Kannen kuva Kimmo Torkkeli.
NUMERO 2
18.2.2010
Sisällys
PÄÄKIRJOITUS
ASUMINEN:
Kirkonkylän keskipiste
Kädellisten kodossa
Kierrätyksen taidonnäyte
ENTISÖINTI: Sivustavedettävä palaa ennalleen
AMMATTI: Täti puuttuu asiaan
KASVUN VUOSIA: Viimeinen tikki
TERVEYS: Kun mieli sairastuu
LUONTO: Suden valtakunnassa
HUONEKASVIT: Katse kukkaikkunalle
SYÖTÄVÄ: Kinua
RUOKA: Diabeetikon ruokavalio sopii kaikille
KIINA: Pienen kylän ylpeys
KULTTUURI: Soitto takaisin kotiin!
KÄSITYÖT:
Sininen valaisee kotia
KÄSITYÖT: Armonlaakson matamit
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Elämäntilanteita
Vapaaehtoinen
Koti maalla
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 18.3. ja Maatilan Pellervo 4.3.2010.
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Pienen kylän ylpeys
Eteläkiinalainen vuoristokylä on teetä täynnä. Täällä kasvaa Pu ehr, tee kuin vuosikertaviini. Ja täällä asuu Akha-kansa. Liukasliikkeinen Dan Er huikkaa maistamaan: Lobo too!
Kiinalaisen miehen siroa kämmentä suurempi taskulaskin huutaa mei jou, mei jou, kun Dan Erin sormet hyppivät sen näppäimillä. Kone väittää, että lyödyt luvut eivät ole isännälle eduksi. Dan Er vilkuttaa silmää meille ja koneelle, heittää jalan polvelta toiselle, raapaisee päätään, nauraa, sytyttää tupakan tupakalla, vastaa kännykkäänsä, ja on sikäli akhamainen, että Akha-vähemmistö on vikkeläliikkeistä väkeä.
Dan Er on viisikymppinen maanviljelijä ja asuu perheineen Yunnanin maakunnan eteläisessä osassa, Nan Nuoshanin kunnassa, Yong Chunzhain kylässä. Seudulla tuotetaan yhtä Kiinan vanhastaan tunnetuista tuotteista. Kyseessä on Pu ehr, teelaatu. Sillä on kova kurssi kotimaassa, mutta se on myös tyyris vientituote.
”Meidän kanssamme ei vakavasti pysty kukaan kilpailemaan, koska näin hienoa Pu ehr -teetä saadaan vain meidän kylästämme. Jo keisarit tilasivat teensä täältä”, intaantuu Dan Er, eikä nyt silmä rävähdä.
Ympärillä kohoavien vuorten rinteet onkin pengerretty aivan alhaalta aivan ylös, huipulla lepää vain pieni tasainen hattu. Terasseilla kasvaa tiuhoina nauhoina teepensaita ja -puita. Ilmasto on mitä sopivin, lämpöä ja kosteutta juuri passelisti, sekä punaisessa mullassa loistava laatu.
Pellot pääluvun mukaan
Kiinan kansantasavallassa maan omistaa valtio ja viljelijät vuokraavat maata käyttöönsä. Paikallishallinto määrittää yksityiskohdat. Teenviljelijä Dan Erin sopimus on solmittu 40 vuodeksi. Viljelijä tuottaa mitä tahtoo, ja Nan Nuoshanissa melkein kaikki tuottavat teetä.
Pinta-alaa on mahdollisuus kasvattaa: voi vuokrata maata naapureiltaan; hallintaoikeus on siirrettävissä, ja se voi myös perhepiirissä periytyä.
Talonpoika saa maata käyttöönsä perheen pääluvun mukaan. Perhekäsite taas poikkeaa suomalaisesta ratkaisevasti, perhettä on nimittäin koko lähisuku. Näin maatilalle siunaantuu enemmän pinta-alaa, jos kohta jakajiakin.
Dan Erin perhekunnalla on hehtaarin verran teepensaita ja yli tuhat teepuuta.
”Hyvin isolehtinen puutee on erikoista ja arvokasta. Täällä kasvaa ikivanhoja myhkyrunkoja, jopa 1 000-vuotiaita. Sellaisella puulla on aina aivan oma hoitajansa.”
Danin ydinperheeseen kuuluvat vaimo Chuo Pei, joka vierailun aikana on, kuinkas muutoin, teeasioissa Menghain kaupungissa, sekä kaksi tytärtä, toinen heistä opiskelee Lijiangin yliopistossa, toinen on työssä teemyymälässä Jinhongissa, piirikunnan pääkaupungissa.
Dan Erillä ja Chuo Peillä on ollut kaksinkertainen syy tyttäriinsä; Kiinan yhden lapsen -politiikkahan tekee poikkeuksen maaseutuväestön ja vähemmistökansallisuuksien parissa. Joissakin perheissä saattaa olla neljäkin tenavaa. Järjestelmä on sikäli järjellinen, että perinteinen sosiaalihuolto nojaa lasten, etenkin vanhimman pojan, kykyyn huolehtia ikääntyvistä vanhemmistaan.
Kansantasavalta on kolmen kuluneen vuosikymmenen aikana laukannut kohti vaurautta, mutta samassa ajassa sen sosiaaliturva on kompuroinut syvälle. Juuri siksi yhteiskunnan kannalta on edullista antaa etenkin syrjäseutujen perheille mahdollisuus useamman lapsen hankkimiseen. Maatiloilla lapset myös merkitsevät tarpeellisia työkäsiä.
Kotoa muille mantereille
Dan Er huolehtii viljelyksistä veljiensä perheiden kanssa, mutta bisneksen rullaaminen jää yksin hänen kontolleen. Ja talossa on kuin ainaiset avointen ovien päivät. Danin teemarkkinointia pyörittää puskaradio, ja hyvin pyörittääkin. Vuoden vanhan olohuoneen lattia naukuu väen alla; kyläilymme kuluessa tukkuostajia tulee kaksin kappalein.
Viikko sitten taloon tussahti oikein iso raha, amerikankiinalaisen liikemiehen hahmossa. Mies haisteli ja maisteli, tuteerasi laatua ja teki Dan Erin kanssa isot kaupat. Vieläkään isäntä ei saa naamaansa kuriin, kun hän kuvailee, miten suuri määrä teetä lähti rahtina Amerikan mantereelle. Siellä sen pääasialliset ostajat ovat teekauppiaita, sukujaan kiinalaisia, ja he kyllä tietävät kysellä maineikasta Pu ehria.
”Iso kauppa”, kuittaa vilkkusilmä, kun summista ja määristä puhutaan, mutta eipä suostu tarkemmin kertomaan. Komea on mahtanut kauppa olla!
Ensiluokkainen maaliskuun tee poimitaan talvilevosta heränneen pensaan ensimmäisistä pikkuisista lehtipareista. Tällainen Pu ehr maksaa talon paukkauksessa hyvinkin yli 1 000 yuania (n. 100 euroa) kilolta.
Teetä myös prässätään. Reikäleipää muistuttavan pienemmän teekakun halkaisija on vain parikymmentä senttiä, mutta hinta vähintään 100 yuania. Kaiken lisäksi Pu ehr on vuosikertatavaraa; hyvän satovuoden antia kannattaa pihdata. Teestä puhutaankin kuin viinistä, luonnehdintoja myöten. Ja niitähän piisaa.
Dan Er itse oikein puhkeaa kiinalaisen runollisuuden kukkeuteen:
”Vuosien 2005 ja 2006 teessä voi maistaa jo heränneen mutta vielä vähän unisen maan pehmeyden. Jälkimaku on kuin pienten lohikäärmeitten tanssi vuorten rinteillä.”
Terveyttä ennen kaikkea
Vahvat aromit täyttävät koko vinttikerroksen. Dan Erin kaatelema Pu ehr on miedompiin tottuneen suussa hiukan tujua, mutta kaikin me sitä ylistämme, sehän jo kuuluu hyviin tapoihin.
Teepöytä on touhua täynnä. Tämän tästä joku seurueesta lorottaa kannussa lepääville teelehdille kiehautettua, mutta hieman jäähtynyttä vettä: vitamiineja ei saa tappaa. Pienoiset, erikoissavesta tehdyt kupit täytetään heti kun entistä on ehtinyt siemaista. Ja aina on joku heläyttämässä lobo too! Se on akhojen kieltä ja komentaa juomaan teetä.
Ja koko ajan käry käy. Sekin kuuluu hyviin tapoihin. Kaikilla huoneessa istuvilla on niin paljon savukkeita kuin korvat kantaa jaksavat. Tarjottu savuke nimittäin on kohteliaisuus ja se otetaan aina vastaan. Sytyttää käärylettä ei tarvitse, riittää kun ripustaa sen korvalliselle killumaan.
Keskustelu teen terveellisyydestä riehaannuttaa sekä talonväen että kuljettajamme ja tulkkimme.
”Tee virkistää muistia, pistää aivot toimimaan, tekee sydämelle hyvää, ehkäisee syöpää ja paljon muuta. Se on tiedemiesten tutkimuksissa todettu, mutta ainahan se täällä on tiedetty”, isäntä huitaisee ja taas kopauttaa paperossin kullekin.
Ei mitään valittamista
Alakerrassa käsitellään teelehtiä. Ne nuostetaan nopeasti kuumentamalla ja levitellään lopuksi bambumatoille. Naapuriapu on tavallista, mutta silloin kun kaikilla on samanlainen sutina, palkataan tekijöitä muualta. Jokilaaksossa asuvan Dai-kansan nuoret neidot ovat näppäräsormisia poimijoita. Tee kokonaisuudessaan, pakkauksineen ja leimoineen, päätyy myyntikuntoon käsityönä kotioloissa.
”Hyvin tässä pärjätään, meillä ei ole mitään valittamista”, kuittaa elämää Dan Er ja lisää kuin kaukaisia vieraitaan varten: ”On voitu jopa matkustella. Viimeksi oli vaimo muiden akhojen kanssa toista viikkoa katselemassa Pekingin ihmeitä.”
Tässäkin maassa pääkaupunki on syrjässä, reippaasti 2 200 kilometrin päässä emännän kasvattamasta kellanhelakasta orkideasta. Kaukana konhotuksista kukkakin tykkää kansantanssista, ja sitä sen vieressä laajakulmateevee täryyttää omien ja vieraiden tajuntaan.
Sisään pöllähtää tyttäristä toinen, teekaupan pitäjä. ”Huiskis teille”, tyttö luikkaa akha-tervehdyksen ja loikkaa lattian poikki kääntämään kanavalle Kanton-poppia. Ketterää vartta verhoavat nyt kimallefarkut ja hihaton teepaita, mutta valokuvassa kärppätyttö keikkuu akha-kamppeissa siskonsa kanssa.
”Älä piittaa turhista, huomenna on aivan toinen päivä”, muistuttaa Kiinan vuoristokansojen elämänohje. Vähän sillä siunauksella tähyävät lapsenlapsensa hypähtelyä isovanhempienkin ilmeet katonrajan valokuvista, savuverhon raosta.
Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
Sähköposti:
