Kannen kuva Anna-Liisa Huhtala-Fiskars ja Tapani Lepistö.
NUMERO 4
22.4.2010
Pääkirjoitus
KYLÄ: Jongunjoen johdattamat
KULTTUURIKOTI: Avoimien ovien elämä
ASUMINEN: Hovin väki
ARVOT: Paluu kohtuuden tielle
SOITIN: Taivaallisten soitinten työmaa
LUKIJAMATKA: Islanti on ihmeellinen
TERVEYS:
Tärkeintä on tämä hetki
Ikävähkö sairaskertomus
PUUTARHA:
Kesäkukkien palkittua laatua
Ketterät kaalit
Viljahirssi
Somat ja sirot onnenapilat
YRITTÄJÄT: Teetä ja tunnelmaa
HARRASTUS: Laatuviiniä suomalaisin voimin
RUOKA: Näppäriä arkiherkkuja
KÄSITYÖT
Pehmeät kynnysmatot
Värejä meren henkeen
Ihania pitsejä pöydälle
ERIKOISMIES: Takaperinajattelija
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Koti maalla
Vapaaehtoinen
Elämäntilanteita
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija
Seuraava Kodin
Pellervo ilmestyy 20.5. ja Maatilan Pellervo 6.5.2010..
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Ketterät kaalit
Kerä- ja punakaalit ovat tuttuja, suippo- ja kurttukaalit hiukan harvinaisempia. Kerivät kaalit antavat runsaasti satoa, kunhan maassa riittää ravinteita ja kaalimadot pysyvät loitolla.
Brassica-sukuun kuuluvia keriviä kaaleja on viljelty Euroopassa jo ainakin 2 500 vuotta. Viljelty kaali, Brassica oleracea -laji, polveutuu luultavasti villikaalista. Sitä kasvaa Välimeren ja Atlantin valtameren kivikkoisilla rannikoilla Euroopassa.
Keräkaali oli aikaisemmin monissa maissa tärkein viljelty vihannes ja C-vitamiinin lähde. Kasvimaita kutsuttiinkin usein kaalitarhoiksi, mikä kuvaa kasvin historiallista merkitystä.
Viljelyssä yleisin on vihreälehtinen, tiiviskeräinen keräkaali, jota usein nimitetään valkokaaliksi erotukseksi punalehtisestä sukulaisestaan. Suippoja teräväkärkisiä keriä muodostava suippokaali on makeahko, rapea ja salaatteihin sopiva.
Kurttu- eli savoijinkaalin lehdet ovat koristeellisen poimuiset. Maultaan miedosta, hieman pähkinäisestä kurttukaalista on helppo tehdä herkullisia kaalikääryleitä.
Terveellisiä ja monipuolisia
Kaalikasveissa on C-vitamiinin lisäksi runsaasti myös A-vitamiinia, rautaa ja magnesiumia, mutta vähän kaloreita. Kaalien makeus ja maun voimakkuus vaihtelevat lajin, lajikkeen ja kasvuolojen mukaan.
Kaalikasvien tyypillinen maku ja tuoksu ovat peräisin rikkipitoisista glukosinolaateista ja niiden hajoamistuotteista. Nykyisin nämä yhdisteet ovat erityisen mielenkiinnon kohteena hyvien terveysvaikutustensa takia, muun muassa syöpää estävinä.
Kannattaa muistaa keräkaalista maitohappokäymisellä tehty, helposti sulava hapankaali. Sen sisältämät maitohappobakteerit ovat suoliston hyväntekijöitä.
Keräkaalia viljellään Suomessa reilun 500 hehtaarin pinta-alalla ja punakaalia noin 20 hehtaarilla. Suippo- ja kurttukaalin viljelyalat ovat niin vähäisiä, että niitä ei tilastoida erikseen. Viljelyala on pienentynyt hiljalleen viime vuosikymmeninä. Terveellisyyden, edullisen hinnan ja lähiruoan arvostuksen toivoisi lisäävän kysyntää. Kaalit ovat monikäyttöisiä ja syötäviä sekä raakana että kypsennettynä.
Runsaasti ravinteita ja vettä
Kerivät kaalit viihtyvät ravinteikkaassa maassa, jonka pH on 6,5–7,5; pH:n nostaminen lähelle seitsemää pitää kurissa yhtä viljelyn pahinta uhkaa, möhöjuurta. Tauti säilyy maassa pitkään.
Möhöjuuren kuten muidenkin kasvintuhoojien hallinnassa tärkeää on viljelykierto, jossa kaalikasveja viljellään samalla lohkolla korkeintaan joka viides vuosi.
Kaalit istutetaan avomaalle noin neliviikkoisina taimina, jotka karaistaan ennen istutusta. Siemenet kylvetään huhtikuussa puhtaaseen kylvömultaan ja puhtaisiin ruukkuihin taimipoltetaudin pitämiseksi loitolla.
Varhaisimmat istutukset peitetään harsolla, joka suojaa myös kirppojen, perhosten, kaalikoin ja kaalikärpäsen hyökkäyksiltä. Istutuksen jälkeen huolehditaan kastelusta, kuten myöhemminkin kasvukaudella, jotta kasvu jatkuisi häiriöittä ja sadon laatu olisi hyvä. Kaalikasvusto kuluttaa runsaasti vettä.
Kerivät kaalit vaativat runsasta lannoitusta, sillä rehevä kasvu ja ravinteiden kulutus on varsinkin pitkän kasvuajan lajikkeilla suuri.
Kesä-, syys- ja talvilajikkeita
Keräkaalit jaotellaan kasvuajan mukaan kesä-, syys- ja talvikaaleihin. Tuorekäyttöön kannattaa valita nopeakasvuisia kesälajikkeita. Niiden kasvuaika on vain noin 60 vuorokautta. Koska kesälajikkeiden kerät jäävät löyhiksi, ne eivät kestä pitkää varastointia.
Syyslajikkeiden kasvuajan pituus on 80–100 vuorokautta. Talvilajikkeiden sadonkorjuu ajoittuu loka-marraskuulle, jolloin kasvukautta on kertynyt 100–120 vuorokautta. Talvikaalit ovat hyvin tiiviskeräisiä ja säilyvät hyvässä varastossa pitkälle kevääseen.
Puna- ja kurttukaalista löytyy aikaisia 60–70 vuorokauden kesälajikkeita sekä myöhäisempiä syyslajikkeita, jotka valmistuvat 100 vuorikaudessa.
Löyhäkeräinen, tuoreena käytettävä suippokaali korjataan noin 65 vuorokauden kuluttua istutuksesta. Suippokaalissa on myös punalehtisiä lajikkeita, kuten ’Kalibos’.
Vuoden Vihanneksen valitsevat puutarha-alan keskusjärjestö Puutarhaliitto ry ja Kotimaiset Kasvikset ry apunaan muut alan järjestöt ja asiantuntijat. Valinnan tavoitteena on monipuolistaa vihannesten käyttöä ja tuntemusta.
Teksti: Leena Nurmi
Sähköposti:
