Kannen kuva:
Jarmo Uusi-Rintakoski
NUMERO 6-7 - 2013
Pääkirjoitus
Hoida ja anna hoitaa
Piika piti paljon sisällään
Tarttilassa tavataan
Putikon tuhat tarinaa
Tuplatohtorilla virtaa piisaa
Aisti ja muista!
TERVEYS
Rapautuu muru murulta
Kieltäytyminen lujittaa luonnetta
Selkävaivat syyniin
Koulusta tuli koti
Tallella henki ja tunnelma
Varo nettivarasta
PUUTARHA
Puukansan paratiisi
Työn palkkana iso ilo
Suulle ja silmälle
Makea herkku houkuttaa
Ihan vain ihmisten töitä
Puutarhurin uusi kukinta
Tyvenessä täällä
On niitä hullumpiakin harrastuksia
RUOKA
Suolaista ja makeaa kesäkeittiöstä
Parasta tarjolle
On ilo juhlia
Syntynyt leipuriksi
Aina sumialainen
Eversti nelisti läpi pilvien
ILOKSI
Vain ruuvien hinnalla
Reipasta raitaa
Helppo köysihylly
KÄSITYÖT
Barokin henkeen
Suvisävyjä
Rakeista raitaa
Koukussa
Laivurin trasumatto ja rahi
Heleitä kukkia
Ruususen unelmia
Pikku jakku
Ilmavaa Pellavaa
Kutomisessa sen salaisuus
Salamantereiden heimoa
Kahdeksan pisteen katse
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Elämäntilanteita
Koti maalla
Kirjan kannet auki
Pieniä tarinoita
Ristikko
Ristikko
Papin päiväkirja
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 15.8. ja Maatilan Pellervo 1.8.2013.
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Hoida ja anna hoitaa
Moni luulee, että perinnemaisemaa pitää suojella. Ei, ei ja ei.
Harjun tila majailee Hartolan Vuorenkylässä Päijät-Hämeessä, Keski-Suomen rajalla. Kuva Marja Seppälä
Kun Marja ja Tapio Mattlar vuonna 1980 näkivät Harjun tilan Hartolan Vuorenkylässä, ei haaveissa kangastellut luonnon monimuotoisuus tai perinnemaisema. Mielessä oli omanäköinen elämä, muutos, seikkailu – sekä tilan päärakennus.
Siteitä Mattlareilla ei Harjuun ollut, mutta maaseutuun kaupungissa kasvaneet toimittajat suhtautuivat uteliaan myönteisesti. Olihan molemmilla hyviä kokemuksia suvun maapaikoista.
Myös ajatus lasten kasvusta maaseudulla tuntui mukavalta. Markus oli muutettaessa kolmevuotias, Mikko nelikuinen. 1985 syntyi Jukka, pesunkestävä vuorenkyläläinen.
Vanhempien ajatuksena oli elättää perhe vapaan toimittajan töillä ja ehkä siinä sivussa viljellä. Sekä Marja että Tapio tekivät myös musiikkia.
33 vuotta myöhemmin Marjan päätyö on musiikki, Tapion Harjun tila. Osa-aikaisesti tilalla työskentelee myös biologiksi valmistunut Jukka. 2013 Harjun tila valittiin Vuoden perinnemaisemaksi Suomessa.
Mitä tässä välissä tapahtui?
Palataan toviksi runsaat 400 vuotta taaksepäin, jolloin tässä päijäthämäläisessä maisemassa vaikutti Sipilän tila. Sille perustettiin Skinkku-niminen torppa, ja paikaksi valittiin nykyisen päärakennuksen sija Harjun mäellä.
Aluksi tilaa kutsuttiin Koiraharjuksi. Isojaossa 1807 pinta-alaksi tuli 254 hehtaaria. Lähes koko tila oli yhtä niittyä.
Tärkeät määkijät
Eleltiin, viljeltiin ja aina vuoteen 1967 pidettiin lypsykarjaa. Se laidunsi ja osaltaan hoiti maisemaa, kuten ihmisetkin niittäen ja raivaten. Karjan mentyä jäi valtaosa maasta kesannolle tai metsitettiin. Avoin maisema kasvoi hetkessä umpeen.
Vuorenkylä on maaperältään hietamoreenia. Pellot ovat täynnä kiviä. Harjun tilan maastoon mahtuu niin suota kuin kalliotakin, ja Mattlarien tullessa määrättömästi kuusimetsää, pajua ja vatukkoa.
Vielä 80-luvulla oli kylällä useita pientiloja. Enää lypsykarjaa ei ole kellään.
Mattlareilla on suomenlampaita kaikissa väreissä. Ensimmäiset kolme tulivat 1985. Nyt päitä on viisikymmentä, maaliskuussa syntyi 30 karitsaa.
Harjun tilalla eläimiin, myös navettakissaan, suhtaudutaan työtovereina. ”Aina syksyisin käymme yt-neuvottelut”, Tapio virnuilee. Harjun tila myy myös lammastuotteita, lihaa ja taljoja.
”Ilman lampaita perinnemaisematilan pito ei onnistuisi, ne tekevät monen ihmisen työt”, Harjun isäntä kiittää henkilökuntaansa. Hyvää on, että lampaat syövät kaikkea. Ja huonoa, että ne syövät kaikkea. Myös uhanalaisia lajeja, ellei kasveja tarkoin suojata.
Lampaat pääsevät laiduntamaan 30 hehtaarin alalla. Laidunpaikkaa pitää vaihdella säännöllisesti. ”Luonnon kannalta paras olisi lammas-lehmä-hevonen-yhdistelmä, mutta se vaatisi lisää karjasuojaa.”
Ilman lampaita perinnemaiseman ylläpidosta ei tulisi mitään. Kuva Marja Seppälä
Sopii puurtajille
Harju lienee Suomen ainoa maatila, jonka pääelinkeino on perinnebiotooppien hoito. Tämä tarkoittaa, että lähes koko tila – paitsi luomuviljellyt pellot – on hoitoalueena, jonka pinta-ala on noin 31 hehtaaria.
Maatalouden ympäristötukeen kuuluva perinnebiotooppi-erityistuki tuli haettavaksi vasta Suomen EU-jäsenyyden myötä. ”EU:n ansiosta ympäristöasiat ovat nousseet esiin täälläkin”, Tapio toteaa.
”Emme me tullessamme aavistaneet EU:n tuloa, emme ymmärtäneet ympäristön merkitystä. Vasta myöhemmin koimme hoitamisen velvollisuudeksemme.”
”Joskus ihmettelemme, miten osasimmekin valita näin hyvin”, Tapio naurahtaa, mutta painottaa kaiken tilanhoitoon liittyvän olevan linjassa oman elämänkatsomuksen kanssa.
”Olen aina ollut ympäristömyönteinen ja halunnut määrittää tekemiseni itse. Tärkeintä on tehdä sitä, mikä tuntuu oikealta.”
Tapio arvelee vuosikymmenten tuoneen omaan maaseutusuhteeseen realismia.
Mattlarien valitsema elämäntapa ei totisesti sovi kaikille. Se vaatii omatoimisuutta ja etenkin kesäisin jatkuvaa puurtamista.
Talvet kuluvat kirjoitus- ja tietokonetöissä. Ainoa lomailumahdollisuus tarjoutuu tammi-helmikuussa.
Ylivahva kuusi
Kiitos uutteran lammas- ja ihmistyön ovat 80-luvun pajupusikot ja kuusikot Harjun tilalta hävinneet. Perinteistä maaseutumaisemaa on hoidettu, ei suojeltu. ”Luonnonsuojelu on julma asenne. Sen mukaan ei mitään, puitakaan, saisi kaataa.”
Tapio ottaa esimerkiksi kuusen, jonka arvelee Suomen vahvimmaksi kasviksi. ”Kuusi ja harmaaleppä ovat suurimmat uhkat luonnon monimuotoisuudelle ja perinnemaisemalle.”
”Nykyään Suomen metsänistutusaloista jopa 90 prosentilla metsänomistaja päätyy istuttamaan kuusta. Jos kuusia ei kaadeta enempää, on muun kasvillisuuden tulevaisuus synkkä.”
Metsän suojelun, pientilojen katoamisen ja tehomaatalouden seuraukset näkyvät Tapion mukaan kasviston köyhtymisenä. Huolestuttavaa, sillä kaikki maailmassa, elämässä, alkaa kasveista. Tapio kokeekin siimaleikkureineen puolustavansa heikoimpia lajeja, kuten isännät ennen viikatteineen.
Helsingin yliopiston biotieteiden laitoksen tutkimus toteaa luonnon monimuotoisuuden terveyden kannalta erityisen tärkeäksi.
Tapio on juuri tutustunut tutkimukseen, jonka mukaan maaseudulla varttuneet lapset välttävät kaupunkilaisia paremmin allergiat ja suolistosairaudet. Lapsen kuuluu möyriä maassa ja tutustua konkreettisesti ympäristöönsä, myös kasvikuntaan.
Uutta oppimassa
Tapioa, kaupunkilaispoikaa eivät kasvit kiinnostaneet, eikä hän niitä tuntenut. Vaan entäs nyt!
”Erityisen palkitsevaa on löytää uusi kasvi. Tai saada todistaa Jukan löytöä. Siitä tulee euforinen tunne: Näin luonto meitä palkitsee!”
Mattlarien kasviekspertti Jukka innostui teini-iässä kasveista ja ympäristöasioista niin, että päätti hankkia alalta ammatin. Poika on kuulemma isäänsä kärsivällisempi tarkkailija. Jukka vetää tilan kasvikierroksia nyt yhdeksättä kesää ja on myös kartoittanut kotitilan luonnonkasvit, tähän mennessä 305.
Jo 1996 Harjussa tehtiin kasvikartoitus. Samana vuonna tila määriteltiin perinnemaisemaksi.
Ihmistoiminnan muokkaamaan perinnemaisemaan kuuluu niittyjä, hakamaita ja metsälaitumia sekä rakennuksia. Niitä Harjun pihapiirissä on kahdeksan, muun muassa turvekattoinen savusauna ja 1855 valmistunut päärakennus.
Viime kesänä nousi vierastalo läheisen Purnujärven rantaan. Sinne majoittuvat tilapäiset työläiset – talkoolaiset, työllistetyt, harjoittelijat – joita ilman Tapio ei töistä selviäisi.
Perinnemaisemaan Kuuluu, niin niittyä, hakamaata ja metsälaidunta.
Luonto palkitsee
Keväällä tehdään metsätöitä, kesällä heinää ja lehtikerppoja, niitetään pientareita ja niittyjä, siirretään lammasaitauksia. Jos näiltä ja polttopuiden pilkkomiselta liikenee aikaa, riittää rakennuksissa korjattavaa. Riukuaitaakin maille mahtuu vielä kilometrikaupalla.
Syksyllä on vuorossa keritsemistä ja muuta lammastuotantoa. Muun muassa.
Työstä ei siis ole pulaa, mutta ei Tapio kerjää otsalleen sankarikehää. Tänä vuonna 60 täyttävä maaseutuyrittäjä on valmis jatkamaan aina 68-vuotiaaksi. Sitten on pakko eläköityä.
Tapio Mattlar uskoo vakaasti maaseutuasumiseen.
”Kaupungistuminen tuo koko ajan uusia uhkia, kuten pandemiat ja levottomuudet.”
Mattlareilla on jo puhuttu tulevaisuudesta. Pojista kukaan ei ainakaan vielä ole valmis jatkamaan. Myyminen on yksi vaihtoehto. ”Tämähän ei ole meille sukutila. Suvussa säilymistä tärkeämpää on, että työ tilalla jatkuu.”
On uskomatonta, miten nopeasti 400 vuoden laidunnus ja sen vaikutukset katoavat, jos maisemaa ei hoideta. Ja miten paljon tarvitaan työtä, jotta maisema taas palaisi.
Ilman eläimiä ei ole perinnemaisemaa, ja karjatilat ovat katoamassa Suomesta. Avainkysymys on, löytyykö meiltä nuoria vaalimaan perinteitä? Tekemään tätä työmäärää? Kokemaan euforisia hetkiä? Saamaan upeita palkintoja luonnolta?
Teksti: Hannele Niemi
Lähteet: www.maatiainen.fi sekä Taskussa eilinen päivä. Historiaa, ihmisiä ja tarinoita Hartolan kunnan Putkijärven, Vuorenkylän ja Haran kylistä. Vuorenkylä-seura ry, 2008.