksesta vuosikokoukseen. Jäsenistä eroaa ensimmäisenä vuonna neljä ja seuraavana vuonna kolme ensin arvan ja sitten vuoron mukaan. Uudestaan valitseminen on sallittu. Johtokunta valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, sekä ottaa rahastonhoitajan ja sihteerin. Kerhon nimen kirjoittaa johtokunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin kanssa.
Johtokunta on päätösvaltainen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan sekä kolmen jäsenen läsnäollessa.


Johtokunnan asiana on muun muassa:
1. Hoitaa kerhon asioita näiden sääntöjen mukaan, sekä panna toimeen kerhon kokousten päätökset.
2. Järjestää yhteisiä esitelmä-, keskustelu- ja valistustilaisuuksia.
3. Toimia käytännöllisen yhteistoiminnan aikaansaamiseksi jäsenosuuskuntain liiketoiminnassa.
4. Työskennellä osuustoiminnan tehostamiseksi paikkakunnalla niin, että paikkakunnan asujamisto ostoissaan ja myynneissään sekä talletusten sijoittamisessa käyttää osuuskuntia.
5. Työskennellä jäsenten toimihenkilöiden ammattitaidon kehittämiseksi ja heidän lähentämiseksi toisiinsa.
6. Olla yhdyssiteenä osuuskuntain ja maataloudellisten yhdistysten välillä harkittaessa toimenpiteitä paikkakunnan talouselämää ja maatalouden edistämiseksi.
7. Kutsua koolle kerhon kokoukset ja valmistaa niissä esille tulevat asiat.
8. Antaa Pellervo- Seuralle vuosittain heti vuosikokouksen jälkeen selonteko kerhon edellisen vuoden toiminnasta.


Kerhon vuosikokous, josta ja siinä käsiteltävistä asioista on ilmoitettava kirjeellisesti kullekin jäsenelle vähintään 7 päivää aikaisemmin ennen vuosikokousta. Vuosikokous pidetään kunkin vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja käsitellään siinä seuraavat asiat:
1. Johtokunnan vuosikertomus.
2. Tilintarkastajien lausunto ja johtokunnalle myönnettävä tili- ja vastuuvapaus.
3. Vahvistetaan kuluvan vuoden toimintasuunnitelma.
4. Määrätään, kuinka paljon kunkin jäsenen on suoritettava vuosimaksua kuluvaa vuotta varten.
5. Määrätään toimihenkilöiden palkkiot.
6. Valitaan 2 tilintarkastajaa ja näille 2 varamiestä kuluvan vuoden tilejä ja hallintoa tarkastamaan.
7. valitaan johtokunnan jäsenet eroavien sijaan.


Kerhon ylimääräinen kokous pidetään, milloin johtokunta sen tarpeelliseksi katsoo, tahi kun vähintään puolet kerhon jäsenistä sitä kirjallisesti johtokunnalta pyytää.
Kerho kutsutaan koolle ja muut tiedonannot sen jäsenille ilmoitetaan kirjeellisesti kullekin jäsenelle vähintään 7 päivää ennen määräaikaa. Kokouskutsuissa on otettava huomioon yhdistyslain määräykset.

10§
Kerhon kokouksissa on jokaisella jäsenen laillisesti valtuuttamalla edustajalla yksi ääni.

11§
Kerhon kokouksen puheenjohtajana toimii siihen kulloinkin valittu henkilö.

12§
Jäsen, joka ei noudata näitä sääntöjä, tai ei alistu yhteisiin päätöksiin, voidaan johtokunnan ehdotuksesta erottaa kerhon kokouksessa sen jäsenyydestä.

13§
Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä ainoastaan vuosikokouksessa. Muutosehdotukset on jätettävä johtokunnalle ennen tammikuun 15 päivää ja muutosehdotuksen puolesta, ennen kuin se katsotaan hyväksytyksi, on annettava vähintään 2/3 kokouksen osaaottavien äänimäärästä.

14§
Jos kerho lakkautetaan tai kahdessa peräkkäin pidetyssä vuosikokouksessa vähintään 2/3 äänten enemmistöllä tehdyllä päätöksellä puretaan, käytetään sen varojen ylijäämä maataloudellisen osuustoiminnan ja maatalouden edistämiseksi kerhon piirissä sen kokouksen, missä purkamisesta on päätetty, lähemmin määräämällä tavalla. Ellei tätä tarkoittavaa päätöstä ole tehty, antaa tarvittavat määräykset varojen käyttämisestä mainittuun tarkoitukseen Pellervo-Seura.

15§
Muissa suhteissa noudatetaan kerhon asioissa voimassaolevan yhdistyslain määräyksiä.

16§
Nämä säännöt ja niihin tehtävät muutokset tulevat voimaan sen jälkeen kun Pellervo-Seura on ne hyväksynyt sekä merkintä yhdistysrekisteriin tehty.