Pellervo.fi Maatilan Pellervo Iso Kalenteri
kodin pellervo

 

Kannen kuva Ullamaija Hänninen

NUMERO 5
16.5.2007

Pääkirjoitus
Kannanotto: Taivaan tulia koko Lappiin
Puutarha: Kaikkein kauneimmat pikkupuut
Vihannesmaa pienelle pihalle
Puisto: Kärkölään kartanoretkelle
Elinsiirrot: Kahdesti elämälle pelastettu
Jalavan kauppa: Tavaraa ja tarinoita
Yrittäjät: Äidin askelissa hoitoalalle
Ruoka: Herkkuja suven juhliin
Matelijat: Me kaikki matkalla mökille
Peruskorjaus: Varastosta arvotaloksi
Käsityöt: Vanha pitsi kaunistaa ikkunaa
Intohimona käsityöt: Nuttu poikineen
Joki: Vastavirtaan Tonavaa

Toistuvat:
Asiasta toiseen
Koti maalla
Elämäntilanteita
Omalääkäri
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 7.6. ja Maatilan Pellervo 14.6.2007.


Iso Kalenteri 2007
Iso  Kalenteri 2007 sisältyy Pellervon tilaukseen.


Herkkuja suven juhliin


Juhlava ruokapöytä syntyy salaateista, piirakoista ja näyttävästä voileipäkakusta. Myös kahvipöydän antimet hivelevät makuhermoja.



Kuva Ullamaija Hänninen.
Poronlihainen voileipäkakku.

Kevät ja kesä ovat juhlien aikaa. Ystäviä ja sukua voi kutsua koolle vaikka kesän alkamisen merkeissä, ellei ihan oikeaa syytä – valmistujaisia, lakkiaisia tai rippijuhlia – juhlimiseen olisikaan. Juhlien järjestämisessä pätee edelleen vanha sanonta: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Aloita suunnittelu ajoissa ja käytä hetki aikaa miettimiseen. Kirjaa paperille pienimmätkin muistettavat asiat: mitä milloinkin on hyvä tehdä tai hankkia ja kuka tekee mitäkin. Säästyt viime hetken paniikilta.
Pyydä myös tarvittaessa apuvoimia keittiöön, jotta voit itse keskittyä seurusteluun vieraiden kanssa. Tarjottavia suunniteltaessa kannattaa muistaa, että mitä enemmän lajeja on tarjolla, sitä pienempiä annoksia vieraat yleensä ottavat.
Salaatit ovat hyviä tarjottavia juhlissa, joissa vieraita saapuu eri aikaan. Salaattibuffet on helpoin tapa, jos syöjät ovat kovin eri-ikäisiä tai vierailla on erilaisia allergioita. Tosin se vaatii pöydältä tilaa, sillä ainekset ovat omissa kulhoissaan. Iso kulhollinen erilaisia vihreitä salaatteja ja vieressä erilaisia lisukkeita. Oli salaatti valmiiksi sekoitettuna tai itse koottavana, sitä kannattaa varata kaikkinensa noin 150 grammaa henkeä kohti.
Kaikkea salaattia ei kannata laittaa heti kerralla tarjolle, jotta myöhemminkin saapuvilla olisi raikkaan näköistä ruokaa tarjolla. Pilko ainekset eri rasioihin jääkaappiin jo edellisenä päivänä, niin rasioista on helppo lisätä salaattiaineksia tarjoiluastiaan. Kastikekin kannattaa sekoittaa edellisenä päivänä. Jos salaatti joutuu odottelemaan vieraita pitkään, laita kastike tarjolle erikseen. Tarjoa salaatin seuraksi yhtä tai kahta leipää ja levitettä.


Pähkinäinen juustosalaatti
(10 annosta)
250 g kirsikkatomaatteja
200 g vihreitä tai tummia viinirypäleitä
15 cm:n pätkä kurkkua
200 g vuohenjuustoa
100 g pekaani- tai muita pähkinöitä
1–2 ruukkua tammenlehtisalaattia
1 ruukku frisee- tai jääsalaattia
1 ruukku herneenversoja
Kastike:
1 dl rypsi- tai oliiviöljyä
0,5 dl valkoviinietikkaa
2–3 tl sokeria
2 rkl tuoretta, silputtua rakuunaa
tai 2 tl kuivattua rakuunaa
0,5 tl rouhittua valko- tai mustapippuria
ripaus suolaa
(2 tl sinappia)
(1 murskattu valkosipulinkynsi)

Pese tomaatit, viinirypäleet ja kurkku. Puolita tomaatit ja viinirypäleet ja leikkaa kurkku pieniksi kuutioiksi. Paloittele juusto sopiviksi haarukkapaloiksi. Jääkaappikylmää juustoa on helpointa leikata. Paahda pähkinöitä halutessasi kuivalla pannulla hetki ja murskaa ne käsin pienemmäksi.
Revi salaatit ja herneenversot pienemmiksi.
Mittaa kastikkeen ainekset kannelliseen tölkkiin ja ravista sekaisin.
Kokoa salaatti vähän ennen tarjoilua. Levitä vadin tai kulhon pohjalle ensin salaattia, ripottele salaatille tomaatteja, rypäleitä ja kurkkua. Asettele joukkoon juustopaloja ja ripottele pinnalle herneenversoja ja pähkinöitä. Pirskottele osa kastikkeesta salaatille ja laita loput kastikkeesta tarjolle pieneen kannuun tai pulloon.
Vinkki: Laita pähkinät tarjolle erikseen, jos vieraiden joukossa on pähkinälle allergisia. Tai korvaa pähkinät kuorituilla auringonkukansiemenillä tai paahdetuilla, suolatuilla soijapavuilla.


Juhlava kalasalaatti

(10 annosta)
Savukalasta saat maukkaan salaatin. Käytä yhtä tai kahta kalalajia. Juhlavuutta salaattiin tuovat kylmäsavustettu tai graavikala sekä katkaravut. Lämminsavulohta myydään joissakin isoissa marketeissa valmiiksi pakattuna kuutioina. Se on helppokäyttöistä kalaa. Toki voit paloitella kalan myös itse. Salaatissa käytetään riisi- tai lasinuudeleita. Ne tuovat salaattiin hauskaa, uutta näköä ja makua. Riisi- ja lasinuudelit sopivat myös keliaakikoille, sillä lasinuudelit valmistetaan mungpapujauhoista ja riisinuudelit riisijauhoista.

200 g lasi- tai riisinuudeleita
250 g savustettua lohta tai siikaa
150 g viipaloitua kylmäsavu- tai graavilohta tai siikaa
200 g isoja katkaravunpyrstöjä (pakaste)
1–2 punasipulia
(100 g retiisejä)
1/2 hunajameloni
pieni kerä punasalaattia
1–2 ruukkua tai kerää salaattia
1 ruukku vesikrassia
100 g vuonankaalia

Kastike:
0,5 dl soijakastiketta
2 rkl omenatäysmehua
0,5 dl omenaviinietikkaa
1 rkl silputtua sipulia
0,5 tl rouhittua musta- tai valkopippuria
(1–2 tl sokeria)

Paloittele nuudelit pienemmiksi ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita kastike ja valuta siitä vajaa kolmasosa lämpimien nuudelien sekaan.
Jos käytät kokonaista savukalaa, perkaa se hyvin ja paloittele. Leikkaa kylmäsavulohiviipaleet puoliksi ja kiepauta ruusukkeiksi. Sulata katkaravunpyrstöt. Kuori punasipulit, puolita ne ja leikkaa mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi retiisit ja kuutioi kuorittu meloni.
Revi salaatit ja krassi käsin pienemmiksi ja levitä tarjoiluvadille. Huuhtele vuonankaalit ja ravistele kuivaksi. Asettele vuonankaalia salaatille. Levitä salaattien päälle nuudeleita, kaloja sekä katkaravunpyrstöjä, sipulia, retiisejä ja melonikuutioita. Valuta hiukan kastiketta päälle ja laita loppu kastike erikseen tarjolle.
Vinkki: Voit hyvin käyttää muita kuin ohjeessa mainittuja salaatteja. Käytä esimerkiksi vuonankaalin ja vesikrassin sijaan auringonkukanversoja ja tatsoita tai perillaa. Kokeile myös verisuolaheinää.
Gluteeniton: Varmista soijakastikkeen sopivuus keliaakikolle. Useimmat keliaakikot voivat käyttää pienen määrän soijakastiketta, vaikka siinä olisi vehnää.


Mehevä kasvispiirakka

(uunipannullinen, 25–30 palaa)
Tämä piirakka maistuu haaleana tai lämpimänä. Voit valmistaa sen hyvissä ajoin pakastimeen ja ottaa tarjoilua edeltävänä päivänä sulamaan jääkaappiin. Lämmitä hetki ennen tarjoilua. Osan juustoraasteesta voit korvata murennetulla vuohen- tai sinihomejuustolla.

Pohja:
1/4 pak (n. 12 g) hiivaa
2 dl maitoa
0,5 tl suolaa
1 rkl tuoretta silputtua meiramia
tai 1 tl kuivattua meiramia
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sämpyläjauhoja
0,25 dl öljyä

Täyte:
2 sipulia
2–4 valkosipulinkynttä
4 porkkanaa
n. 300 g purjoa
400 g parsakaalia (tuoretta tai pakaste)
2 tl öljyä
0,5 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
2 rkl silputtua tuoretta meiramia
150 g juustoraastetta
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa

Murenna hiiva kulhoon ja kaada päälle kädenlämpöinen maito. Lisää joukkoon suola ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää meirami ja osa jauhoista, sekoita tasaiseksi. Alusta joukkoon loput jauhot sekä öljy. Vaivaa taikina pehmeäksi, mutta kimmoisaksi ja anna kohota liinan alla puoli tuntia. Valmista sillä aikaa täyte.
Kuori sipulit, valkosipuli ja porkkana. Suikaloi sipulit ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Halkaise purjo, huuhtele hyvin ja leikkaa suikaleiksi. Paloittele parsakaalin kukinnot pienemmiksi ja suikaloi kuorittu varsiosa. Jos käytät pakasteparsakaalia, leikkaa kukinnot tarvittaessa kohmeisina pienemmiksi.
Kuumenna öljy paistokasarissa ja hauduta kasviksia siinä, kunnes ne hieman pehmenevät. Mausta seos ja nosta kasari levyltä. Anna kasvisseoksen jäähtyä ja sekoita joukkoon 2/3 juustoraasteesta. Kauli kohonnut taikina uunipannun kokoiseksi ohueksi levyksi suoraan leivinpaperin päällä. Nosta taikinalevy uunipannulle. Levitä jäähtynyt kasvisseos pohjalle. Sekoita ruokakermaan munat ja kaada täytteen päälle. Ripottele loput juustoraasteesta piirakalle. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 25 minuuttia.
Vinkki: Jos et halua pelkkää kasvispiirakka, korvaa puolet parsakaalista esimerkiksi 150 grammalla suikaloitua savukinkkua.
Laktoositon/maidoton: Käytä vettä, laktoositonta maitojuomaa tai kaurajuomaa pohjataikinaan. Korvaa ruokakerma laktoosittomalla, soija- tai kaurakermalla.
Gluteeniton: Valmista ensin täyte ja sitten vasta pohjataikina. Korvaa vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella ja sämpyläjauhot tummalla tai karkealla gluteenittomalla jauhoseoksella. Liuota hiiva maitoon tai veteen. Sekoita joukkoon 1 tl psylliumkuorijauhetta ja anna seoksen turvota 10 minuuttia. Lisää suola, meirami ja osa jauhoista. Vatkaa sähkövatkaimella noin 5 minuuttia. Lisää loput jauhot ja vaivaa voimakkaasti. Taputtele tai kauli taikina suoraan leivinpaperille. Käytä jauhoja tai öljyä apuna. Peitä liinalla ja anna kohota täytteen jäähtymisen ajan.


Mansikkaleivokset

(24 kpl)
Nämä rapeat leivospohjat voit valmistaa pari viikkoa ennen juhlia. Säilytä valmiit pohjat kuivassa ja viileässä paikassa ilmatiiviissä rasiassa. Leivospohjiin käytetään makua antamaan kaurajauhoja, mutta voit korvata ne vehnä- tai sämpyläjauhoilla. Leivospohjat ovat kananmunattomia, mutta täytekiisseliin käytetään munaa. Jos kananmuna ei sovi, kannattaa leivokset täyttää rahka-kermaseoksella. Tai jos maitotuotteet eivät käy, keitä sakea marjakiisseli, jolla täytät maidotonta ruokavaliota noudattavien leivokset. Leivokset kannattaa täyttää vasta vähän ennen tarjoilua, mutta kun täyteainekset ovat valmiina, ei täyttämiseen mene kuin hetki.


Hunajaiset kaurapohjat

vuokien voiteluun margariinia tai voita
150 g huoneenlämpöistä margariinia tai voita
0,75 dl sokeria
0,25 dl hunajaa
1,5 dl (isoja) kaurahiutaleita
1 dl kaurajauhoja (esim. provena)
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
n. 2 dl kevyesti sokeroitua mansikkasurvosta

Vaniljakiisseli
4 dl maitoa
1/2 vaniljatanko
0,25 dl sokeria
0,5 dl perunajauhoja tai maissitärkkelystä
2 keltuaista tai 1 muna
1 dl vaahtoutuvaa kermaa

Pinnalle: 12 mansikkaa

Aloita voitelemalla leivosmuotit tai muffinipeltien kolot hyvin.
Sekoita margariini, sokeri ja hunaja keskenään. Lisää kaurahiutaleet, kaurajauhot, vehnäjauhot sekä leivinjauhe. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Jaa taikina muotteihin ja painele taikina muottien pohjille ja reunoille. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes leivospohjat ovat kullanruskeita. Anna jäähtyä vuoissa ja irrota varovasti. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa viileässä. Täytä vasta vähän ennen tarjoilua.
Kaada maito kattilaan. Halkaise vaniljatangon puolikas ja raaputa vaniljan siemenet varovasti maidon joukkoon. Laita sinne myös vaniljatanko. Kuumenna maito kiehuvaksi, nosta liedeltä ja anna maustua noin puoli tuntia. Siivilöi maito takaisin kattilaan ja sekoita joukkoon keltuaiset tai kokomuna, maissijauhot sekä sokeri. Sekoita ja kuumenna, kunnes seos sakenee. Älä päästä kiehumaan. Jäähdytä vaniljakiisseli. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele vaahto kylmän kiisselin sekaan.
Leikkaa mansikat halki.
Leivosten kokoaminen: Laita leivospohjille teelusikallinen tai kaksi mansikkasosetta. Lusikoi päälle vaniljakiisseliä. Nosta pinnalle mansikanpuolikkaat.
Gluteeniton: Korvaa vehnäjauhot gluteiinittomalla jauhoseoksella ja varmista vielä kauran sopivuus gluteenittomaan ruokavalioon. Gluteenittomat leivospohjat ovat hyvin mureita. Irrota varoen.
Laktoositon/maidoton: Käytä laktoositonta tai kasvirasvaa vuokien voiteluun ja taikinaan. Käytä täytekiisseliin laktoositonta maitojuomaa ja kermaa tai soija- tai kaurajuomaa ja kermaa.


Pähkinäpullat

(n. 25 kpl)
Entisaikaan puhuttiin kahvipöydän pakkopullasta. Sillä täytettiin vatsat, ettei täytekakkua olisi mennyt niin paljon. Nämä kierrepullat ovat sen verran maukkaita, ettei niiden syöminen ole ikävä velvollisuus. Pähkinäpullien taikina muistuttaa pikaviinereitä. Siksi ne sopivatkin hyvin juhlapöytään.
Voit leipoa pullat hyvissä ajoin pakastimeen, mutta pullat kannattaa koristella vasta sulattamisen jälkeen sokerivesikuorrutuksella. Laita pullat tarjolle joko paperivuoissa tai ilman niitä.

100 g margariinia tai voita
5 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
50 g tuorehiivaa
1 dl maitoa tai kermamaitoa
2 kananmunaa
Täyte:
100 g margariinia tai voita
1 dl tomusokeria
1 pss (70 g eli 2 dl) jauhettua pähkinää tai mantelia
Voitelu ja koristelu:
kananmunaa
pähkinärouhetta tai mantelilastuja
(1 dl tomusokeria
n. 2 tl vettä)

Nypi margariini, jauhot ja sokeri hiekkamaiseksi seokseksi. Liuota hiiva maitoon. Vatkaa munien rakenne kevyesti rikki ja ota siitä noin 0,5 dl erikseen voitelua varten. Lisää hiivaliuos ja munat taikinaan ja alusta kimmoisaksi taikinaksi. Lisää tarvittaessa jauhoja.
Kauli taikina ohueksi, noin 30 x 40 cm:n kokoiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi.
Sekoita täytteen margariini, tomusokeri ja pähkinäjauhe kuohkeaksi seokseksi. Levitä täyte taikinalle ja kääri taikina napakalle rullalle. Leikkaa rulla viipaleiksi ja nosta leikkauspinta ylöspäin paperisiin leivosvuokiin. Anna pullien kohota huoneenlämmössä noin tunnin verran.
Voitele pullat munalla ja ripottele pinnalle pähkinärouhetta. Paista 250 asteessa uunin keskiosassa noin 8 minuuttia.
Koristele jäähtyneet pullat halutessasi sokerikuorrutusraidoilla. Sekoita vesi tomusokeriin vähitellen, kunnes saat sopivan notkean seoksen. Valuta lusikan kärjellä ohuita raitoja pullien pinnalle.
Laktoositon/maidoton: Käytä rasvana laktoositonta margariinia tai voita tai kasvipohjaista rasiamargariinia. Korvaa maito laktoosittomalla maitojuomalla tai soija- tai kaurajuomalla.
Gluteeniton: Korvaa vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella. Liuota hiiva maitoon ja sekoita joukkoon 1 tl psylliumkuorijauhetta. Anna turvota noin 10 minuuttia. Sekoita rasva ja puolet jauhoista. Lisää sokeri, munat ja hiivaliuos. Vatkaa noin 5 minuuttia sähkövatkaimella. Lisää loput jauhot ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kauli taikina hyvin jauhotetulla alustalla ja täytä perusohjeen mukaan. Kääri rullalle ja kohota noin 10 minuuttia. Voitele ja paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Jäähdytä. Pakasta jäähtyneet pullat heti.


Poro-kasvisvoileipäkakku

(15–20 annosta)
Mehevä voileipäkakku on kahvipöydän oiva suolapala. Koristele kakku niin, että siitä on helppo leikata palasia. Älä tee kakusta liian korkeaa, ettei leikkaamisesta tule hankalaa.

6–10 isoa neliönmuotoista viipaletta paahtoleipää
3–5 viipaletta ruisvuokaleipää
n. 0,5 dl mietoa lihalientä
Porotäyte:
100–150 g kylmä- tai lämminsavustettua poropaistia
10 cm:n pätkä tuorekurkkua
200 g maustettua tuorejuustoa (esim. valkosipuli tai purjo-pekoni)
1–2 rkl creme fraichea tai majoneesia
(pippuria ja suolaa)
Kasvistäyte:
150 g viljeltyjä sieniä
1 porkkana
100 g palsternakkaa
öljyä
0,25 tl pippuria
0,25 tl suolaa
1 dl silputtua kevät- tai ruohosipulia
200 g maustettua tuorejuustoa (esim. herkkusieni)
2 rkl creme fraichea tai majoneesia
Pinnalle:
200–300 g tuorejuustoa (esim. valkosipuli)
n. 2 rkl creme fraichea tai majoneesia
n. 2 dl yrttisilppua (herneenversoja, oreganoa, tilliä, persiljaa )
(kirsikka- tai miniluumutomaatteja
kurkkua
porkkanaa)
n. 150 g ohuen ohuita kylmäsavuhärkäviipaleita tai kylmäsavuporoa viipaleina

Tasoita leipäviipaleet leikkaamalla leivistä reunat. Vuoraa sopivan kokoinen pitkänomainen leipävuoka (vetoisuus n. 2 l) tuorekelmulla ja aseta vaaleita leipäviipaleita vuoan pohjalle. Leikkaa viipaleista tarvittaessa sopivan kokoisia lisäpaloja, jotta saat peitettyä pohjan leivillä. Kostuta leivät kevyesti lihaliemellä pullasudilla sivelemällä.
Silppua savuporo. Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi, purista siitä kevyesti nestettä pois ja sekoita porosilpun kanssa fraichella tai majoneesilla notkistetun tuorejuuston joukkoon. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Levitä seos paksuhkoksi kerrokseksi leiville. Peitä täyte ruisleipäviipaleilla ja kostuta leivät kevyesti.
Silppua sienet ja raasta porkkana sekä palsternakka karkeaksi raasteeksi. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kuullota sieniä ja kasviksia pannulla muutama minuutti. Mausta pippurilla ja suolalla ja anna jäähtyä. Sekoita kasvisseos kevätsipulisilpun kanssa fraichella notkistetun tuorejuuston joukkoon. Levitä seos ruisleiville ja asettele täytteen pinnalle vaaleita leipäviipaleita. Kostuta leivät kevyesti. Peitä vuoka kelmulla ja nosta voileipäkakun päälle kevyt paino (esim. saman kokoinen vuoka, jossa kakku on ja siihen pari juomalasia). Nosta kakku painoineen jääkaappiin ja anna mehustua mieluiten yön yli. Voit myös pakastaa kakun tässä vaiheessa. Ota sulamaan tarjoilua edeltävänä päivänä ja kuorruta sulanut kakku.
Aseta tarjoiluvadille muutama voi- tai leivinpaperisuikale suojaksi. Avaa kelmu ja kumoa voileipäkakku vadille. Notkista tuorejuusto creme fraichella, ja levitä se voileipäkakun pinnalle ja reunoille. Koristele reunat yrttisilpulla. Leikkaa lihaviipaleet puoliksi ja taittele ruusukkeiksi. Asettele ruusukkeet sopivin välein kakun pinnalle ja ripottele kevätsipuli- ja yrttisilppua kakun pinnalle. Jos haluat lisää koristeita, leikkaa tomaatit lohkoiksi, kurkku ohuiksi viipaleiksi ja vuole porkkanasta pieniä lastuja. Asettele koristeet kakun pinnalle. Ota suojapaperit pois ja nosta kakku tarjolle.
Kalakakku: Korvaa poronliha kylmä- tai lämminsavustetulla kalalla ja sienet katkaravuilla. Lisää sulatetut katkaravut silputtuina lämpimän kasvisseoksen joukkoon. Kostuta kakku kalaliemellä. Koristele kakku lihan sijaan esimerkiksi isoilla katkaravuilla ja lohiruusukkeilla.
Kasviskakku: Korvaa poro marinoidulla tai kylmäsavustetulla, silputulla tofulla. Kostuta kakku kasvisliemellä ja koristele esimerkiksi tomaatilla, kurkulla ja porkkanalastuilla.
Gluteeniton: käytä gluteenitonta leipää ja varmista liemitiivisteen gluteenittomuus.
Laktoositon: varmista leivän, juustojen, ranskankerman tai majoneesin laktoosittomuus.


Mantelileivät

(n. 40 kpl)
Mantelileivät ovat herkullisia ja helposti leivottavia pikkuleipiä. Gluteenittomina ja maidottomina ne sopivat moneen erityisruokavalioon. Jos tarvitset munattoman vaihtoehdon, korvaa valkuainen noin 0,5 desilitralla vettä. Pakasta ylijääneet keltuaiset, jos et saa käytettyä niitä heti. Pakastetuilla, sulatetuilla keltuaisilla voit esimerkiksi voidella pullia tai käyttää ne pullataikinaan.

300 g mantelimassaa
1,5 dl tomusokeria
1–2 kananmunan valkuaista
(Pinnalle: mantelisuikaleita)
Koristeluun:
pari palaa tummaa suklaata (kaakaopitoisuus 70 %)

Murustele mantelimassa kulhoon ja hiero yhteen tomusokerin kanssa. Lisää valkuaisia sen verran, että saat notkean, pursotettavan taikinan. Sekoitus käy parhaiten monitoimikoneella tai sähkövatkaimella, jossa on tukevat vatkainterät.
Lusikoi taikina isosuisella pursotinterällä varustettuun pursotinpussiin ja pursota taikinasta noin 4 cm pitkiä pätkiä tai isoja nokareita leivinpaperoidulle pellille. Jos sinulla ei ole pursotinteriä ja -pussia, lusikoi taikina pakastuspussiin. Leikkaa pussin kulmasta pala pois ja pursota taikina. Tai tipauta lusikalla noin teelusikallinen taikinaa nokareiksi pellille.
Koristele halutessasi suikaloidulla tai rouhitulla mantelilla. Paista pikkuleipiä 150-asteisen uunin keskiosassa noin 15 minuuttia, kunnes pikkuleipien pinta on vaalean ruskea ja kovettunut. Anna jäähtyä pellillä.
Sulata suklaa ja valuta sitä veitsen tai lusikan kärjellä keksien pinnalle ohuina nauhoina. Anna suklaan jähmettyä. Irrota leivät paistinlastalla. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa viileässä.


Suklaaruusut

(n. 50 kpl)
50 g valkosuklaata
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
0,75 dl tomusokeria
200 g margariinia tai voita
0,5 dl siirappia

Rouhi suklaa hyvin pieneksi, jotta taikinaa on helppo pursottaa. Nypi jauhot, sokeri ja rasva sekaisin, lisää suklaarouhe sekä siirappi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Paista ensin koekakku uunissa. Jos taikina leviää kovasti, lisää jauhoja.
Lusikoi taikina isosuisella pursotinterällä varustettuun pursotinpussiin ja pursota taikinasta pieniä ruusukkeita suoraan leivinpaperoidulle pellille. Paista 175-asteisen uunin keskiosassa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä ja laita pikkuleivät ilmatiiviiseen rasiaan. Suklaaruusut säilyvät viileässä pari viikkoa.
Gluteeniton: Korvaa vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella. Ruusut eivät pidä muotoaan yhtä kauniina kuin vehnäjauhoilla leivottaessa, mutta se ei makua haittaa.
Laktoositon/maidoton: Käytä tummaa, laktoositonta tai maidotonta suklaata, laktoositonta margariinia tai voita tai kasvirasvasta tehtyä rasiamargariinia. Rasiamargariinilla ruusut eivät pidä muotoaan ihan niin hyvin kuin leivontamargariinilla leivottaessa.

Inkivääri-kolapalat
(n. 80 kpl)
200 g margariinia tai voita
2 dl sokeria
1 kananmuna
0,5 dl siirappia
1 rkl vaniljasokeria
2 tl jauhettua inkivääriä
5 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa

Vaahdota rasva ja sokeri kuohkeaksi. Lisää muna ja vatkaa tasaiseksi. Kaada sekaan loput aineet ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Leivo taikinasta 8 noin 30 cm pitkää pötköä ja taputtele ne noin 4 cm leveiksi. Paista 200-asteisen uunin keskiosassa noin 5 minuuttia, kunnes pötköt ovat hiukan levinneet ja ovat kullanruskeita. Leikkaa taikinalevyt heti uunista ottamisen jälkeen vinoiksi viipaleiksi. Anna jäähtyä ja irrota leivinpaperilta. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa viileässä paikassa. Säilyvyys noin kaksi viikkoa.
Gluteeniton: korvaa vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella.
Laktoositon/maidoton: Käytä laktoositonta margariinia tai voita tai kasvirasvasta tehtyä rasiamargariinia. Rasiamargariinilla kolapalat leviävät hiukan enemmän kuin leivontamargariinilla leivottaessa.


Kookos-ananaskakku

(n. 26 palaa)
Tämä kookos-ananaskakku on helppo valmistaa. Kakku kannattaa tehdä jo pari päivää ennen tarjoilua, sillä maku tasaantuu ja syvenee säilytyksessä ja kakkua on helpompi leikata.

vuoan voiteluun ja jauhottamiseen margariinia tai voita
n. 1 dl kookoshiutaleita
Kakku:
125 g margariinia tai voita huoneenlämpöisenä
2 kananmunaa
2 dl sokeria
3 dl kookoshiutaleita
0,5 dl perunajauhoja
1 tlk (227 g) ananasmurskaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Voitele ja jauhota kookoshiutaleilla noin 2 litran vetoinen rengasvuoka.
Kaada kulhoon kaikki muut ainekset paitsi ananasmurska, vehnäjauhot ja leivinjauhe. Vatkaa aineksia noin 3 minuuttia sähkövatkaimella. Lisää 1 dl vehnäjauhoja jatka vatkaamista vielä 2 minuuttia. Kumoa taikinan sekaan ananasmurska liemineen sekä loput vehnäjauhot ja leivinjauhe. Vatkaa vielä noin puoli minuuttia. Ei haittaa, vaikka taikina näyttää juoksettuvan. Kaada taikina vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa ja kumoa sitten vadille.
Vinkki: Koristele kakku halutessasi esimerkiksi sulatetulla valkosuklaalla tai sokerivesikuorrutuksella.
Maidoton/laktoositon: Käytä kasvimargariinia tai laktoositonta margariinia tai voita. Kuorruta kakku sokerivesikuorrutuksella, sillä valkosuklaassa on laktoosia.
Gluteeniton: Korvaa vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella. Ota jauhoista 0,5 dl ja sekoita niiden joukkoon leivinjauhe. Mittaa kaikki muut ainekset leivinjauheseosta ja ananasmurskaa lukuun ottamatta taikinakulhoon ja vatkaa aineksia 5 minuuttia. Lisää leivinjauheseos ja ananasmurska liemineen ja jatka vatkaamista minuutin verran. Kypsennä perusohjeen mukaan. Gluteeniton kakku kannattaa pakastaa jäähtymisen jälkeen ja ottaa sulamaan päivää ennen tarjoilua.


Vadelmainen sitruunamoussekakku

(16–20 palaa)
Kuohkeat ja raikkaat moussekakut ovat varsinkin Euroopassa suosittuja. Ne pysyvät perinteistä kermakakkua paremmin kauniina juhlapöydässä, vaikka joutuisivatkin odottelemaan syöjiä. Kakku vaatii hiukan vaivaa, mutta se valmistetaankin jo tarjoilua edeltävänä päivänä.
Hyytelökiilteen voi tehdä myös hyytelösokerilla, mutta jos kakku seisoo pitkään lämpimässä, on liivate suositeltavampi vaihtoehto. Sitruunan hapot saattavat liuottaa hyytelösokerikiillettä.

Kakkupohja:
2 kananmunaa
0,75 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
Sively: 100 g tumma suklaata (kaakaopitoisuus 70 %)

Vadelmakerros:
4 liivatelehteä
4 dl vadelmia (tai vadelmia ja punaisia viinimarjoja)
1 dl vaahtoutuvaa kermaa
250 g maitorahkaa
0,5 dl sokeria

Sitruunamousse:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
3 dl vaahtoutuvaa kermaa
2 sitruunaa
1 limetti
2 tl sitruunan ja limetin kuoriraastetta
vettä
6 liivatelehteä
Pinnalle:
3 liivatelehteä
1 sitruuna
n. 1 dl vettä
0,5 dl sokeria
Koristeet:
viinimarjoja, vadelmia, sitruunan ja limetinkuorisuikaleita
(50–100 g tummaa suklaata)

Valmista ensin kakkupohja. Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan noin 25-senttinen irtoreunainen kakkuvuoan pohja ja reunat noin 2 cm:n korkeudelta.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja siivilöi vaahdon joukkoon. Kääntele seos varovasti, mutta huolellisesti sekaisin. Kaada taikina vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin 25–30 minuuttia, kunnes kakun pinta on kauniin vaaleanruskea. Ota kakku uunista, anna jäähtyä vuoassa noin 5 minuuttia ja kumoa kakkuritilälle tai leivinpaperille jäähtymään. Pese ja kuivaa vuoka. Leikkaa kakku kahteen osaan.
Sulata suklaa ja sivele se kakkupohjille. Anna suklaan kovettua. Nosta toinen kakkupohjista suklaapuoli ylöspäin pestyyn paistovuokaan.
Valmista vadelmatäyte. Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Survo marjat. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kääntele marjasurvos rahkan sekaan. Makeuta sokerilla. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sulata liivatteet pieneen (2 rkl) kuumennettuun mehu- tai vesitilkkaan. Sekoita tasaiseksi ja kaada liivateliuos ohuena nauhana rahkaseoksen joukkoon koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Kääntele lopuksi sekaan kermavaahto. Levitä vadelmaseos kakkupohjan päälle vuokaan. Aseta vadelmavaahdolle toinen kakkupohja suklaapuoli ylöspäin. Painele kevyesti tasaiseksi ja nosta vuoka jääkaappiin.
Valmista sitruunamousse. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Laita keltuaiset sokerin kanssa kuumuutta kestävään kulhoon. Pese sitruuna ja limetti hyvin ja raasta keltaista ja vihreää kuoriosaa tarvittava määrä. Purista hedelmistä mehu. Mehua tulisi olla 1,5 dl. Jatka tarvittaessa vedellä.
Vatkaa keltuaisia ja sokeria minuutin verran. Nosta kulho höyryävän kuumaa vettä sisältävän kattilan suulle liedelle. Varmista, ettei vesi pääse kiehumaan tai koskemaan kulhon pohjaa. Jatka keltuaisseoksen vatkaamista vesihauteessa noin 10 minuuttia. Lisää sitrusmehu hiljalleen koko ajan vatkaten. Ota kulho pois vesihauteesta ja vatkaa muutama minuutti, kunnes kulho ja vaahto jäähtyvät. Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen 5 minuutiksi. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi puhtaassa ja kuivassa kulhossa puhtaalla vatkaimella. Vaahdota kerma toisessa kulhossa. Purista liivatteista vesi pois ja sulata ne kuumaan vesitilkkaan. Vatkaa liivateliuos keltuais-sitruunavaahdon joukkoon. Kääntele sekaan kermavaahto ja lopuksi valkuaisvaahto. Nosta kakkuvuoka jääkaapista ja levitä mousse kakkuvuokaan. Anna hyytyä vähintään neljä tuntia.
Valmista koristelukiille. Laita liivatteet likoamaan. Purista sitruunasta mehu ja sekoita joukkoon sokeri. Lisää vettä sen verran että saat 2 dl liuosta. Ota liuoksesta pari ruokalusikallista, kuumenna se ja sulata sekaan kevyesti puristetut liivatteet. Anna jähmettyä, kunnes seos muistuttaa munanvalkuaista. Asettele marjat kakun pinnalle haluamallasi tavalla. Ripottele sekaan kuorisuikaleita. Valuta kakun ja marjojen pinnalle kiilleliuosta, ensin vähän kerrallaan. Anna hyytyä vähintään pari tuntia. Nosta kakku vuokineen tarjoiluvadille ja irrota kakkuvuoan reunat varovasti. Valuta kakku sitten varoen paistinlastan avulla pohjan päältä vadille. Koristele halutessasi suklaakuvioilla.
Suklaakuviot voi valmistaa monta päivää aikaisemmin. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Kaada suklaa pakastuspussiin ja leikkaa pussin kulmasta pieni pala pois (tai käytä Fazerin Minut Block -rakeita, joiden sulatus ja pursotus käy kätevästi samasta pussista). Pursota suklaasta rusetteja, ristikoita, nappeja tai muita kuvioita voi- tai leivinpaperiarkille. Anna jähmettyä. Laita suklaakoristeet kakun pinnalle vasta vähän ennen tarjoilua.


Kevään ensimmäinen raparperipiirakka

Kun pienet raparperinalut puskevat maasta, täytyy niitä päästä maistamaan heti. Pohjataikina on nopea valmistaa yllättäväänkin piirakanhimoon. Eikä täytteenä tarvita montaakaan vartta. Raparperin tilalle sopivat myös marjat, kirsikat ja omenaviipaleet.

1 kananmuna
1 dl sokeria
1 dl maitoa
0,5 dl öljyä tai juoksevaa margariinia
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kauraleseitä
1,5 tl leivinjauhetta
Pinnalle:
2–5 dl raparperinpaloja
2–4 rkl sokeria

Voitele halkaisijaltaan noin 25-senttisen piirakkavuoan pohja ja reunat.
Vatkaa muna ja sokeri vain kevyesti sekaisin, lisää maito ja öljy ja sekoita seos tasaiseksi. Mittaa sekaan jauhot, kauraleseet ja leivinjauhe. Sekoita vain sen verran, että ainekset sekoittuvat. Kaada taikina vuokaan. Ripottele pinnalle raparperinpalat ja sokeri. Paista 200-asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin 25 minuuttia, kunnes piirakan pinta on kauniin ruskea. Tarjoa haaleana tai kylmänä sellaisenaan tai vaniljajäätelön tai -vaahdon kanssa.
Maidoton/laktoositon: Käytä laktoositonta maitojuomaa tai korvaa maito kaura- tai soijajuomalla. Käytä rasvana öljyä.
Gluteeniton: korvaa vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella.


Raparperijuoma

Maukas keväinen mehu syntyy raparperista. Paksu mehu on sellaisenaan juotavaa, mutta hyvää myös hiukan laimennettuna. Ruokosokerin sijaan voit käyttää tavallista sokeria tai korvata korkeintaan kolmasosan sokerista fariinisokerilla. Fariinisokerin voimakas aromi peittää helposti raparperin hennon maun ja värjää mehun ruskeaksi.

n. 2,5 l mehua
2 kg (4 l paloina) raparperia
1,5 l vettä
4 maustepippuria
n. 2 cm:n pala tuoretta inkivääriä
500 g (5,5 dl) ruokokidesokeria

Paloittele raparperi (raparperia ei tarvitse kuoria) ja laita kattilaan. Kaada päälle vesi. Tipauta sekaan maustepippurit ja kuorittu inkivääripala. Kun vesi kiehuu, kaada sekaan sokeri ja keitä miedolla lämmöllä noin 30 minuuttia, kunnes raparperit ovat hajonneet veteen.
Siivilöi raparperimehu ja pullota. Säilytä viileässä. Mehu säilyy pari viikkoa.
Käyttövinkkejä: Lorauta raparperimehua kuohuviinilasiin ja kaada päälle kylmää puolikuivaa kuohuviiniä, saat juhlavan keväisen juoman.
Janojuomaksi kannattaa mehua laimentaa: 1 osa mehua, 3 osaa vettä. Herkuttelujuomaa saat, kun laitat laseihin runsaasti jäitä ja puolet mehua ja puolet vettä tai kivennäisvettä.


Teksti : Marita Suontausta
Sähköposti:

haku
Hae Kodin Pellervosta