Kannen kuva Ullamaija Hänninen.
NUMERO 1
18.1.2007
Pääkirjoitus
Kyläelämää: Maalla kaupungissa
Terveys: Pellavakääreeseen kiedottu kylpyläelämys
Hormonit
Läheltä lasten lautaselle
Kukat: Uutta intoa ikkunalle
Puisto: Oulun helmi
Yrittäjät: Naisilla pallo hallussa
Ruoka: Edullinen arkiruoka kunniaan
Omanlajisensa: Kauppa se on joka kannattaa
Asuminen: Perinteisen tyylin talo
Eläimet: Mikä sieltä pilkistää?
Käsityö: Perityt kädentaidot
Ajallista: Arkun rakentaminen rauhoittaa
Toistuvat
Asiasta toiseen
Elämäntilanteita
Omalääkäri
Koti maalla
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 15.2., Maatilan Pellervo 1.2.2007.
Iso Kalenteri 2007 sisältyy Pellervon tilaukseen.
Arkun rakentaminen rauhoittaa
Ihminen ei voi määrätä kuolemansa hetkeä, mutta kirstun hän kyllä voi itselleen veistellä.
Pellonpuiston koulun puutyöluokassa ahkeroidaan. Paavo Pietilä, 79, ja Sirkka Aalto, 67, halkaisevat kuusilautoja pöytäsirkkelillä. ”Höylätäänkö sivuja?” Aalto kysäisee työpariltaan.
Toisella puolella luokkahuonetta Simo Salmi, 69, ja Veikko Laaksonen, 62, ryhtyvät jyrsimään kuvioita sokkeliin. ”Terä pitää vaihtaa. Millainen siinä viimeksi oli?”, miehet pohtivat. Apuun rientää Eero Jokiniemi, 54, ja kohta kone alkaa laulaa.
Ensi arvaamalta ei uskoisi, että kurssilaiset ovat valmistamassa itselleen viimeistä leposijaa. Kurssin vetäjä Antti Seppä, 58, kehuu tunnelmaa leppoisaksi ja innostuneeksi. Huumoriakin on pelissä, sopivuuden rajoissa. Välillä vedetään henkeä, juodaan kahvia ja syödään Sirkka Aallon leipomia korvapuusteja.
”Työt ovat hyvässä vaiheessa. Monella on arkunpohja jo tehtynä ja sivulevyt liimattuna. Seuraavaksi ruvetaan mittaamaan kallistumiskulmaa ja kokoamaan arkun alaosaa. Kansi tehdään viimeiseksi”, Seppä selvittää hyörinän keskellä.
Tee kirstu ja opi elämään
Ajatus kurssin pitämisestä syntyi Säkylässä Pyhäjärven jäällä: ”Olin kaverin kanssa pilkillä, kun tuttu rouva tuli sanomaan, että hänen mielestään minun pitäisi pitää ruumisarkkukurssi. Rouva tunsi Ilmari Karhun, joka oli vetänyt vastaavia kursseja Pohjanmaalla.”
Koristeveistoa opettanut Antti Seppä ei heti lämmennyt ehdotukselle, mutta viikon pohdinnan jälkeen ajatus alkoi tuntua toteuttamisen arvoiselta. ”Vaimollani Seijalla ajatuksen sulattelu kesti kolme minuuttia. Ensijärkytyksestä toivuttuaan hän sanoi, että ’tee minulle kanssa’.”
Huittisten seudun kansalaisopiston rehtoria Hannele Paateroa ei tarvinnut suostutella, sillä hän innostui ehdotuksesta välittömästi. Kurssin suosio yllätti. ”Odotin paria kolmea osallistujaa, mutta tulijoita olikin yhdeksän”, Seppä kertoo ja myöntää olevansa arkuntekijänä noviisi itsekin.
”Ensitöiksi kävimme porukalla paikallisen hautausurakoitsijan luona katsomassa mallia teollisesti valmistetuista arkuista. Paljon auttaa sekin, että kurssilaisilla riittää käden taitoja. Sormi ei mene suuhun kuin korkeintaan outojen koneiden käytössä.”
Tarkempia ohjeita ja piirustuksia lähetti Kyrönmaan opistolla arkkukursseja vetänyt Ilmari Karhu. Kirjeen päällä luki Tee itsellesi kirstu ja opi elämään, mikä sopii hyvin kurssin motoksi. ”Kuolema on monille suomalaisille edelleen tabu, jota ei ole helppo lähestyä. Toiset eivät siedä siitä puhumista lainkaan. Arkkukurssi on yksi tapa lähestyä vaiettua asiaa ja käsitellä kuolemaan liittyviä tuntemuksia”, Seppä summaa.
Kuoleman tabuja purkaa myös kurssiin liittyvä luentosarja: sairaalapastori on käynyt puhumassa läheisten poismenosta, Satakunnan syöpäyhdistyksen puheenjohtajan johdolla käsiteltiin oman kuoleman kohtaamista ja Säkylän kirkkoherra keskittyi puheessaan hautajaisjärjestelyihin ja surevien omaisten kohtaamiseen.
Seppien arkut tulevat olemaan Petsamon punahonkaa. ”Omaan kirstuuni en laita vuorausta, mutta kanteen olen ajatellut veistellä raamatun ja kukkakimpun. Poika neuvoi, että ’älä sitten kovin painavaa tee kun olet iso mies muutenkin’”, Antti Seppä naurahtaa ja sanoo ratkaisseensa tämänkin asian. ”Laitoin hautaustestamenttiin, että kantoapua ei tarvita. Hautaustoimiston miehet hoitavat arkun alttarille ja sieltä tuhkaukseen. Sukulaiset voivat mennä rauhassa viettämään muistotilaisuutta.”
Oman arkun rakentaminen säästää myös riihikuivaa rahaa. Seppä laskeskelee, että itse tehty puupalttoo maksaa vain kymmenesosan halvimman ostoarkun hinnasta.
Arkku voi olla persoonallinen
Säkyläläinen Tuula Haukka, 43, ei aikaillut hetkeäkään lukiessaan paikallislehdestä tulevasta arkkukurssista. ”Olin jo vuosikausia havitellut, että pääsisin tekemään arkun itselleni. Soitin siitä paikasta opistolle ja ilmoittauduin mukaan.”
Kuolema ei ole Haukalle mikään pelottava juttu. YK-tehtävät Balkanilla ja työ Turun yliopistollisen sairaalan patologian laitoksella ovat opettaneet suhtautumaan kuolemaan luontevasti.
”Miksi pelkäisin kuolemaa? Omasta arkusta minulla on täydellinen visio päässäni, vaikka mallia ei olekaan paperilla. Kansi ja pohja tulevat kuusipuusta, seinät MDF-levystä. Olen rakentanut MDF-levystä kaiuttimet, se on äärettömän hyvä materiaali työstää”, hän kehuu.
Omintakeisuus ei jää tähän: ”Arkkuun tulee suora pohja, suora kansi ja suorat seinät – ei siis mikään perinteinen malli. Seinät maalaan mustaksi ja kannen harmaaksi.”
Tuula Haukka huomauttaa, että arkusta saattaa tulla niin hieno, ettei hän raaskikaan antaa sitä poltettavaksi. Sitä varten on varasuunnitelma. ”Olen ostanut varalle kurssin malliarkun.”
Vampulalaiset Sirkka Aalto ja Paavo Pietilä tulevat kurssille yhtä matkaa. ”Työparin kanssa vaikeammatkin työvaiheet onnistuvat. Yksinään selviäisin vain liimauksesta”, Sirkka Aalto kertoo tyytyväisenä.
Arkun verhoilun ja vaatteet hän aikoo tehdä kotona. ”Vuoraan kirstun valkoisella kankaalla, jonka kiinnitän tarranauhalla. Paitaan tulee sinisiä kukkasia. Jos ehdin, nyplään vielä pitsin kasvoliinaan.” Kaikki on suunniteltu valmiiksi: ”Tuhkani sirotellaan Maarian kirkkomaahan, missä miehenikin tuhkat ovat”, Aalto puhelee.
Laudat omasta kuusimetsästä
Paavo Pietilä rakentaa arkkua oman kuusimetsän puista.
”Tämä on hyvä harrastus. Laudat on tehty kymmenisen vuotta sitten mehiläispesää varten. Nämä jäivät yli, joten mikäs niille olisi parempi kohde kuin oma puupalttoo.”
Pietilä haluaa osallistua kurssille myös ensi vuonna, jos sellainen järjestetään. ”Silloin teen arkun vaimolleni. Hän muuten harrastaa maalausta ja lupasi taiteilla ruusun arkkuni kanteen, jos siitä tulee kunnollinen.”
Simo Salmi ilmoittautui kurssille vaimonsa ehdotuksesta. ”Kauan en asiaa harkinnut, idea oli kerta kaikkiaan hyvä. Verhoilua en leposijaani kaipaa, mutta Sepän Antti aikoo värkätä koristeen kanteen.”
Veikko Laaksonen kertoo suunnitelleensa itselleen arkkua ensimmäisen kerran jo muutama vuosi sitten, koska siinä säästää selvää rahaa. ”Silloin ajattelin valmistaa arkun betonilaudasta, mutta Porin krematoriosta ilmoitettiin, ettei materiaali sovi poltettavaksi. No, tämä puinen taitaa jo kelvata.”
Kello lähestyy iltakahdeksaa, mutta kurssilaisilla ei ole kiire kotiin. Valot puutyöluokassa sammuvat vasta tunnin kuluttua.
Teksti : Ulla Saikkonen
Sähköposti:
