Hyvinvointia on vaikea mitata
Erään määritelmän mukaan "Hyvinvointi on yksilön kokema hetkellinen olotila." Karjan hyvinvoinnin mittaamisen kannalta tuohon lyhyeen lauseeseen sisältyy ainakin kolme ongelmaa.
Ensinnäkin hyvinvointi on kokemus, ihmisen tai eläimen tuntema olotila. Ihminen voi kertoa tunteistaan ja jopa analysoida niitä, mutta eläin ei. Hyvinvoinnin mittaamisessa joudutaan tyytymään epäsuoriin menetelmiin kuten hormonitasojen mittaamiseen, käyttäytymisen arviointiin tai eläinten ympäristön tarkasteluun.
Toisekseen hyvinvointi on hetkellinen olotila eli hyvinvoinnin tunne ja sen vaatimukset muuttuvat jatkuvasti. Esimerkiksi eläinten tuotantovaiheen vaihtuminen muuttaa eläimen tarpeita ja hyvinvoinnin edellytyksiä. Ulkopuolisten tekijöiden kuten ravinnon ja säätilan vaihtelu muuttavat pakosta eläimen ympäristön olosuhteita. Lisäksi jokin eläimistä saattaa sairastua, jolloin hyvinvointitekijät muuttuvat täysin.
Kolmanneksi hyvinvointi on yksilöä koskeva, siis henkilökohtainen ominaisuus. Samassa navetassa osa eläimistä saattaa voida mainiosti, kun taas toisella on mitä kurjin olo.
Jos halutaan arvioida kokonaisen karjan yleistä hyvinvointia, joudutaan tekemään paljon kompromisseja. Mittausmenetelmät täytyy valita niin, että ne kuvastavat mahdollisimman hyvin eläinten kokemaa hyvinvointia. Hyvinvointia täytyy kuitenkin ajatella eläimen koko elinkaaren mittaisena, ei vain hetkellisenä olotilana. Yksilöt täytyy jossain määrin unohtaa ja arvioida karjan keskimääräistä hyvinvointia.
Tutkijat mittaavat hyvinvointia verestä ja videolta
Tutkijat käyttävät hyvinvoinnin mittaamisessa usein erilaisia hormonitasojen määrityksiä. Ne kertovat eläimen kokemasta stressistä, pelosta tai mielihyvästä. Myös eläimen vastustuskykyä voidaan arvioida verinäytteiden avulla.
Eläinten käyttäytyminen kertoo myös niiden hyvinvoinnista. Rajoittunut ympäristö voi muuttaa eläimen ajankäyttöä, aiheuttaa sille käytöshäiriöitä tai esimerkiksi estää normaalin makuulle menon tai ylösnousemisen. Eläinten voidaan myös antaa valita mieluisin eri vaihtoehdoista, vaikkapa makuualustoista, ja tulosten perusteella päätellä, mikä niistä on eläimelle sopivin. Käyttäytymistutkimuksissa käytetään yleensä videonauhoitusta.
Käytännössä mitataan tuotosta, hoitoa ja eläimen olosuhteita
Tuotosta voidaan käyttää suuntaa antavana mittarina hyvinvoinnin arvioimisessa, vaikka hyvä tuotos ei välttämättä olekaan tae eläimen hyvinvoinnista. Tuotos voi olla esimerkiksi eläinten kasvua, maitotuotosta tai lisääntymiskykyä. Lisäksi voidaan arvioida eläinten sairastuvuutta tai kuolleisuutta ja joissain tapauksissa niiden elinikää.
Tuotantoympäristön arviointi kertoo hyvinvoinnista epäsuorasti. Ympäristö vaikuttaa eläinten käyttäytymiseen, puhtauteen, sairastumiseen ja moniin muihin hyvinvoinnin kannalta oleellisiin asioihin. Ympäristön arviointi on lisäksi melko yksinkertaista verrattuna hormonimäärityksiin tai käyttäytymistutkimuksiin. Siksi se on käyttökelpoinen menetelmä tiloilla.
Hoito on eläinten hyvinvoinnin kannalta ratkaisevin tekijä. Hyvä hoitaja saa eläimensä voimaan hyvin huonoissakin olosuhteissa, kun taas huono hoitaja ei pysty samaan edes upeimmassa navetassa. Hoidon arvioiminen on kuitenkin hyvin vaikeaa ulkopuolisen tarkkailijan silmin.
Tiloilla mitattavien asioiden tulee olla nopeasti, helposti ja luotettavasti mitattavissa. Esimerkiksi verinäytteiden otto tai pitkällinen käyttäytymisen tarkkailu ovat käytännössä hankalia toteuttaa. Tuotostietoja löytyy raporteista ja ympäristöä voi mitata ja arvioida melko helposti. Eläinten hoitoa kuvaavista tekijöistä esimerkiksi ruokinta ja eläinten puhtaus ovat mahdollisia arviointikohteita. Valitsemalla riittävän paljon eri mittauskohteita saadaan luotettavampi kuva eläinten hyvinvoinnista kuin vain muutamaa asiaa arvioimalla.
Hyvinvointimittari on hyvä työkalu
Eläinsuojelulaki ja siihen liittyvät tarkemmat ohjeet määrittelevät eläinten hyvinvoinnin vähimmäistason. Jos eläinten hyvinvointia halutaan nostaa lain määrittelemältä vähimmäistasolta, voitaisiin toki muodostaa uudet, entistä tiukemmat säännöt. Kaikki tilat, jotka näitä sääntöjä noudattaisivat, edustaisivat "korkeampaa hyvinvointitasoa". Tällaisia tasoja voitaisiin muodostaa useampiakin, jolloin syntyisi eräänlaiset "hyvinvointiportaat". Vaarana on kuitenkin, että säännöt tuntuisivat edelleenkin vain säännöiltä. Niiden noudattaminen ja valvominen olisi kankeaa ja vaikeasti ymmärrettävää.
Toinen vaihtoehto on käyttää hyvinvoinnin arvioinnissa niin kutsuttua hyvinvointimittaria. Se on menetelmä, jossa kaikista mitattavista kohteista annetaan tilalle pisteitä. Lopuksi kaikki kertyneet pisteet lasketaan yhteen, jolloin saadaan tilan "hyvinvointipisteet".
Parhaat tilat saavat eniten pisteitä, mutta pisteet voivat kertyä tiloille eri tavoin, kunkin tilan omista lähtökohdista. Tällaisen mittarin lähtökohta kuitenkin on, että jokainen tila täyttää tietyt minimivaatimukset.
Iiris Kaimio, hyvinvointivastaava, A-Tuottajat Oy
Teksti:
| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |