KOTISIVU JÄSENET SÄÄNNÖT TOIMINTA HISTORIA


KAINUUN YHTEISTOIMINTAKERHO

Kerhon toimintaa


Vuosikertomus 2006 »
Johtokunta 2006 »

Vuosikertomus 2005 »

1- Vuosikokous, jonka yhteydessä on jonkun jäsenyhteisön esitelmä.

2- Maakuntaseminaari joka toinen vuosi.

3- Tutustumismatka niinä vuosina, kun ei maakuntaseminaaria.

4- Syysesitelmätilaisuus, jonka järjestää jäsenyhteisö.

5- Pikkujoulu vuoden lopussa tai seuraavan vuoden alussa johtokunnan harkinnan mukaan.

Kainuun maakuntaseminaarit

Kainuun V maakuntaseminaari Kajaanissa 20.11.2006
Seminaarin ohjelma
Ks. Osuustoiminta-lehti 6/06: Osuuskunta olemme me! >>

Kainuun IV maakuntaseminaari Kajaanissa 2004 >>
Ks. Osuustoiminta-lehti 6-7/04 s. 18-19.

Kainuun III maakuntaseminaari 1999
Kainuun II maakuntaseminaari 1998
Kainuun I maakuntaseminaari 1997

Kainuun maakuntaseminaareissa tapaavat ja esiintyvät monet osuustoiminnan vaikuttajat.

Kuvat Sami Karhu
Matti Ristola on toiminut yhteistoimintakerhon sihteerinä ensimmäisen kerran jo vuonna 1978. Omaa osuustoimintataustaa löytyy riittämiin. Hän toimi pitkään Hankkijan myyntimiehenä ja myyntikonttorin johtajana Lappeenrannassa, Helsingissä, Oulussa ja Kajaanissa. Kainuun Osuuspankin hallintoneuvoston puheenjohtajana hän toimi 14 vuotta 1980-luvun lopulta lähtien. Talouslama ja pankkisektorin ongelmat tulivat tutuiksi:
- Olisi helpompanakin aikana voinut tuossa tehtävässä olla.
Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Raija Volk tutustumassa Osuuskauppa Maakunnan Prismaan Kajaanissa 20.11.2006. Volk puhui Kainuun yhteistoimintakerhon viidennessä maakuntaseminaarissa.
Tutkimusjohtaja Raija Volk ja pääjohtaja Kari Neilimo valmistautuvat esityksiinsä.
Kainuun osuusmeijerin toimitusjohtaja Taavi Tainijoki kättelee SOK:n pääjohtajaa Kari Neilimoa Kainuun yhteistoimintakerhon viidennessä maakuntaseminaarissa. Rinnalla yhteistoimintakerhon puheenjohtaja Timo Korhonen.
Kajaanin kaupunginjohtaja Erkki Vähämaa toimii myös Pellervo-Seuran valtuuskunnan puheenjohtajana. Hänet nähdään säännöllisesti yhteistoimintakerhon maakuntaseminaareissa. Vasemmalla yhteistoiomintakerhon sihteeri Matti Ristola ja tutkimusjohtaja Raija Volk.
Kainuun osuuspankin toimitusjohtaja Kari Sissala kiirehtii esitykseensä maakuntaseminaarissa 20.11.2006.