Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi



Opas porsaiden ja emakoiden ensiapuun

Useimmat sikojen taudit liittyvät sikojen ikään tai tuotosvaiheeseen. Toinen tyypillinen piirre on se, että taudit ovat yleensä tarttuvia. Joskus uhattuna on koko sikala. Tämä johtuu siitä, että tarttuvat taudit leviävät nopeasti paitsi siasta toiseen, myös karsinasta toiseen. Myös olosuhteiden tai ruokinnan puutteista johtuvat taudit aiheuttavat oireita useissa sioissa.

Yhdellä porsaalla ei ole kovin suurta taloudellista merkitystä, mutta koko sikalassa riehuva tauti voi viedä koko vuoden tuloksen. Sen vuoksi kannattaa harkita jo yhdenkin oireilevan sian kohdalla, koskeeko tauti vain kyseistä sikaa vai uhkaako vaara useita sikoja tai koko sikalaa. Yksi tai kaksi oireilevaa sikaa kannattaa jopa lopettaa ja lähettää EELA:an tarkempiin tutkimuksiin, jos lisätieto edesauttaa odotettavissa olevien tautien hoitoa tai ehkäisemistä.

Tämän Terve eläin -liitteen tarkoituksena on toimia oppaana sikojen ensiapua suunniteltaessa ja toteutettaessa. Ensimmäisessä osassa käsitellään porsaiden ja emakoiden ensiapua. Seuraavassa huhtikuussa ilmestyvässä osassa keskitytään ensiapuun lihasioille.

Oppaan kirjoittajana on A-Tuottajien Turvallinen kumppani -hankkeen projektieläinlääkäri Camilla Munsterhjelm.

Oppaan sisältö
1. Porsiminen
- Synnytysapu
- Synnytysteiden tarkastaminen
- Keskeytyneen synnytyksen syitä
- Polteheikkous
- Synnytysteiden tukos
- Jälkeiset ja kohtuun jääneet porsaat
- Kohdun esiinluiskahdus
- Hysteerinen ensikko

2. Vastasyntyneet porsaat
- Alipainoiset tai heikot porsaat
- Vihainen emakko
- Napaverenvuoto
- Sammakkoporsaat
- Ontuva porsas
- Verenmyrkytys
- Ternimaito on porsaan elämisen ehto
- Pahnueiden tasaus
- Osapahnueimetys
- Porsaan letkuruokinta
- Lämpöhoito

3. Imevä porsas
- Emakon alle jääneet porsaat
- Nälkiintyminen
- Verenmyrkytys
- Aivokalvontulehdus
- Jäykkäkouristus
- Vapiseva porsas
- Anemia
- Verenvuototauti
- Sikaruusu
- Ripulit
- Tyrät ja napatulehdus
- Hengitysteiden sairaudet
- Ontuva porsas
- Porsasrupi
- Rengasihottuma
- Ihokuoliot
- Kuolioinen suutulehdus

4. Vieroitetut porsaat
- Äkkikuolemien syitä
- Ödeematauti
- Vieroitusripuli
- Hännänpurenta

5. Emakot ja karjut
- Kuihtuva emakko
- Maitokuume
- Utareen sairaudet
- Valutteleva emakko
- Emättimen esiinluiskahdus
- Ripuli ja ummetus
- Hengitystiesairaudet
- Sydänsairaudet
- Emakoiden jalkaheikkous
- Jalkojen aristus kovalle pohjalle siirryttäessä
- Makaava emakko
- Märkivät tulehdukset jaloissa ja lavoissa
- Sorkkien liikakasvu
- Ihosairaudet

6. Sikalan lääkekaappi

Teksti: Veikko Tuovinen, A-Tuottajat Oy
S-posti: veikko.tuovinen@lihakunta.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |