Kannen kuva: Jaakko Kilpiäinen
NUMERO 8 - 2012
Pääkirjoitus
Kiviaitaa ja koreita kuisteja
Vie mennessäs, tuo tullessa
Yrittäjättäret elämää luomassa
TERVEYS
Pikaisesti hoitoon
Eroon uniapneasta
Hyvinvointivaltion häpeä
PUUTARHA
Tarhurin työn jälki näkyy
Pihalla hehkuu keltainen
Salonkikelpoinen salottisipuli
Aikamatka yrttitarhaan
Tahtoo Türiin
Koivu, tähti ja Kari
Kolme yötä Höytiäisen helmassa
Sielultaan saaristolaiset
RUOKA
Vielä on kesää jäljellä
ASUMINEN
Nainen, vasara ja taltta
Samassa loimessa pienet ja suuret
KÄSITYÖT
Lempeitten sävyjen matto
Huivi heilahtaa
10 XL:n paita ynnä muuta tavaraa
Rapakon takaa takaisin
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Kirjan kannet auki
Elämäntilanteita
Koti maalla
Pieniä tarinoita
Ristikko
Papin päiväkirja
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 20.9. ja Maatilan Pellervo 6.9.2012.
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Kiviaitaa ja koreita kuisteja
Vuosisatoja ovat viljelijät Kälviän Ruotsalossa tapelleet kivien kanssa. Sisua on piisannut, niin voi päätellä komeista aitauksista. Hiekkatie kiemurtelee hartaasti asutussa maisemassa. Tien päässä yllättää meri.
Kierros Kälviän Ruotsalossa alkaa Kippon tilalta, Pohjanlahdentien kupeesta.
”Olivat ne melkoisia isäntiä, jotka ovat noita kiviaitoja laittaneet. Niitä on tehty kilometritolkulla”, sanoo Lea Kippo-Kovasin Ruotsalon kyläyhdistyksestä.
Lea Kippo-Kovasin ja miniäkokelas Saija Kivimaa, taustalla Lean isoisoisän rakentama talo. Saija asuu talossa Juha-Matti Kovasimen kanssa.
|
Lea aikoo rakentaa samanlaisen aidan rinnepuutarhansa ympärille. Materiaalia taitaa olla jemmassa – isäntä Jari Kovasimen apuna nimittäin on häärinyt ”renki” viskomassa kiviä uudismaasta.
Maitotilaa pitävät Lea ja Jari asuvat vuonna 2006 valmistuneessa pohjalaistalossa, joka on lähes kopio Pohjanlahdentien toisella puolella, Kipponmäellä, sijaitsevasta Lean synnyinkodista. Sen rakensi Lean isänisänisä 1800–1900-lukujen taitteessa. Synnyinkodin takapihan puolella komeilee kahden kerroksen kuisti. Takapiha on ennen ollut sisäpihaa kahden muun tuvan kanssa. ”Kolme eri tilaa ja kaksi sukua jakoi samaa pihapiiriä. Keltainen Yläkippon talo on aikanaan katkaistu ja toinen puoli siirretty muualle. Ja tuo1800-luvun puolivälissä rakennettu punainen Aatun-tupa on suojelukohde”, Lea esittelee.
Vielä 1960-luvulla Aatun-tupaan saapuivat kesäisin Kokkolassa asunut kansakoulunopettaja Aatu Valkama ja hänen vaimonsa Lempi. Heidän sekä Lean isoäidin perintönä pihapiirissä kasvaa joukko omenapuita.
”Tyyne-mummu oli istuttanut omenapuita jo 1940-luvulla, jolloin vain harvassa maalaistalossa oli puutarha. Joukossa on sekä talvi- että kesälajikkeita, kaikki puut eri lajia. Moni kyläläinen haki täältä omenoita.”
Isojärvi näkyi taloon
Tutkimusmatka Ruotsalon kylänraitilla jatkuu. Kirkkotiellä ja Järvikyläntiellä asutus on harvaa, matkan varrella vilahtavat Järvelän Puutarhan kasvihuoneet.
Karhulahdentien ja Pohjoismäentien risteyksessä huomiota kiinnittää lumoavan kaunis, korkea kuisti. Karhulahden talo on vuodelta 1909. Siinä asuvat talon tytär Terttu ja miehensä Erkki Karhulahti, sattumoisin heillä on alun perin sama sukunimi – Ruotsalosta molemmat kotoisin, mutta eri sukua. Karhulahden tila on kuulunut samalle suvulle 1660-luvulta.
Karhunlahden vuonna 1909 rakennetun talon romanttinen kuisti
|
Jyrkän puutarhan alapuolella lainehti ennen Isojärvi. Se kuivatettiin 1930-luvulla, jotta pienten, kivisten peltojen viljelijät saivat lisää maata. Erkki muistaa lapsuudesta, kun hän Isojärven valtavan syystulvan ansiosta pääsi osan talvesta luistellen kouluun.
Kylää esittelemään liittynyt Sanna Kauppi, kyläyhdistyksen aktiivijäsen, haaveilee Isojärven ennallistamisesta: ”Olen kuullut, että Isojärvi näkyi ennen joka talon ikkunasta. Se oli 4 kilometriä pitkä ja 600 metriä leveä. Kaivan tuosta rapaojan auki, niin johan alkaa pulputa.”
Kankea kaavoitus kiusana
Karhulahden isäntäväen lohikeiton ja omatekoisen saaristolaisleivän äärellä juttu kulkee kylän kehittämisen ympärillä. Pöydässä istuu neljä Ruotsalon kyläyhdistyksen aktiivista toimijaa. Karhulahden isäntäpari on eläkkeellä, Terttu kirjanpitäjän ja Erkki Neste Yrityspalvelun aluepäällikön työstä. Lea Kippo-Kovasin toimii opettajana Himangan yhtenäiskoulussa ja Sanna Kauppi Kokkolan historiatoimikunnan koordinaattorina sekä K. H. Renlundin museon tutkimusamanuenssina.
Kälviä ja siten myös Ruotsalo liittyi osaksi Kokkolaa vuonna 2009. Ruotsalo on Kälviän ensimmäinen ja suurin kylä: asukkaita on noin 800 ja kesämökkejä 650. Kyläkoulussa on kutakuinkin 70 oppilasta, määrä kasvaa voimakkaasti, jotkut ikäluokat ylittävät jopa 20 lasta. Kylä vetäisi lisää asukkaita, mutta kapulat rattaissa haittaavat.
”Tulijoita olisi. Jonkin verran on jo avattu maita ja myyty tontteja. Toivotaan, että kaupunki kaavoittaa lisää tontteja”, Lea sanoo.
Keskustelijoiden mielestä Kokkolan asuntopolitiikka suosii tiiviitä taajamia ja rakentamista kaupunkiin. Ruotsalon kyläkaavan, jonka pitäisi ottaa huomioon kylän erityispiirteet, on määrä valmistua syksyllä. Ruotsalon erityispiirteitä on hajanainen asutus. Sanna haluaisi pitää maiseman väljänä vastakin.
”Maaseutu on maaseutua, emme me halua tiivistä, vaan harvaa asumista. Silti haluamme, että tänne rakennettaisiin. Kaavoitussuunnitelmiin liittyvän kokouksen käsiäänestyksessä suurin osa kyläläisistä kannatti ajatusta, että tonttikoko tulee säilyttää suurena ja pelto- ja metsämaisemista on pidettävä huolta.”
Sanna ja Lea puhuvat valinnanvapauden puolesta: ihmisellä pitäisi olla aidosti mahdollisuus valita asuinpaikkansa.
Erkki kritisoi sitä, että rakennusviranomaiset eivät anna lupia rakentamiseen.
”Yksi rakennuslupa evättiin sillä perusteella, että kantatilalle on jo rakennettu neljä viisi rakennusta, kun ulkorakennukset huomioidaan. Kyseessä on kuitenkin iso tila. Rakennuslupaa ilman jäänyt osti talon Kannuksesta.”
Kokkolaan liityttäessä kuntaliitosehdoissa luvattiin, että Kälviän rakentamiskulttuuria ei muuteta, mutta toisin näyttää käyneen.
”Kantatilarajoitus on kokkolalainen tapa, Kälviällä sellaista ei ole ollut”, Lea huomauttaa.
Erkki on nähnyt viranomaisten sellaisenkin paperin, jossa todetaan, että rakentamista maalle hillitään karsimalla palveluita. Linja-autoreittejä Ruotsalossa vähennettiin jokunen vuosi sitten.
”Onneksi niitäkin on, jotka yrittävät painokkaasti ajaa maaseudun asioita, esimerkiksi professorit Eero Uusitalo ja Hannu Katajamäki”, Terttu kehuu.
Kiviä piisaa aitaan ja järveen
Matkalla uusiin kohteisiin pysähdytään ihailemaan kiviaitoja. Niitä voi löytää yllättävistä paikoista, metsistä ja kasvillisuuden peitosta. Tarinan mukaan pienessä Vähäjärvessä pilkottava kari olisi viljelijöiden tekemä.
”On sanottu, että viljelijät olisivat talvisin vieneet reellä kiviä ja upottaneet niitä järveen. Olikohan viha kiviä kohtaan tosiaan niin kova?” Sanna aprikoi.
Maisemassa vilahtelee rantasaunoja ilman rantaa, ja Sanna juttelee haaveestaan, Isojärven ennallistamisesta.
Seuraava vanha talo on jälleen jyrkällä mäellä. Kuusikulmainen kahden kerroksen kuisti on saanut mallinsa uusgoottilaisesta kirkon kuorista. 1840-luvulla rakennetun Heikkiniemen päärakennuksen kanssa samassa pihapiirissä on punainen talousrakennus vuodelta 1865. Molemmat rakennettiin aikoinaan Isojärven pieneen niemeen, nyt ympärillä leviävät pellot ja laidunmaat.
”Tällä tilalla oli lapsuudessani kaupallinen kasvihuone, varmaankin Suomen ensimmäisiä. Isäntä oli Kalle Heikkiniemi, jalkapuoli mies”, kertoo Erkki, Heikkiniemen poikien kaveri.
Paikalla sattuu käväisemään Leena Lassila, jonka veljen leski asuu nykyään talossa.
”Aitan toisessa osassa olivat jauhot, toisessa jyvät. Tuolla oli savusauna ja tuolla Antti-vainajan sauna. Tien toisella puolella minun piti monesti käydä avaamassa punainen krintti eli lehmien portti”, Leena muistelee lapsuuttaan.
Satumaiset kuistit ja pylväät
Vanhoista Porkon taloista komein lienee Keski-Pohjanmaan osuuskaupan johtajana toimineen Juho Porkon mahtava huvila, nykyään talviasuttava. Porko rakensi sen vuonna 1920 sittemmin kuivatetun Isojärven rantamille. 20 vuotta sitten talon ostivat Anne Saunamäki ja Juha-Matti Anttila, Anne on syntyisin Kokkolasta, Juha-Matti Oitista. Anne on lapsesta lähtien mökkeillyt perheensä kanssa kuuden kilometrin päässä Keiskijärven rannalla.
”Kuitenkaan en ollut koskaan nähnyt taloa, se ei nimittäin ole luontaisen kulkureitin varrella. Etsiskelimme Juha-Matin kanssa omakotitaloa Kokkolan läheisyydestä ja olin päättänyt, että ensimmäistä emme osta, mutta siinä se kuitenkin oli: ajattelin, miten voi olla tuollaiset kuistit ja parvekkeet ja vielä pylväät ovenpielissä!”
Pariskunta on kunnostanut taloa pikku hiljaa. Niittymäiseksi villiintyneen pihan tilalle on työstetty englantilaistyylistä puutarhaa. Työ jatkuu edelleen, ja uusia perennoja kokeillaan vuosittain. Rinteessä on usean vesialtaan kokonaisuus, joista suurimmassa uidaan. Somisteena on – taidealan yrittäjistä kun on kyse – Annen muovaamia patsaita.
Komeaa kiviaitaa piisaa Ruotsalossa
|
Jonkin matkan päästä löytyy lisää Porkon suvun taloja ja asukkaiden viljelemiä mansikkarinteitä. 1900-luvun punainen pohjalaistupa on harvinaisen pitkä, sitä on nykyaikana jatkettu lähes huomaamattomasti. Saman pihapiirin 1800-luvun päärakennuksen kruunaa pyöreä, kuusikulmainen kuisti.
”Talon tytär oli ollut Kumpulan pappilassa palveluksessa ja halunnut samanlaisen kuistin”, kyläläiset kertovat.
Viimeinen kiertueen kuisteista on kuin satukirjasta, täynnä kymmeniä pieniä lasiruutuja. Talon rakensi kansanparantaja Antti Matinjussi 1800-luvun alkupuolella. Lehtileikkeessä vuodelta 1951 kokkolalainen toimittaja ihastelee kuistia:
En ole toista senlaatuista ennen nähnyt. Mutta kun kuulin kuistin syntyhistorian, niin se selvittää kaiken. Talon isäntä Antti Matinjussi oli eräällä kalanmyyntimatkalla Oulussa nähnyt mieleisensä kuistin ja painanut sen ääriviivat ja muodot mieleensä ja kotiin tultuaan ryhtynyt heti rakentamaan taloonsa samanlaista. Ja vielä miehen mentyä todistaa tuo kuisti erikoisuudellaan miehen taidoista.
Laivoja Rytikarin satamasta
Kyläteitä kaarrellessa luulisi asutuksen jo monta kertaa loppuvan, mutta aina putkahtaa näkyviin talo tai pari.
”Tämä on sellainen kylä, että kukaan vieras ei uskalla tulla, kun täältä ei pääse pois. Osaisitteko te ilman apua pois?”, Sanna vitsailee.
Ruotsalontie eli vanha Ouluntie päättyy Rytikarin suola- ja kalasatamaan.
”Täällä on jopa rakennettu laivoja 1700-luvulla. Niitä on mennyt Itämerelle ja Atlantille saakka”, Erkki Karhulahti kertoo.
Ennen kalastus oli Ruotsalon viljelijöiden tärkeä sivutulonlähde. Nykyään Rytikarilta lähtee merelle elantoa hankkimaan vain yksi ammattikalastaja ja pari sivutoimista. Tiettyinä päivinä satamassa voi käydä kalaostoksilla.
Kyläyhdistyksellä on suunnitelmia ja haaveita Rytikarin suhteen. Pitäisi kunnostaa laitureita ja kylätalokin tanssiaisineen olisi mukava saada paikkaan, jolla on perinteitä.
”Vielä 1970-luvulla, kun olimme Erkin kanssa nuoria, tuossa toimi kahvila ja tuossa kioski. Täällä pidettiin juhlia ja monet naiset olivat pukeutuneet kansallispukuihin”, Terttu muistelee kaihoten.
Merellä siintää saaria, lähimpänä Pohjanlahden helmeksi sanottu Kunnarinpouha. Sannan laatimissa mainoksissa kutsutaan tansseihin Paskalaakan saareen.
”Pidämme siellä yhdet tanssit kesässä. Lava oli huonokuntoinen, mutta se remontoitiin jakokunnan rahoilla ja kyläläisten työpanoksella”, Terttu selittää.
Kutsuja kahville ja lypsylle
Kylätoiminta Ruotsalossa on innokasta. Nyt suunnitellaan ensi keväänä ilmestyvää kylälehteä. Tarinan aiheita riittää, siitä kertoo kyläläisten puuhaama 500-sivuinen opus Ruotsalo – kylä meren rannalla.
Ruumiinkulttuurikin on voimissaan: kyläkoulun salissa ja kentällä jumpataan ja pelataan ahkerasti. Suosittuja teemapäiviä ovat esimerkiksi umpihankijalkapallopäivät ja perennanvaihtopäivät.
Sanna toteaa, että mainostamalla saa väen liikkeelle: ”Luontoiltaan, jonka aiheena oli Hopiokalliota uhkaava louhinta, kerääntyi lähes sata osallistujaa.”
Keväällä perustettiin Ruotsalon vanhempainyhdistys.
”Sovittiin nuorten perheiden kanssa, että ei katsota kalenterista kyläilyaikaa, vaan tullaan vierailulle yllättäen niin kuin ennen vanhaan. Lupaus pantiin heti käytäntöön: saimme sunnuntaiaamuna kymmenen aikaan vieraita! Tulijat kuitenkin ensin soittivat pihasta.
Paluumuuttajana Sanna Kauppi nauttii kotikylän maaseutumaisesta välittömyydestä. Hiljattain hänen piti pysäyttää auto lehmien vuoksi. Lehmien omistaja kutsui kahville ja lypsyä seuraamaan.
Teksti: Anne Savela
Kuvat: Jarmo Vainionpää