Pääkirjoitus

Ipana ihminen

Lapset ovat hauskoja ihmisiä. He ovat myös helppoja ja vaivattomia ihmisiä, ainakin opittuaan liikkumaan ja esittämään asiansa. Heitä ei tarvitse viihdyttää eivätkä he kummoisia virikkeitä kaipaa. Yksikin käy puukauhan, muovisen vatkauskulhon ja tarrapapiljottien voimalla: mättää papiljotteja kulhoon ja kulhosta pois, liittää kirjavia takiaisia toisiinsa, rakentaa tornin ja kaataa sen. Musiikkia jos vielä saa, aina kivempaa. Tunnin aherruksen jälkeen välipala ja päiväunet. Ja heti taas papiljotit, kulho ja kauha.

Alle kouluikäisen polttoaineeksi riittää pieni sanko, pari litraa vettä, vaahtoa ja tiskiharja. Pyydetään pesemään pihalaattoja ja ulkoportaita. Voi sitä työn touhua! Ja aina paremmin homma käy, kun tarmonpesää saatellaan apusanoin: ”Kylläpä sinä olet mainio apulainen!”

Vähän isompi ipana tykkää tehdä yhdessä, osallistua aikuisten arkitöihin. Pikkukokki kuorii sipuleita ja perunoita, hämmentää salaattia ja tiskaa. Ei halaistua sanaa barbeista, vaan: ”Me on tehty hirveesti ruokaa, ainakin kahdeksi päiväksi!”

Koululaisen kanssa saattaa tulla haastavampi tilanne, kun radion uutisissa setvitään vanhuspalvelulakia ja haastatellaan poliitikkoja. ”Oletko sinä vanhus?” pikkupata kysyy otsa kurtussa. ”Mitä tarkoittaa puoli hoitajaa?” ”Miksi ei ole rahaa hoitaa?” ”Meillä on koulussa presidentin kuva. Presidentti määrää ja sillä nyt ainakin ihan varmasti on rahaa.”

 

Näin kun jo elämänpuun larvapuolelta katselee, näkee kauemmaksi. Mitä korkeammalle vuosikymmenissään kiipeää, sen selkeämmin oppii ymmärtämään, että jokaisen ihmistaimen on aloitettava alusta, sukupolvi toisensa perään aina ja uudestaan veivattava samat asiat, virheineen päivineen.

Parhaassa työlyönnissä harva näkee jalkateriään pitemmälle, tuskin muistaa puukauhavuosiensa jokeltelua eikä vielä näe sinne, missä toisen kerran elämässä taaperretaan, opetellaan pala palalta kaikista taidoista luopumaan.

Aina voi koettaa kehitellä vähäistä parannusta. Näin koulujen alkajaisiksi sopii mukailla Erkki Melartinin aforismia 1920-luvulta: Parhaiten kasvatamme lapsiamme antamalla heille hyvät vanhemmat, hyvät isovanhemmat, hyvät kaikki aikuiset ja erityisesti hyvät opettajat.

 

Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars