Kannen kuva Jaakko Kilpiäinen.
NUMERO 12
14.12.2006
Joulutoivotus
Valinta: Äänestä paras kansi!
Juhla: Viivy meillä, joulukulta
Pajualan yritys: Norjista versoista taitotöitä
Kukat: Juhlan tuojat ja luojat
Juuret Suomessa: Amerikan Matti ja Mikko
Peruskorjaus: Suurperheen ihannekoti
Vaihtelevin menetyksin: Voiman vuodet
Pelastettu: Taitotalossa tapahtuu
Myyttien muuttaja: Suomen ensimmäinen romanilautamies
Terveys: Lapsen lihavuuteen pitää puuttua ajoissa
Ruoka: Parasta pöytään
Jälkiruuat: Pilviherkkuja päätteeksi
Ruokatoimittaja: Pipsan pöydässä on viihdytty
Yhteinen maailma: Auttaja luonnoltaan
Hyönteiset: Jouluksi kotiin
Taide: Särkyväinen sydän
Pienestä pitäen: Mitä jos tämä lähtisi käyntiin...
Liikunta: Roimasti poikaenergiaa
Toistuvat:
Asiasta toiseen
Koti maalla
Omalääkäri
Elämäntilanteita
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 18.1. ja Maatilan Pellervo 4.1.2007.
Iso Kalenteri 2007 sisältyy Pellervon tilaukseen.
Jouluksi kotiin
Viime vuosisadan alkupuoliskolla lähes joka torpan asujaimistoon kuului kotisirkka. Sotien jälkeen pieni alivuokralainen katosi miltei tyystin. Nyt, hiljaiselon jälkeen, sirkka soittaa taas.
 Kotisirkka on parin sentin mittainen ja kellanruskea. Kuva Erkki Makkonen |
Kotisirkan alkuperäinen koti löytyy lämpimiltä seuduilta Pohjois-Afrikasta ja Lähi-Idästä. Aikoinaan se levisi ihmisen mukana myös tänne pohjoiseen ja löysi sopivat elinolosuhteet rakennusten sisätiloista. Sirkka siritti saunoissa, uuninpankoilla, muurien kupeissa, myllyissä ja navetoissa, eli kaikkialla missä vain oli riittävästi lämpöä ja kosteutta. Tästä johtuen vanha kansa kutsui pientä pelimannia myös saunasirkaksi.
Vielä viime vuosisadan alkupuoliskolla kotisirkka oli yleinen lähes kaikkialla Etelä- ja Keski-Suomessa aina Kemiä myöten. Sotien jälkeen pientalorakentamisen muuttuminen; keskuslämmityksen tulo ja asuntojen sisäilman kuivuminen ajoi sirkat ahtaalle ja soitanta hiipui vähitellen. 1960–1970-luvuilla lajista tehtiin vain muutamia yksittäisiä havaintoja; sen uskottiin katoavan maastamme kokonaan.
Vuosikymmenten hiljaiselon jälkeen kotisirkkojen määrä kääntyi kasvuun 1980-luvun loppupuoliskolla. Tapahtumaketju sai alkunsa, kun otuksia kulkeutui Kaakkois-Suomeen itänaapurin puolelta tuodun lautavaran mukana. Lämmin kesä 1988 kasvatti Imatran ja Parikkalan kaatopaikoilla valtavan sirkka-armeijan, ja niin se kesän lopulla levittäytyi kaikkialle lähiympäristöön.
Seuraavina vuosina sirkoista alkoi kantautua yhä uusia havaintoja, ja vaikka laji on edelleen harvinainen, sitä tavataan monin paikoin Etelä- ja Keski-Suomesta. Leviämistä on varmasti osaltaan edesauttanut myös se, että sirkkoja kasvatetaan terraarioliskojen ruoaksi – ja pidetään jopa lemmikkeinä.
Nykyään kotisirkan soitantaa pääsee todennäköisimmin kuulemaan lämpimissä kellareissa, pannuhuoneissa, pesuloissa, leipomoissa ja kasvihuoneissa. Eläin menestyy myös kaatopaikoilla, joissa käymislämpö pitää kodon viihtyisänä myös talvipakkasilla.
Viimeaikoina kotisirkan elinmahdollisuudet ovat myös asuinhuoneissa parantuneet, kun ilmankostuttimet ja puulämmitys ovat yleistyneet.
Riittävä lämpö ja kosteus on tarpeen etenkin jälkikasvun kehitykselle. Noin 30 asteen lämpötilassa poikaset varttuvat sukukypsiksi muutamassa kuukaudessa, mutta menehtyvät jos lämpö laskee alle 20 asteen.
Sirkat ovat kotiutuneet mainiosti myös moniin suurkaupunkeihin. Esimerkiksi Pariisissa ne kansoittavat sankoin joukoin metroverkostoa, ja asematunneleissa voikin kuulla sirkkojen siritystä aina kun ihmisten ja liikenteen hälinä hetkeksi taukoaa. Sirkkojen elely syvällä maan alla on mahdollista siitä syystä, että valtavat ihmismassat ja asemilla jarruttavat metrojunat nostavat raiteiden lähellä lämpötilan niin kesäisin kuin talvisinkin eläimille otolliseen 27–34 asteeseen. Ravinnostakaan ei ole pulaa, sillä matkalaisten jäljiltä jää purtavaksi monenlaista orgaanista jätettä.
Entisaikoina kotisirkkaan suhtauduttiin suopeasti ja sitä pidettiin kotirauhan säilyttäjänä ja kodikkuuden vertauskuvana. Lähestulkoon sairaalloiseen puhtauteen pyrkivälle nykyajan cityihmiselle sirkan ilmaantuminen kotinurkkiin on sen sijaan kauhistus. Toki on myös niitä, joille pienen pelimannin asettuminen taloksi on mieluisa yllätys.
Kun kotisirkka ei levitä tauteja eikä tee varsinaista tuhoa, täysimittainen sota sitä vastaan tuntuu järjettömältä. Jotkut ovatkin ihastuneet alivuokralaiseen jopa niin, että tarjoavat sille säännöllisesti ruokaa lämpöpatterin taakse tai lattialistan viereen.
Siritys tuntuu jakavan mielipiteitä: toiset kokevat äänen hermoja raastavana, toisten korvaan se tuntuu miellyttävältä ja rauhoittavalta. Vuosia sitten eräällä ystävälläni oli kotona lemmikkeinä muutamia sirkkoja. Aina iltaisin hämärän laskeutuessa huoneen täytti kaunis soitanta ja kun laittoi silmät kiinni, tunnelma oli melkein kuin tropiikin yössä.
Musiikillista osaamistaan esittelevät vain koiraat, niiden laulu onkin tarkoitettu lähinnä naaraiden kosiskeluun. Sirittävä ääni syntyy, kun sirkka pitää siipiään hieman koholla ja hankaa oikean etusiiven alapinnassa olevaa hammasriviä vasemman etusiiven takareunassa sijaitsevaa harjannetta vasten.
Kiihkeä serenadi alkaa yleensä hämärän tultua ja voi jatkua läpi yön. Jos makuuhuoneessa sattuu samaan aikaan konsertoimaan useampi lemmenkipeä herra, on äänimaailma kieltämättä melkoinen ja vaatii talonväeltä hyviä unenlahjoja.
Erityisen paljon kotisirkan laulutaitoa arvostettiin muinaisessa Kiinassa ja Japanissa, missä kasvattisirkoista jalostettiin erityisen kauniisti laulavia yksilöitä. Nämä pelimanneista parhaimmat päätyivät keisarien hoveissa hovineitojen yöpöydälle kultaiseen häkkiin, jossa ne soitollaan tuudittivat neidot unten maille.
Teksti : Erkki Makkonen
Sähköposti:
