Pellervo.fi Maatilan Pellervo Iso Kalenteri
kodin pellervo

 

Kannen kuva Ullamaija Hänninen.

NUMERO 1
18.1.2007

Pääkirjoitus
Kyläelämää: Maalla kaupungissa
Terveys: Pellavakääreeseen kiedottu kylpyläelämys
Hormonit
Läheltä lasten lautaselle
Kukat: Uutta intoa ikkunalle
Puisto: Oulun helmi
Yrittäjät: Naisilla pallo hallussa
Ruoka: Edullinen arkiruoka kunniaan
Omanlajisensa: Kauppa se on joka kannattaa
Asuminen: Perinteisen tyylin talo
Eläimet: Mikä sieltä pilkistää?
Käsityö: Perityt kädentaidot
Ajallista: Arkun rakentaminen rauhoittaa

Toistuvat
Asiasta toiseen
Elämäntilanteita
Omalääkäri
Koti maalla
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 15.2., Maatilan Pellervo 1.2.2007.


Iso Kalenteri 2007
Iso  Kalenteri 2007 sisältyy Pellervon tilaukseen.


Läheltä lasten lautasille


Kiuruveden kaupungin keittiöhenkilökunta päätti tarjota koulussa lähiruokaa. Maistuva uudistus toi koululounaille nokkoskeiton, järvikalapastan sekä oman paikkakunnan kinkut ja makkarat.

Kesällä 1999 Kiuruveden ravitsemispäällikkö Helena Juntunen kohtasi kaupungin raitilla vuorotteluvapaataan pitävän kulttuurisihteerin. Virkatöistään vapautuneena tämä oli innostunut järjestämään Ekotiimi-koulutusta. Kulttuurisihteeri Sirkku Kaikkonen ehdotti, että Kiuruveden kouluruokailun henkilökunta tulisi koulutukseen.

Jo syksyllä keittäjät istuivat koulun penkillä. Vaikka Kiuruveden kunta oli aikaisemminkin suosinut luomua ja lähiruokaa, kurssilaisille kirkastui entisestään, mitä ruuan rahtaaminen pitkien matkojen päästä merkitsee suomalaiselle työlle ja luonnolle. Kierrätystä ja säästäväisen elämäntavan taitoakin opeteltiin.

Kevättalvella Helena Juntunen puki sanoiksi kurssilaisten tunnot: lähiruoka ja lähiluomu olisi saatava koululaisten lautasille. Keittäjät allekirjoittivat valtuustoaloitteen, josta sukeutui useamman vuoden ruokaremontti.

Kiuruvedellä on yhdeksän kyläkoulua, joista tällä hetkellä kahdeksalla on oma ruuanvalmistuskeittiö. Keskustassa on ylä- ja alakoulut sekä lukio. Peruskoululaisia kunnassa on noin 1 250 ja lukiolaisia pari sataa.

Lukion tiloissa sijaitsevassa keskuskeittiössä kokataan lounasta suunnilleen 1 200 henkilölle joka päivä viiden hengen voimin.
Juurta jaksaen

”Haluttiin mahollisimman lähelle terveellistä, tavallista ennenvanahanaista ruokoo. Ruokalista saatettiin sille tasolle”, kertoo Helena Juntunen, joka kävi läpi kahdeksan viikon kiertävän ruokalistan joka ainoan reseptin läpi.

Ruokaohjeista karsittiin pois puolivalmisteet, valmisruuat sekä lisäaineita sisältävät teolliset tuotteet. Tilalle tuli perusraaka-aineita.
”Eihän myö vielä ensimmäisenä vuonna saatu ihmeitä aikaan, mutta kevättalavella järjestettiin seminaari, johon kututtiin kaikki seutukunnan viljelijät kirjeellä.” Vauhtia asioihin sai myös vuonna 2002 toimintansa aloittanut Ylä-Savon lähiruokaprojekti, joka auttoi rakenteiden luomisessa.

Lisätietoa keittiön naiset saivat myös Peltosalmen maatalousoppilaitoksesta sekä Suonenjoen luomukeittiökeskuksesta. Luomukeittiökurssilla saatiin rohkeutta toteuttaa omia ideoita. Paikkakunnalle virisi myös yrttihanke. Kouluruuassa käytetyt liemivalmisteet vaihdettiinkin kiuruvetiseen kasvis-yrttijauheeseen.
Aluksi intoa kysyttiin todella. Ennen kuin hankinnat ja kuljetukset kyläkouluille saatiin toimimaan, ruokalastit tulivat keskuskeittiölle. Joskus keittiölle piti mennä lauantainakin elintarvikkeita vastaanottamaan.

Vähitellen homma helpottui. Oma lähiruokaa maakunnasta haravoiva hankintarengas syntyi tarpeeseen. Saatiin uusia palveluita aikaan.

Kuhakeittoa ruokalassa

Nyt Kiuruvedellä oli kalayrittäjä, joka valmistelee järvikalan koulun pataan sopivaksi: perkaa, jauhaa tai fileroi. Helena Juntusen työuran juhlahetki koittaa, kun kalakeiton saa kiehauttaa tuoreesta kuhasta.

Seitisoppa on historiaa. Lapsille maistuva uutuus on Turhalan kyläkoulun keittäjän, Sari Knuutisen, kehittelemä järvikalapasta.
Toinen yrittäjä työstää perunat, juurekset ja kasvikset keittiön tarpeita vastaaviksi. Raasteet kouluilla tehdään silti aina paikan päällä, jotta vitamiinit ja maut eivät karkaa.

Paikallisen pikkelssimestarin tuotteet piristävät talvisia raasteita ja salaatteja. Kun Kiuruvedellä on sekä mylly että leipomo, myös viljatuotteiden omavaraisuusaste on korkea. Lihajalosteetkin, makkarat ja leikkeleet, saadaan omasta kunnasta.

”Tehtaan makkaraan verrattuna eroa on kuin yöllä ja päivällä”, tuumaa Helena Juntunen. ”Pieni yritys tekee makkarat meijän tilausten mukkaan. Lisäaineita ei niissä juuri tarvita. Se on entiseen erona, että nämä pittää soppaan paloitella, mutta tytöillä ei kauan siinä mene. Hyvän etteen kannattaa jottain tehä.”

Kiuruveden koulujen kahdeksan viikon kiertävä ruokalista elää sesongin mukaan. ”Syksyllä myö satsattaan kasviksiin ja kotimaisiin omeniin, kun ne on tuoreita ja halpoja. Talvea vievät eteenpäin kaalit, lantut ja porkkanat, jotka säilyvät. Suomalaiset kurkut ja tomaatit pijetään minimissään talvella.”

Silloin, kun jälkiruokaa on tarjolla, se pohjautuu kotimaan marjoihin. Hedelmiä ei hankita. ”Raasteetkin piristyy marjoilla. Ja jos puolukkaa vain saahaan, on puolukkasurvosta tarjolla kaiken liharuuan kanssa.”
Uudistus on tuonut paikkakunnalle uusia työpaikkoja.

Ennennäkemättömiä tuotteita on ilmestynyt kaupankin hyllylle. Kouluruuan syöjille lähiruoka merkitsee tuoreutta ja laatua. Lähiruuan osuus koulun ruokahankinnoista on nyt 40 prosenttia ja sitä pyritään nostamaan. Lähilihaa ei vielä ole tarjolla.

Rahaa Kiuruvedellä käytetään kouluruokailuun maltillisesti. Viimevuotisissa opetushallituksen tilastoissa Kiuruveden koulujen ruokakustannukset oppilasta kohti olivat palkkoineen laskettuna 2,56 euroa päivässä. Valtakunnan keskiarvo oli 2,31 euroa, mutta yli viiden, jopa kuudenkin euron kuntia löytyy.

Mykyrokkaa menee

Kiuruveden kyläkouluillakin valmistetaan ruokaa paikan päällä. Kunnassa ymmärretään, että ruuan merkitys koululaisille on muutakin kuin energian tankkaamista. Noin kuusikymmentä nälkäistä joka päivä ruokkiva Merja Kärkkäinen juttelee lasten kanssa ruoka-asioista päivittäin. Järjestäjät hakevat päivän ateriat luokkaan.
”Pienimmät ihmettelevät usein syksyllä keittiöni suuria kattiloita. Aamuisin moni käy kysymässä, että mitä on tänään ruokana. Tämä on aika äidillistä hommaa, kyllä tässä tuntee olevansa tärkeässä roolissa.”

Makaronilaatikko oli ennen koululaisten suosikkiruoka, nykyisin ykköstilalle taitaa nousta lasagne. ”Mutta siitä olen todella iloinen, että meidän koululla syödään paljon mykyrokkaa. Minä saan valmistaa sitä paljon enemmän kuin muita ruokia.”

Mykyrokka on savolaista tappaiskeittoa. Kouluversioon ei tule sisäelimiä, mutta sattumapitoiseen naudan- ja sianlihasoppaan leivotaan ohrajauhoista ja verestä mykyjä. Perinneruokaa on tarjolla pari kolme kertaa vuodessa.

Ei vain mahantäytettä

Opettajakunta näkee oman keittiön sekä lähi- ja perinneruuat osaksi koulun jokapäiväistä kasvatustyötä. ”Minusta on tärkeää, että ruuan tekijä on täällä paikalla. Merja on yksi meistä kasvattajista. Lapset käyvät Merjaa kiittämässä, tai jos on jotain kysyttävää, senkun suoraan kysyvät vain”, sanoo Tiina Strömberg.

”Ruokakulttuuri on tärkeä perinnetietouden välittäjä. Tämän ajan lapsilla voi olla paljon kokemusta ravintolakulttuurista ja pikaruuasta, mutta perinneruuat eivät välttämättä kotona tule esille. Mykyrokkakin on niin suuritöistä, että ainakaan kovin usein sitä ei varmaan perheissä tehdä”, opettaja arvelee.

Luupuveden lapset pitävät oman koulun ruokaa maistuvana. Viitos- kuutosluokkalaiset mainitsevat lempiruuikseen lihamurekkeen, hernekeiton ja mykyrokan. Jälkiruuista maininnan saa vispipuuro. Ei niin maistuviksi listataan kalaruuat ja kaalilaatikko.

Lähiruokaan on siirrytty vähitellen, joten muutosta koululaiset eivät ole merkille sen kummemmin panneet. Nykyään pinaattikeitto valmistetaan nokkosesta, se maistuu samalla lailla kuin ennenkin. Nokkossämpylöitäkään ei oudoksuta.

Opettajakunnalle oma ruoka maistuu mainiosti. ”Parhaina aamuina jo pihalle tullessa tietää tuoksuista, mitä ruokaa on tiijossa. Joskus, kun se einesvimma oli pahimmillaan, taisi olla 80-luvulla, pihvitkin olivat sellaisia, että muuten kuin listasta lukemalla ei tiennyt minkä sortin pihvistä oli kyse. Meillä kyllä erottaa”, tuumaa Pauli Rissanen.

”Pienemmissä erissä laitettu ruoka on maukkaampata, ei siitä mihinkään pääse.”

Lähiruoka-ajattelu on keittäjä Merja Kärkkäiselle luontevaa. Ja miksi ei käyttäisi oman paikkakunnan ja maakunnan tuotteita, kun ne kerran ovat hyviä? ”Paikalliset makkaramme ovat aivan mahtavan makuisia. Läheltäkin löytyy, kun vain osataan ottaa esille!”

Omassa keittiössäänkin Merja Kärkkäinen kokkaa kotoisista aineksista. Hän asuu työpaikan lähellä Luupuveden kylällä. ”Minulla on oma kasvimaa, josta saan perunat, porkkanat sun muut. Viinimarjat poimin pihasta, muut marjat metsästä ja puoliso hoitaa hirvenlihat talouteen. Lisäksi leivon paljon.”

Ostoksillakin Merja Kärkkäinen katsoo, mitä kärryyn päätyy. ”Mieluummin valitsen suomalaisen kuin lentorahtitomaatin.”
Lähiruokaan ja ekologiseen ajatteluun perehtyminen töissä on muuttanut Merja Kärkkäisen elämäntapojakin. ”Heräsin todella jätteiden lajitteluun, siinä olen tarkkana nykyään. Vesihanaan hommasin säästösuulakkeen. Meillä on koululla paperin, metallin ja lasin kierrätyspisteet. Ne täyttyvät mukavasti: kyläläiset osaavat kyllä kierrättää.”


Teksti : Johanna Westersund
Sähköposti:

haku
Hae Kodin Pellervosta