Kannen kuva Erkki Makkonen

NUMERO 1
20.1.2011

PÄÄKIRJOITUS

SUOMI: Elämä emännän varassa

100 VUOTTA: Täysi malja

MAAMME: Sisua suomeksi ja ruotsiksi

TALVI: Lunta on monta laatua

TYÖ: Erilaisen veterinäärin käänteet

ELINKEINO: Hahtuvilla on hintansa

TERVEYS:
Nivelrikko on jo kansantauti
Jarrua tunteiden vuoristorataan

RIKKAAT MUISTOT: Hellan ympärillä väkeä hyrräsi

PERHE: Käsittämätön katras

PUUTARHA: Puutarha parantaa

TALOUS: Tyrni marjoo jo Lapissakin

RUOKA: Konstailematta kotiruokaa

KÄSITYÖT:
Helminukkaa
Huovutettu huivi
Hattu, keeppi ja rannekkeet

KÄSITYÖLÄINEN: Ekoa ja jujua olla pitää

TAITEILIJA: Värin voimin

ELÄMYS: Siivetönnä voinkin lentää

LUKIJAMATKA: Upea Kiinan kiertomatka

JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Koti maalla
Elämäntilanteita
Uuden edessä
Ristikko
Papin päiväkirja

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 17.2.2011 ja Maatilan Pellervo 3.2.2011.

Iso  Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

Kahta lajia läähätystä

Pysähdyn marketissa makkaroiden äärelle. Erilaisia versioita on ainakin 200 juoksumetriä eikä olla edes Amerikassa vaan Oulunkylässä. Vaihtoehtoja on paljon. Niitä on niin paljon, etten mitenkään kuukaudessa ehtisi kaikkia testata, vaikka ikään kuin työkseni haukkoisin.
Tyydyn vain tutkimaan muutamia: onko lisätty jauhoja ja vettä, kuinka monia lisä- ja säilymisaineita makkarataikinaan on pantu.
Yhtäkkiä eläydyn makkaran osaan. Suolesta peruutan pakettiin ja paketista uuniin tai muuhun kypsennykseen tai peräti koukkuun homehtumaan, jos olen kestomakkara, kiidän takaisin makkarakutteriin, leikkuuteriin, teurastamoon, saan kuulan kallooni – ei, en saakaan: minulta viedään taju kankaalle. Jos satun olemaan tosi luomusika, sain kesällä velliä ja vesiheinää, rapaa ja rapsutusta, se pitää muistaa! Niin vilistää kuin filminauha makkaran elämä.
Siirtyilen ruokakaupassa hyllyriviltä toiselle. Valtavat ovat leipävalikoimat. Tarjonnassa on otettu huomioon mielihalut, allergiat ja kansainvälisyys. Vaivihkaa takaudun suurleipomon valmisviipaleesta leipomon ja myllyn kautta kuivaamoon, puimuriin ja jyväksi tähkään.
Taannun kaupan yltäkylläisyyden taakan alla. Voipakettina avaan kääreeni ja monen mutkan jälkeen päädyn navettaan koemaidon suhaukseksi.

Käsittämätön on se työmäärä, joka kaiken ruuan eteen pitää tehdä, aina maan muokkaamisesta lähtien. Työtunteja kertyy paljon, ja niitä kertyy niin monella taholla, ettei laskemaan pysty.
Tiskin ääressä seistä töröttää toinen nainen, samanlainen, sekin miettii, mitä tänään laittaisi ruuaksi vai ostaisiko jotakin valmista. Pakasteissa on varaa valita, samoin eineksissä. Jos mikään ei oikein innosta, ja jos sattuu vielä laiskottamaankin, voi kävellä lihatiskin valmisruokia valitsemaan.
Ja mitä vielä! Aina voi viedä perheen ravintolaan tai tilata sille pitsat kotiin, ovelta ovelle ja suusta suuhun.

En kerta kaikkiaan käsitä, miten naiset ovat ennen vanhaan kaikista töistään suoriutuneet.
Kaikki piti tehdä itse. Monen piti yhden ainoan päivän aikana ehtiä työhön pellolle, navettaan ja tupaan. Eritellä teuraitten lihat, luut ja sisälmykset, päntätä syltyt, sekoittaa veret, leipoa leipää orret väärälleen, pestä lakanapyykistä lähtien kaikki käsin, kutoa matot ja hoitaa vanhukset.
Suita ruokittavana oli enemmän. Jääkaappia ei ollut, sähköhellaa ei ollut. Ei ollut pölynimuria, eikä varsinkaan ollut lämmintä kraanavettä jos kraanaa ensinkään. Miehet eivät panneet esiliinaa eteensä, sillä miehet eivät tiskanneet.
Mahtaisimmeko me mukaviksi pehmustetuissa oloissamme millään keinoin suoriutua siitä työmäärästä, joka meistä useimpien äideille oli jokapäiväinen lukujärjestys?

Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
Sähköposti: