Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi

toukokuu.gif (2646 bytes)

Kysyntä kasvaa - välittyykö
kuluttajien viesti viljelijöille?

Tuoreimmat tutkimustulokset osoittavat luomutuotteiden myynnin kasvavan. Vaikka osuudet ovat vielä pieniä, 1-7 prosenttia eri tuoteryhmien myynnistä, markkinoiden kasvuvahti on hyvä. Viimeisen vuoden aikana markkinat ovat kasvaneet seuratuissa tuoreryhmissä 14-104 prosenttia.

Tuoteryhmänsä suurin osuus on edelleen luomuhiutaleilla. Vauhdikkaimmin oli kasvanut kananmunien myynti, mutta luomumaidonkin kasvuvauhti oli noin 50 prosenttia. Luomumarkkinan kasvu ei ole aiheutunut luomutuotteiden hintojen noususta, sillä myös tuotemäärien mukaiset osuudet ovat kasvaneet vastaavasti (AC.Niellsen, 03/2001).

Tutkimuksessa seurattuja tuoteryhmiä ovat olleet hiutaleet, jauhot, makaronit ja pastat, tuoreet leivät, maidot, jogurtit ja kananmunat. Vaikka seurannasta puuttuvat lihatuotteet, voidaan todeta, että myös luomulihan kysyntä on kasvanut, ehkä jopa voimakkaammin kuin monen muun tuoteryhmän. Harmi vain, että markkinaosuudet eivät juurikaan kasva, sillä Suomessa tuotetaan kysyntään nähden aivan liian vähän luomulihaa.

Miksi kuluttajien toive siitä, mitä luomutuotteita ja millaisia luomutuotteita he haluaisivat saada, ei välity viljelijöille asti? Tuotanto ei vastaa kysyntää. Luomukotieläintuotteiden tuotanto kasvaa tällä hetkellä selvästi hitaammin kuin kysyntä.

Yleisimmin mainittuja syitä vähäiseen luomukotieläintuotantoon ovat "Se ei vaan kannata. Tuottajahinnan pitäisi nousta tai siihen pitäisi saada lisää tukea" tai "Ne uudet säädökset ovat liian vaikeita toteuttaa".

Hyviä ja perusteltuja syitä kaikki. Jos kuitenkin on näköpiirissä kysyntää ja vieläpä sen kasvamista, niin yrittäjän, myös maatilayrittäjän, kannattaisi kuunnella sitä herkällä korvalla. Uuden aloittaminen on useimmiten työlästä. Oppirahat on maksettava, asiaansa ja tuotteisiinsa on uskottava ja töitä tehtävä, jotta se näköpiirissä oleva mahdollisuus jonakin päivänä olisi totta.

Maidon luomulisän
korotus hyvä esimerkki

Rohkaiseva esimerkki asiaansa uskoneista luomuviljelijöistä ovat luomumaidontuottajat. He ovat opetelleet ne uudet hankalat säännöt ja laskeneet niiden soveltamisen tuovan heille sen verran lisäkustannuksia, että tarvitsevat lisää hintaa luomumaitolitrastaan. Tänä keväänä Valio ja Milka totesivat saman ja päättivät korottaa luomumaidontuottajille maksamaansa hintaa. Toivottavasti tämä on kannustava uutinen koko luomualalle.

Maidontuottajien ja -jalostajien tavoite on sama: tyydyttää kuluttajien kasvavaa kysyntää ja samalla tehdä kannattavaa liiketoimintaa. Maidon jalostajillakin on omat "hankalat sääntönsä", jotka tuovat lisäkustannuksia ja syövät kannattavuutta. Yhteinen ongelma kannattaa myös ratkaista yhdessä. Yhteisen pöydän ääressä löytynee niitä kehittämiskohteita, jotka parantavat molempien kannattavuutta sekä yhteinen näkemys siitä, että ketju ei toimi, ellei huolehdita kaikkien kannattavuudesta.

Toinen rohkaiseva esimerkki on ollut luomuvihannesten laatuhanke. Olemme koonneet saman pöydän ääreen koko ketjun viljelijästä kaupan heviosaston hoitajaan asti. Keskusteluissa on tullut monesti esille se, että tieto ei kulje. Tässä tietoliikenteen johtavassa maassa!

Heviosaston hoitaja ei ole kuullutkaan, että luomuporkkanaa on varastoissa ylenmäärin. Hän ei uskalla parantaa luomuvihannesten esillepanoa, kun epäilee kysynnän kasvaessa niiden kuitenkin loppuvan. Ja viljelijät kokevat tiedonpuutteen siten, että varastot eivät hupene. Tilausmäärät ovat aina vaan pieniä. Kylvöaika on käsillä ja suunnitelmat tehdään edellisten vuosien myynnin perusteella. Heviosaston hoitaja saattaa olla tulevanakin syksynä yhtä epävarma luomutuotehyllynsä edessä, ellei sitten …

Luomuketjun takkuileva toiminta, kysynnän ja tarjonnan heikko kohtaaminen on nostettu esille monissa puheissa. Käytännön esimerkit kuitenkin osoittavat, että niin ei aina tarvitse olla. Viestit voivat kulkea ketjussa ja tuottaa ratkaisuja, jotka saavat ketjun toimimaan nykyistä paremmin.

*Teksti: Marja-Riitta Kottila
*S-posti: marja-riitta.kottila@finfood.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |