Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi

huhtikuu.gif (2977 bytes)

Nuoret jaksavat uskoa ja uskaltaa

Maaseudun väki on kovien paineiden alla sekä taloudellisesti että henkisesti. Epävarma tulevaisuus kalvaa mieltä ja lamauttaa. Monikaan ei oikein uskalla ryhtyä mihinkään uuteen, koska se edellyttäisi investointeja ja lainaa. Velkoja maksellaan pois ja elellään hiljakseen.

Kautta aikojen on kuitenkin ollut ryhmä, joka jaksaa uskoa tulevaisuuteen ja uskaltaa investoida uuteen tuotantoon, nimittäin nuoret. Joka puolella Suomea nousee nuorten viljelijöiden toimesta uusia navettoja ja muita tuotantorakennuksia ja konekantaa uusitaan vastaamaan uusien tuotantolinjojen vaatimuksia.

Investointien rahoituskin pääsi jälleen vauhtiin, kun investointitukien hakukielto päättyi huhtikuun alkuun. Tukien ehdot yksinkertaistuvat kun EU:n osittain rahoittaman ja kokonaan kansallisen tuen ehdot yhtenäistetään samaan lakiin.

Nuoria helpottaa nyt sekin, että tilan ulkopuoliset ansiot eivät enää ole esteenä rahoitustuen myöntämiselle. Tulorajoja ehkä asetetaan, mutta ilmeisesti vain asuntohankkeille.

Erityisesti nuoria saattaa koskea myös asumisvaatimuksen lieventyminen. Viiden kilometrin raja poistuu. Nyt määritellään, että tuen saajan on asuttava sellaisella etäisyydellä, että yritys tulee asianmukaisesti hoidettua. Tällöin on otettava huomioon mm. eläinsuojelulain määräykset. Kasvinviljelytilalla uusi määritelmä mahdollistaa pitkänkin etäisyyden asunnon ja peltojen välillä.

Kotieläinrakentamisen tuki on edelleen korkein. Se myönnetään koko maassa valtionlainan tai korkotukilainan ja avustuksen yhdistelmänä. Lainan määrä on useimmiten 70 prosenttia kustannuksista ja avustuksen määrä 15-25 prosenttia. Nuorille, alle 40-vuotiaille viljelijöille, jotka ovat olleet viljelijöinä alle viisi vuotta, tuki on viisi prosenttiyksikköä korkeampi.

Jos nuoren viljelijän aloitustuki ei tule kysymykseen, on varsin käyttökelpoinen maanostolaina, jota myönnetään tilan tai tilan osan hankintaan.

Nuorten viljelijöiden aloitustukeen tulee uudessa rahoitusjärjestelmässä oleellisia parannuksia. Avustuksen määrää nostetaan, samoin aloittamiseen liittyvän lainan määrää. Tähän saakkahan tilakaupan mukana tulevan irtaimiston osuutta kauppahinnasta ei ole voitu lainoittaa lainkaan. Nyt tähän tulee muutos.

Nuoren viljelijän maatilan tulee olla elinkelpoinen. Tämä todetaan maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelmien perusteella.

Ammattitaitoa nuorelta viljelijältä vaaditaan sen verran, että tuen hakijalla on ainakin kahdenkymmenen opintoviikon teoreettinen koulutus ja kolmen vuoden kokemus. Ammattitaidon hankkimiseen on annettu kaksi vuotta aikaa tilanpidon aloittamisesta.

Nuoret ovat innokkaita myös liittymään osuuskuntien jäseniksi ja käyttämään niiden palveluita. Osuuskuntien hallinnossa nuoria on kuitenkin valitettavan vähän. Tähän seikkaan on saatava pikainen korjaus. Nuoret voivat itse auttaa asiaa hankkimalla tietoa, koulutusta ja valmiuksia hallintohenkilöksi.

Meille Pellervoon on tullut viestejä siitä, että pitäisi kirjoittaa osuustoiminnan perusperiaatteista nimenomaan nuorille lukijoille suunnattua tekstiä. Tulemme tekemään parhaamme tässäkin asiassa.

*Teksti: Martti Seppänen
*S-posti: martti.seppanen@pellervo.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |