Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi

helmikuu.gif (2919 bytes)

Mettäreppu auttaa tiedonjanoisia metsänomistajia

Mikä eteen, kun paljasjalkainen kaupunkilainen perii metsää, joka voi kaiken lisäksi sijaita satojen kilometrien päässä? Siinä menee helposti sormi suuhun ja omaisuus jää hoitamatta. Pirkanmaalla ensiavun hätään tuo helmikuun alussa avattu metsänomistajien palvelupiste Mettäreppu, ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Maa- ja metsätalossa toimivan palvelupisteen avasi Pirkanmaan metsäkeskus yhdessä Länsi-Suomen metsänomistajien liiton kanssa. Piste tarjoaa henkilökohtaista neuvontaa, minkä lisäksi järjestetään koulutusta ja erilaisia retkiä sekä tapahtumia.

Muiden metsäkeskusten yhteydessä ei vastaavia pisteitä vielä ole. Metsäpalveluneuvoja Suvi Karjula kuitenkin uumoilee, että niitä vielä perustetaan, sillä tarvetta riittää. Toki Helsingissä on toiminut neuvontapiste MTK:n yhteydessä parin vuoden ajan.

- Myös yrityksissä, kuten Metsäliitolla ja UPM-Kymmenellä, on omat palvelunsa. Kuitenkin tarvitaan myös Mettärepun kaltaista puolueetonta neuvontaa.

Normaalikäynti on ilmainen
Palvelu on tarkoitettu lähinnä Tampereen seudun metsänomistajille. Metsätalousinsinööri Suvi Karjula kuitenkin lupaa, että muitakaan avuntarvitsijoita ei pudoteta linjoilta. – Soittoja on tullut Pohjanmaalta asti.

Normaali neuvontakäynti tai -puhelu on ilmainen, mutta esim. veroilmoituksen täytöstä peritään maksu. Neuvontapiste on auki tiistaisin kello 10-18. Muille päiville ajan voi varata puhelimitse. Neuvontaa saa tarvittaessa myös iltaisin. Karjula hoitaa neuvontaa päätoimisesti, mutta koska hän järjestää mm. koulutusta, toimistossa ei aina ole päivystystä.

Palveluneuvojan sydän sykkii mm. sellaisille nuorille kaupunkilaisille, jotka ymmärtävät tiedontarpeensa mutta eivät tiedä, mistä aloittaisivat. Mettäreppu on heille oikea paikka. Suvi antaa ummikolle vaikka perustietopaketin metsäasioista, jos tämä sitä haluaa.

– Eikä tyhmiä kysymyksiä ole. Minäkin ajan autoa, vaikka en tiedä sen tekniikasta ja korjaamisesta juuri mitään. Ei metsänomistajallakaan voi aina olla asiantuntemusta, vaan hän voi kääntyä ammattilaisen puoleen.

Verotus työllistää neuvojaa
Tampereen seudulla on noin 4000 metsänomistajaa. Metsistä valtaosa on Pirkanmaalla. Harvinaista ei kuitenkaan ole, että joku omistaa metsää vaikka Inarissa tai Kotkassa, eikä hänellä ole mitään yhteyksiä paikkakunnalle. Eräs tärkeä osa neuvojan työtä onkin välittää yhteistietoja, jos asiakas haluaa esimerkiksi pestata jonkun metsätöihin.

Palvelupiste on aloittanut vauhdikkaasti. Yhteydenottoja on tullut runsaasti, ja kysymykset ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Eniten neuvojaa on kuitenkin työllistänyt ajankohtainen asia, verotus.

- Verotus koetaan usein hankalaksi. Jos henkilö on myyntiverotuksen piirissä, häneltä vaaditaan kirjanpitoa. Tositteita on kerättävä ja tehtävä poistoja sekä vähennyksiä. Tavallinen palkkatyöläinen on harvoin tekemisissä tällaisten asioiden kanssa. Ja vaikka periaatteet olisivatkin tiedossa, kaivataan tarkistusta ammattilaiselta.

Kysymyksiä on tullut myös perinteisistä aiheista, kuten puukaupasta ja metsänhoidosta. Tilakaupat ja sukupolvenvaihdokset askarruttavat niin ikään.

Suvi Karjulalla on omakohtaista kokemusta metsäasioista, sillä hän on työskennellyt kotitilallaan metsurina. Ennen nykyistä pestiään hän veti Metsäkeskuksessa pari vuotta Hyvä metsänhoito –neuvontakampanjaa. Nykyisin hän hoitaa neuvojan töiden lisäksi myös Tampereen Seudun Metsänomistajat ry:n sihteerin tehtäviä. Yhdistyksessä on noin 400 jäsentä.

*Teksti: Tarja Repo
*S-posti:

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |