Eroon rotista ja hiiristä

Suomalaisen maatilan tuhoeläimiin kuuluvat rotta, kotihiiri ja metsähiiri. Ne aiheuttavat vahinkoa rehuvarastoissa syömällä rehua, sotkemalla rehuvarastoja ulosteilla ja virtsalla, rikkomalla varastopakkauksia ja talojen rakenteita ja kaiken lisäksi levittämällä tarttuvia tauteja. Lajit eroavat toisistaan kokonsa, käyttäytymisensä ja elintapojensa puolesta. Se on otettava huomioon myös torjuntatoimien suunnittelussa.

Rotta (Rattus norvegicus)

Rotta on täysikasvuisena 200–500 gramman painoinen, noin 15–25 sentin pituinen, harmaanruskea jyrsijä. Se on yleinen kaatopaikoilla ja asutuskeskuksissa, mutta Pohjois-Suomen syrjäseuduilla ja saaristossa se voi vieläkin olla harvinainen. Rottanaaras tulee sukukypsäksi noin 2,5 kuukauden ikäisenä, jonka jälkeen se voi tuottaa parikymmentä jälkeläistä vuodessa, suotuisissa olosuhteissa enemmänkin.

Rotan elinikä on yleensä yhdestä kahteen vuotta. Hyvä lisääntymiskyky aiheuttaa rottakannan nopean kasvun. Mikäli olosuhteet muuten säilyvät hyvinä, kanta voi elpyä nopeasti esimerkiksi myrkytyksen jälkeen. Vakiintuneilla asuinsijoillaan rotat muodostavat yhdyskuntia, joihin voi parhaimmassa ja pahimmassa tapauksessa kuulua tuhansia jäseniä. Ruuan ja elintilan puute voi tällaisessa tapauksessa aiheuttaa rottien joukkopaon, jollaisesta nähtiin esimerkki Suomessa viime syksynä kaatopaikan sulkemisen yhteydessä. Vanha tarina Hamelnin pillipiiparista sai nykysuomalaisen versionsa.

Rotta sopeutuu hyvin erilaisiin oloihin. Parhaiten se viihtyy kosteissa paikoissa, joihin se voi kaivaa käytäviä ja löytää sopivaa suojaa päivän ajaksi. Rotta liikkuu yleensä yöaikaan, ja päivisin näkyviin tulevat rotat kielivätkin rottakannan runsaudesta. Rotan käyttäytyminen on muutenkin varovaista, se vieroksuu kaikkea uutta ja outoa. Tämä neofobinen käytös voi kuitenkin puuttua kaatopaikkarotilta, jotka ovat tottuneet häiriöihin ja jatkuvasti muuttuvaan ympäristöön. Jos rotta joutuu ahdistetuksi paikkaan, josta se ei pääse pakenemaan, se voi hyökätä. Rotan varovaisuus ja epäluuloisuus olosuhteiden muutoksiin tulee ottaa huomioon silloin, kun suunnitellaan torjuntatoimia maatilalla.

Rotta mahtuu kulkemaan varsin pienestä reiästä. Jo tuuman läpimittainen aukko verkossa riittää siihen, että rotta pääsee pujottautumaan läpi. Sen sijaan pitemmässä putkessa läpimitan tulee olla vähintään viisi senttiä. Kaivamisjäljet usein paljastavat rottien olemassaolon. Rotalla on hyvä hajuaisti, ja se löytää helposti ruokaa, jos sitä vain on tarjolla. Rotta syö päivässä noin 25-30 grammaa. Sadan rotan joukko voi syödä vuodessa tonnin rehua.

Kotihiiri (Mus musculus)

Kotihiiri on ihmisen mukana levinnyt ympäri maan ja maapallon. Täysikasvuinen hiiri painaa 15 grammaa ja on 6–9 sentin mittainen. Se lisääntyy vielä tehokkaammin kuin rotta, ja hyvissä olosuhteissa yksi naaras voi tuottaa 4–8 poikasta 25 päivän välein. Kotihiirellä on ominainen hajunsa, joka johtuu virtsan mukana erittyvästä aineesta.

Kotihiiri viihtyy yleensä kuivissa paikoissa, kuten erilaisissa varastorakennuksissa, niiden välipohjissa ja seinien välissä. Vettä se tarvitsee vain vähän ja saa sitä riittävästi ruuan mukana. Kesäaikana kotihiirikin voi muuttaa "maalle" ulos luontoon. Hiiri on hyvä kiipeilijä, jonka olemassaolon tunnistaa yöaikaisesta rapinasta. Hiiri on utelias eläin, joka työntää kuononsa kaikkeen uuteen. Siksi hiiren pyydystäminen loukulla on helppoa. Hiiri ei myöskään opi, vaan kerran pelastuttuaankin tulee samalle pyydykselle uudelleen.

Hiiri pääsee päämääräänsä hyvin pienestä, kuuden millimetrin läpimittaisesta aukosta. Vaikka hiiri ei itse syö paljon, se aiheuttaa vahinkoa saastuttamalla ulosteillaan rehua, pakkauksia rikkomalla ja siirtymällä nopeasti rehuvarastosta toiseen.

Rotat ja hiiret voivat levittää erilaisia virus-, bakteeri- ja loistauteja ulosteiden ja virtsan välityksellä tai joutumalla itse kotieläinten rehuun. Sekä kotieläimet että ihminen voivat sairastua. Tärkeimmät taudit ovat trikinoosi, salmonelloosi ja leptospiroosi. Rotan on todettu levittävän myös kryptosporidi-loisia, jotka taas voivat aiheuttaa ripulia muun muassa ihmisellä ja vasikalla.

Trikinoosi on trikiini-loisen aiheuttama tauti. Suomen oloissa rotta lienee sikojen trikiinitartunnan tärkein levittäjä. Hiiressä ei sen sijaan ole todettu trikiinejä. Kotieläimistämme sika ja hevonen ovat herkkiä trikiinitartunnalle ja voivat levittää sitä edelleen lihansa mukana ihmiseen. Trikiiniloisen toukat vaeltavat ohutsuolen limakalvon läpi lihaskudokseen, johon ne asettuvat odottamaan seuraavaa isäntäeläintä. Isäntäeläimen oireet vaihtelevat tartuntavaiheen ja -voimakkuuden mukaan, mutta pahimmassa tapauksessa trikiinitartunta voi johtaa kuolemaan.

Vaikka salmonellabakteerin esiintyvyys tuotantoeläimissä on tällä hetkellä Suomessa hyvin alhainen, jatkuva varuillaanolo on tarpeen. Salmonella on suolistobakteeri, joka voi eläinten lisäksi tarttua myös ihmiseen. Rotat ja hiiret voivat toimia salmonellan kantajana ja levittää sitä ulosteidensa mukana rehuihin. Jyrsijät voivat saada tartunnan esimerkiksi kotieläinten ulosteista, kompostijätteistä tai luonnonvaraisista pikkulinnuista.

Torjuntatoimia suunniteltaessa on tärkeää muistaa, että rotta tarvitsee viihtyäkseen vettä, ruokaa ja suojaisia pakopaikkoja. Hiiri tulee toimeen kuivassakin ympäristössä.

Molemmat pystyvät tunkeutumaan rakennuksiin pienistäkin aukoista. Siksi rehuvarastoja suojaavat rakennukset tulee ensin tarkastaa huolellisesti. Ovien ja ikkunoiden tulee olla ehjiä ja sulkeutua tiiviisti. Ilmanottoaukoissa tulee olla verkot tai säleikössä niin pienet raot, että hiiret eivät mahdu sisään. Rakennuksen seinustalla ei saa olla suojaavaa kasvustoa, ja seinusta kannattaa sorastaa 30 sentin leveydeltä. Kaikki seinustoilla olevat telineet ja köynnöskasvit helpottavat rottien kiipeämistä.

Viemärirakenteet tulee tarkastaa ja vuorata käytöstä poistetut putket umpeen Reikiä voi olla myös rakennusten kivijaloissa ja erilaisten johtojen läpivienneissä. Erilaiset komerot, telineet ja ontot seinä- ja kattorakenteet tarjoavat rotille ja hiirille sopivia piilopaikkoja. Itse rehuvarastojen tulee mahdollisuuksien mukaan olla niin tiiviitä, että rotat ja hiiret eivät pääse rehun joukkoon.

Rakennusten tarkastuksen yhteydessä tarkistetaan jäteastioiden kunto ja tiiviys ja korjataan pois astian ulkopuolelle jääneet roskat. Jätteitä ei säilytetä pelkästään muovisäkeissä eikä lainkaan sisätiloissa. Nurkat ja varastot tyhjennetään tarpeettomista tavaroista

Torjunnan suunnittelu on hyvä tehdä paperille. Siihen kirjataan tarkastetut ja korjattavat kohteet. Rakennusten pohjapiirrokset auttavat myös varsinaisten myrkytystoimien suunnittelussa. Syöttien ja loukkujen sijoittelu kannattaa merkitä muistiin, samoin niiden tarkistuspäivämäärät ja käytetyt myrkyt. Koska rotat ja hiiret pyrkivät sisätiloihin erityisesti syksyllä, se on hyvä ajankohta torjuntatoimien tehostamiseen.

Rottien ja hiirien hävittämiseen voi käyttää useita menetelmiä, joiden valinta riippuu haittaeläinlajista ja kohteesta. Myrkyttäminen on maatiloilla yleinen ja tehokas tapa. Erilaisia loukkuja voidaan käyttää sellaisissa tiloissa, joissa eläimen kuolema voi aiheuttaa hajuhaittoja. Ultraäänilaitteiden käytöstä kokemukset eivät ole olleet vakuuttavia, ja joka tapauksessa niiden ohella kannattaa käyttää tavanomaisia torjuntamenetelmiä.

Rottien myrkytys maatiloilla tehdään syöttilaatikoiden avulla, joilla estetään myrkyn joutuminen väärään tarkoitukseen. Myrkkyä ei saa joutua muiden luonnonvaraisten eläinten, kotieläinten tai lasten ulottuville. Syötit sijoitetaan sellaisin paikkoihin, joista rotta on tottunut ravintoa etsimään. Syöttilaatikoita sijoitetaan myös rottien sisääntuloreiteille.

Ulkona ne voidaan sijoittaa sokkelin viereen ja sisällä seinän viereen kulkuaukot seinän suuntaisesti. Katoksen alle ja irti maasta sijoitettuna kosteushaitat jäävät vähäisemmiksi. Rotanmyrkky menettää tehoaan, jos se kostuu ja kuivuu, ja kosteus myös huonontaa maittavuutta. Syöttilaatikko kannattaa pitää paikallaan jatkuvasti, koska silloin rotta epäluuloisena eläimenä ei vierasta sitä. Syöttilaatikot varustetaan selvästi näkyvin varoituslapuin. Laatikot kannattaa myös numeroida ja niiden sijaintipaikat merkitä rakennuksen pohjapiirustukseen.

Syöttilaatikoiden teko-ohjeita kannattaa kysyä kuntien terveystarkastajilta. Vanerisen syöttilaatikon lisäksi voi käyttää esimerkiksi muovisia työkalupakkeja, joihin on molempiin päihin tehty rotalle sopiva kulkuaukko. Muovinen syöttilaatikko on kestävä ja helppo pitää puhtaana. Syöttilaatikko on hyvä varustaa lukolla, ja laatikon päällä tulee olla selvästi kirjoitettu varoitusteksti.

Loukut ovat hyviä hiirenpyynnissä. Hiiret ovat uteliaita ja helpommin houkuteltavissa loukkuun kuin rotat. Kotihiiri liikkuu pienellä alueella ja siksi loukkuja on hyvä olla tiheässä. Juusto lienee kokemuksen perusteella paras syötti. Jos pyydetään rottia loukulla, loukku kannattaa kiinnittää vaikkapa rautalangalla seinään tai muuhun kiinteään kohteeseen.

Käytettävien torjunta-aineiden tulee olla Suomessa hyväksyttyjä. Kaikki rotantorjunnassa käytettävät tehoaineet ovat antikoagulantteja, jotka vaikuttavat veren hyytymismekanismiin. Eläin kuolee myrkkyä saatuaan noin viikon kuluessa sisäisiin verenvuotoihin. Myrkyn vasta-aine on K-vitamiini.

Myrkkyjä on kahta tyyppiä, sekä kerta-annoksella tehoavia että useamman syöntikerran vaativia. Bromadioloni (Rotanmyrkky 342) on kertasyönnillä tehoava, joka aiheuttaa rotan kuoleman noin viikon kuluessa. Kumatetralyyli (Rakumin) ja difenakumi (Ratak) vaativat useita syöntikertoja, ellei syöntimäärä kerralla ole suuri. Ratak sopii myös hiirien torjuntaan.

Eläin saa myrkkyä vain syömällä sitä, ja siksi myrkyn pohja-aineena on jyrsijälle hyvin maittava kaurahiutale. Syöttiaines on värjätty joko siniseksi (Rakumin, Ratak) tai punaiseksi (Rotanmyrkky 342), jotta myrkyt erottuvat ympäristöstä ja muusta rehusta.

Syötit pannaan syöttilaatikkoon tai niin syvälle rotan- tai hiirenkoloon, että muut eläimet eivät joudu niille alttiiksi. Syöttiä pidetään saatavilla vähintään kymmenen päivän ajan ja jatketaan niin kauan kuin myrkkyä kuluu. Erityisesti toistuvalla syönnillä tehoavia valmisteita tulee olla rottien saatavilla yhtä mittaa, kertasyönnillä tehoavaa myrkkyä lisätään 4–5 päivän välein. Tähteeksi jäänyt käyttökelvoton myrkky on käsiteltävä ongelmajätteenä.

Sellaista rotanmyrkkyä ei olekaan, joka tehoaisi vain rottiin. Myrkytysriski on myös muilla selkärankaisilla ja linnuilla. Tärkeintä riskin arvioinnissa on se, miten helposti muut eläimet voivat saada myrkkyä. Se taas voi tapahtua joko siten, että itse myrkkyä syö jokin muu eläin kuin rotta tai hiiri, tai siten, että myrkkyyn kuollut jyrsijä joutuu jonkin petoeläimen syötäväksi.

Kotieläimistämme antikoagulanttimyrkyille ovat herkkiä sika ja koira. Ulkomaisissa tutkimuksissa on luonnonvaraisten eläinten myrkytyksiä raportoitu erityisesti bromadiolonin käytön yhteydessä. Myrkytyksiä on todettu esimerkiksi ketuilla ja hiirihaukoilla. Myrkkyjä ei saa joutua vesistöön, sillä sekä bromadioloni että varsinkin difenakumi ovat myrkyllisiä kaloille.

Teksti: Pirjo Salmela, A-Tuottajat Oy
S-posti: pirjo.salmela@lihakunta.fi

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |