Kannen kuva:
Jarmo Vainionpää
NUMERO 2 - 2013
Pääkirjoitus
Maailma pienoiskoossa
Kauton klaani kaipaa kotiin
TERVEYS
Täsmälääkkeet tulevat
Vaikeasti tunnistettava Parkinson
Lupaus kantaa ja antaa voimaa
Sieltä se tulee,
Ukko-Pekka
Maa vetää kotiin päin
PERUSKORJAUS
Kohtalon kello lyö
Tästä se lähtee
Vanhaa pitää ymmärtää
Viisas päätös toteutuu taiten
ASUMINEN
Koti taideteoksena
PUUTARHA
Harras tarhuri ei tunteja laske
Runsaasti kukkivat auliot
Ankarissa olosuhteissa kasvit karaistuvat
Kevät kukkaikkunalla
ILOKSI
Virtaa vihreästä
RUOKA
Säästäjän suuhunpantavat
KÄSITYÖT
Somasti lehtipitsiä
Laatikoittain lapasia
Aakkosia, informaatikko Järn!
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Elämäntilanteita
Koti maalla
Kirjan kannet auki
Pieniä tarinoita
Ristikko
Papin päiväkirja
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 21.3. ja Maatilan Pellervo 7.3.2013.
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Kohtalon kello lyö
Rakennuskonservaattorien koulutus päättyy Suomessa näillä näkymin. Vanhoja taloja ymmärtäville ammattilaisille olisi työmaata paitsi museoissa myös perisuomalaisten puutalojen korjauksessa. Väärin remontoituja ja homehtuvia tupia riittää.
Rakennuskonservaattoreita on koulutettu Seinäjoella vuodesta 1995. Koulutus päättyy viimeistään vuonna 2016, kun viimeiset sisään otetut opiskelijat valmistuvat. Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) hyväksyi viime vuoden puolella Seinäjoen ammattikorkeakoulun (SeAMK) koulutuskuntayhtymän hallituksen päätöksen lakkauttaa rakennuskonservoinnin koulutusohjelma.
Koulutusohjelmien leikkaukset koskivat Seinäjoella kaikkia muita paitsi sosiaali- ja terveydenhuollon koulutusta. Näin OKM:n vaatimat 120 oppilaspaikkaa saatiin vähennettyä. Ammattikorkeakoulu-uudistus on karsinut kovalla kädellä opintotarjontaa kaikkialla Suomessa.
Miksi rehtori Tapio Varmola päätyi esittämään ainutlaatuisen rakennuskonservoijien koulutuksen lopettamista?
”Kriteereinä olivat keskeyttäneiden, valmistuneiden ja työllistyneiden määrät. Lisäksi koulutuksen alueellinen vaikuttavuus on ollut huono”, Varmola perustelee.
Työllistymistutkimukseen oli tavoitettu 60 prosenttia rakennuskonservaattorin tutkinnon suorittaneista. Heistä 53 prosenttia oli sijoittunut alalle tai alaa sivuavasti. Kyselyssä vain 33 prosenttia valmistuneista koki saaneensa koulutusta vastaavaa työtä.. Tulokseen vaikuttanee se, että osa työpaikoista on kausiluontoisia. Huono alueellinen vaikuttavuus tarkoittaa, että vain 10 prosenttia rakennuskonservaattoreista on jäänyt Etelä-Pohjanmaalle töihin.
Elinkeinoelämä menee edelle
Konservoinnin koulutusohjelman opettajien ja oppilaiden piirissä on mietitty, miksi SeAMK:n johto päätti lakkauttaa juuri rakennuskonservaattorien koulutuksen, ei esimerkiksi OKM:n ehdottamaa muotoilun koulutusohjelmaa. Muotoilua kun on tarjolla monissa muissa oppilaitoksissa.
”Muotoilun ja kulttuurituotannon aloilta tutkinnon suorittaneista yli puolet jää maakuntaan töihin”, selittää Varmola.
OKM ehdotti myös restonomin (matkailu- ja ravitsemusalan tutkinto) koulutusohjelman lakkautusta, mutta se päätettiin säilyttää.
”Restonomeista yli 60 prosenttia saa töitä maakunnasta. Alueen elinkeinoelämää palvelevat alat menivät edelle. Etelä-Pohjanmaa on elintarvikemaakunta, täällä tuotetaan ja jalostetaan ruokaa”, perustelee puolestaan koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Timo Paavola.
Tapio Varmolan mielestä koulutusohjelmien lakkautuspäätökset ovat valitettavia maakunnan kannalta, mutta jostakin oli karsittava.
”Tehtyihin päätöksiin palataan varmasti viimeistään viiden vuoden päästä. Silloin osa osoittautuu oikeiksi, osa vääriksi”, diplomatisoi Varmola.
Myös muotoilun ja kulttuurituotannon koulutuspaikkoja jouduttiin vähentämään, vaikkei kyseisiä koulutusohjelmia lakkautettukaan. Kulttuurikoulutuksesta karsittiin siis kaikkiaan 50 paikkaa, jäljelle jäi 60.
”Kulttuurialan koulutus on yleensäkin kalliimpaa kuin muu”, sanoo rehtori Varmola. Lisäksi luokkaopetus isoille joukoille on halvempaa kuin käytännön harjoitustyöt pienissä ryhmissä. Rakennuskonservoinnin koulutusohjelman sisäänotto on ollut vain 15 oppilasta ja koulutukseen on sisältynyt paljon käytännön harjoittelua.
Opetus palaa pääkaupunkiin
Varmola kritisoi pääkaupunkikeskeistä näkökulmaa kulttuurista karsittaessa. Konservointikoulutuksen palveluvastaava Anni Lehtimäki on samaa mieltä.
”Määrärahoja on vähennetty Museovirastoa myöten. Supistukset ovat valtakunnallinen ilmiö, mutta eniten ne ovat kohdistuneet kehäkolmosen ulkopuolelle. Museoita ja gallerioita ylläpidetään paljon nimenomaan pääkaupunkiseudulla – jonkinlainen linjanveto sekin. Maaseutua autioitetaan”, heilauttaa Lehtimäki.
Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon maakunta-amanuenssina 15 vuotta toiminut Risto Känsälä muistuttaa, että paikallismuseot, joita on yli 3 000, sijaitsevat enimmäkseen pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Maakunnissa on myös enin osa suomalaisesta rakennusperinnöstä.
”Konservoinnin koulutusohjelman tuoma osaaminen ja hyödyt ovat kohdistuneet ja voisivat vastakin kohdistua nimenomaan muualle Suomeen, ellei koulutusohjelmaa olisi lakkautettu maakunnan omalla päätöksellä. Päätös osoittaa yksioikoista ajattelua. On turha paheksua pääkaupunkikeskeistä koulutuspolitiikkaa, jos maakunnassa ollaan itse sitä edistämässä”, Känsälä puuskahtaa.
OKM:ssä toivotaan rakennuskonservoinnin koulutusalan säilymistä Suomen koulutustarjonnassa.
Ainakin pääkaupunkiseudulla toimivassa ammattikorkeakoulu Metropoliassa on nyt harkittu rakennuskonservoinnin koulutusohjelman perustamista. Ala on oppilaitokselle tuttu, sillä vuoteen 1995 saakka se oli Metropoliaa edeltäneen EVTEK-ammattikorkeakoulun tarjonnassa. Sieltä koulutus siirrettiin Seinäjoelle.
Metropoliassa on pohdittu myös rakennuskonservoinnin koulutuksen liittämistä jollakin tavoin rakennusinsinöörien koulutukseen.
Maakunta menetti meriitin
”Käsittämätön päätös!” paukauttaa Känsälä. ”Toistaiseksi lakkautuspäätökselle ei ole esitetty kyllin järkeviä perusteita. Koko Suomen museolaitos on ollut hyvin huolestunut asiasta.
Perusteista se, että konservaattorikoulutus ei ole hyödyttänyt tarpeeksi Etelä-Pohjanmaata, ontuu Känsälän mielestä pahoin:
”Koulutuksella on ollut paitsi maakunnallista myös laajaa valtakunnallista merkitystä ja se on ollut SeAMK:lle suuri meriitti. Valmistuneet konservaattorit ovat sijoittuneet eri puolille Suomea, ei pelkästään Pohjanmaalle. Esimerkiksi yksi uusimmista valmistuneista pääsi heti Museoviraston palkkalistalle Helsingin Seurasaareen.”
Känsälä huomauttaa, että koulutuksen lopetus on suuri menetys myös Etelä-Pohjanmaan rakennetulle kulttuuriympäristölle. Opiskelijoista nimittäin on ollut suuri hyöty pohjalaisrakennusten säilyttämis- ja korjaustoimissa. Aikoinaan pohjalainen rakennuskanta arvioitiin keskimäärin Suomen vanhimmaksi. Vanhimmat rakennukset on pystytetty jo ennen isovihaa yli 300 vuotta sitten.
”Pohjalaisen kulttuuriperinnön säilyttäminen on suuri haaste. Taitamattomat korjaustoimet ja rakennusten ylikorjaus ovat pahin uhka. Meillä on jo aivan tarpeeksi pilalle korjattua rakennuskantaa. Korjaukseen ja kunnossapitoon vaaditaan paljon enemmän tietoa ja osaamista kuin moni uskoo. Seinäjoella annettiin alan korkeatasoista koulutusta – ja nyt se lakkautettiin maakunnan omin päätöksin”, Känsälä kritisoi.
Konservaattoriopiskelijat ovat tehneet maakunnassa kuntoselvityksiä, rakennushistoriallisia selvityksiä ja mittapiirustuksia. Risto Känsälä puolestaan on kannustanut paikallismuseoita ja pitäjänseuroja hakemaan Museovirastolta avustuksia museoiden rakennusten korjaamiseen.
”Viime vuosina alueemme paikallismuseot ovat saaneet Museovirastolta varsin hyvin avustuksia korjaussuunnitelmiin ja niiden toteutukseen. Näihin tehtäviin on palkattu rakennusalan konservaattoreita ja opiskelijoita.”
Väärin tehty on pilalla
Opiskelijoilla on tekeillään esimerkiksi Isojoki-Seuran museorakennus, entinen pappilan väentupa. Tuvan lattia ja huonekalut on puhdistettu varovasti. Toisesta kamarista opiskelijat ovat kaivaneet esiin upean, ruskeasävyisen tapetin.
”Liian monessa vanhassa pohjalaisessa hirsitalossa on toteutunut museoihmisten ja konservaattoreiden kauhukuva: kaikki tapettikerrokset on revitty alas, jotta paljas hirsirunko on saatu esille. Pohjanmaalla vähänkin vauraammissa taloissa oli seinäpaperit jo 1800-luvulla. Romanttinen mielikuva paljaan hirsiseinän jonkinlaisesta alkuperäisyydestä on vain muutamien naistenlehtien luoma väärä käsitys”, Risto Känsälä tuulettaa.
Oikeaoppinen, säilyttävä korjaus ei olisi onnistunut Isojoki-seuran talossa ilman konservointiopiskelijoita. Känsälä sanoo, että vanhan talon korjausrakentamisen parhaana asiantuntijana pidetään usein rautakaupan myyjää, valitettavasti.
”Alkuperäiset rakennusten osat häviävät vähitellen, kun ensin vaihdetaan ikkunat ja ovi, sitten tapetti ja niin edelleen. Vähitellen väärin menetelmin ja väärin materiaalein tehty remontti leviää koko rakennukseen. Olen käännyttänyt pitäjänseurojen väkeä hellävaraisiin korjausmenetelmiin ensin hivuttavalla puheella ja sitten pitkällä saarnalla.”
Teksti: Anne Savela