Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi

toukokuu.gif (2990 bytes)

Huomio laitumelle

Päivien piteneminen keväällä ja kesän tulo on odotuksen aikaa ei ainoastaan ihmisten keskuudessa vaan myös eläinmaailmassa. Varsinkin navetassa koko pitkän ja pimeän talven parsiinsa kytketyt lehmät vaistoavat kesän tulon ja silminnähden odottavat laitumelle pääsyä. Kun laitumellelaskun hetki sitten koittaa, on liikuttavaa katsella, miten paikallaanolon kangistamat eläimet riemuitsevat vapauteen pääsystä. Saman onnen tunteet kokevat varmaan myös pihatossa olleet tai talvella jaloittelutarhaan päässeet eläimet, kun aistivat tuoreen ruohon tuoksun.

Meidän olosuhteissamme laidunkausi on lyhyt, 3-5 kk, joten tämä aika tulee käyttää mahdollisimman monipuolisesti hyväksi. Eläimelle tämä merkitsee hyvinvointia ja terveyttä, viljelijälle lisäksi taloudellisia kysymyksiä.

Laitumelle varoen

Vaikka laiduntaminen on ikivanha tapa ja myös yleisin maailmassa käytetty karjan ruokintamenetelmä, on siinä jatkuvasti monia ongelmia ratkaistavana, jotta laitumesta ja laidunkaudesta saataisiin täysi hyöty. Eläimen kohdalla ehkä suurimmat ongelmat kohdistuvat meillä laidunkauden alkuun. Jo laitumelle lasku saattaa aiheuttaa innostuneille eläimille loukkaantumisia ja tapaturmia. Jos sorkat eivät ole kunnossa, ensimmäisten päivien aikana palaa navettaan ontuva lehmä. Sorkkien hoito tulee tehdä jo viikkoja ennen laitumelle laskua, jotta yht’äkkinen runsas kävely epätasaisella alustalla ei aiheuta haavaumia ja tulehduksia. Myös ruokinnan muutoksiin tulee varautua hyvissä ajoin. Kunnollinen ja riittävän pitkä eli vähintään parin viikon pituinen siirtoruokinta varmistaa sen, että lehmän pötsin mikrobisto ehtii mukautua uudentyyppiseen rehuun. Vaikka nuorella kehitysasteella tehty säilörehu ei rehuarvoltaan kovin paljon poikkeakaan laidunrehusta, vie laidunrehuun tottuminen oman aikansa. Myös kivennäisaineiden, varsinkin magnesiumin riittävä saanti tulee varmistaa.

Jotta laidunkauden ensimmäisten päivien maitotuotoksen aleneminen voitaisiin minimoida, tulisi laitumellaoloaikaa rajoittaa aluksi vain muutamiin tunteihin päivässä ja ruokintaa täydentää sisäruokintakauden rehuilla. Tämä täydennys on muutenkin tarpeen, sillä lehmät eivät aina aluksi muilta puuhiltaan ehdi syömään rehua riittävästi. Aikaisin aloitettu laidunkausi ei useinkaan edes tarjoa riittävästi rehua, joskin tilanne alkukesän nopean ruohonkasvun johdosta hyvin pian korjaantuu.

Ruokinta-arvon arviointi vaikeaa

Laidun tuottaa meillä halvimman energian ja valkuaisen märehtijöille. Ongelmana kuitenkin on, että laidunruohon potentiaalista tuotantoa ei käytetä riittävän tehokkaasti hyväksi. Rehun syöntimäärät jäävät usien liian alhaisiksi. On arvioitu, että eläimet syövät laitumelta vain noin puolet tarjolla olevasta rehusta.

Laidunruohon syönnin ja ruokinta-arvon seuraaminen kasvukauden aikana ei ole niin helppoa eivätkä tulokset niin yksiselitteisiä kuin silloin, kun korjuu tapahtuu niittäen. Laidunrehun syöntimäärien arviointia helpottaa ehkä se, kun tiedetään, että laiduntava lehmä syö kuiva-aineeksi laskettuna ruohoa noin 3 prosenttia elopainostaan. Tämä lähentelee 80-90 kiloa tuoretta, nuorta laidunruohoa päivässä. Laitumen kunto ja sopiva eläintiheys ovat kuitenkin avainasemassa. On nimittäin arvioitu, että rehun syönti on yleensä suurimmillaan silloin, kun se on noin 50 prosenttia tarjolla olevasta rehusta.

Laidunrehusta otettujen näytteiden lähettäminen analysoitavaksi ei yleensä anna laidunrehun ruokinta-arvosta käytännön ruokintasuosituksille apua, koska jo edustavan rehunäytteen saaminen on lähes mahdotonta ja analyysitulokset olisivat joka tapauksessa myöhässä. Edes monien ja usein toistuvien näytteiden otto ei anna laidunruohon ruokinta-arvosta oikeaa kuvaa. Laiduntamisen aikana taphtuu nimittäin samaan aikaan sekä ruohon kulutusta että kasvua. Laitumella käyvä eläin aiheuttaa edelleen muutoksia ruohon kasvuolosuhteissa tallaamalla kasvuston, syömällä ruohoa valikoiden, lannoittamalla laidunta jne. Laidunruohon ruokinta-arvon arviontia vaikeuttaa edelleen eri kasvilajien ja –lajikkeiden erilainen kasvurytmi ja sen aiheuttamat ravintoainekoostumuksen, sulavuuden ja maittavuuden muutokset.

Nurmen kasvurytmissä on myös kasvukauden aikana suuria vaihteluita, mikä merkitsee sitä, että nurmikasvien ruokinnallinen arvo vaihtelee kesän aikana. Yleensä alkukesän kasvuston kemiallisessa koostumuksessa ja ruokinta-arvossa tapahtuvat muutokset ovat nopeita, meidän olosuhteissamme noin kaksi kertaa nopeampia kuin keski- ja loppukesällä. Näiden muutosten huomioiminen laiduntamisessa on myös vaikeaa. Rehutaulukoiden antamia tietoja on tietenkin mahdollista käyttää laidunrehun ruokinta-arvoa kuvaamaan, mutta ne ovat vain suuntaa antavia.

Säilörehun korjuuaikatiedotuksen kaltainen menetelmä, jossa sulavuudeltaan sopivaa korjuuaikaa ennustetaan kasvukauden lämpösumman tai valkuaispitoisuuden pohjalta ei edellä mainittujen vaikeuksien johdosta sovellu laiduntamalla korjatun ruohon ruokinta-arvon ennustamiseen. Koko laiduntamiskysymys onkin niin vaikea ja monimutkainen, että monet nurmitutkijatkin ovat jättäneet laitumen tutkimusalansa ulkopuolelle. Kuitenkin laitumen tuottoa ja hyväksikäyttöä parantamalla saataisiin koko nautakarjatalouden kannalta katsottuna huomattavaa kustannusten vähennystä.

Vastuu viljelijällä

Koska soveltamiskelpoisten tutkimustulosten saaminen laidunruokinnan tehokkaalle toteuttamiselle on vaikeaa, jää vastuu onnistuneesta laiduntamisesta kokonaan viljelijälle. Seuraamalla jatkuvasti laitumen kuntoa sekä eläinten tuotosta ja terveyttä hän voi kuitenkin edellisvuosien kokemuksiin pohjautuen saada hyviä tuloksia myös laidunkauden ajalta. Avainasemassa tällöin on löytää määrältään ja laadultaan sopiva täydennysrehu laidunruokinnalle.

Keskeisimmäksi ongelmaksi laidunruokinnassa tulee yleensä eläimen energian saannin vajaus. Energian puute on korjattavissa väkirehulla, minkä määrä riippuu eläimen tuotoksesta ja laitumen kunnosta eli tarjolla olevasta ruohon määrästä ja sen ravintoainesisällöstä. Väkirehuannoksia suunniteltaessa on kuitenkin muistettava, että väkirehumäärän lisäys vähentää lehmän laidunrehun syöntiä. Tämä väheneminen on tutkimusten mukaan ollut energiamäärältään lähes saman suuruinen kuin väkirehun energia. Yksi väkirehukilon lisäys vähentäisi näinollen laidunrehun syöntiä 4-6 kilolla.

Myös valkuaisen todellisessa saannissa saattaa laidunruokinnalla tulla puutteita. Vaikka nuori ruoho sisältää valkuaista niin paljon, että jopa runsastuottoisen lehmän laskennallinen tarve voidaan tyydyttää, voi eläimelle kuitenkin tulla puutetta ohutsuolesta imeytyvistä aminohapoista. Tämä puute on korvattavissa valkuaisväkirehutäydennyksellä.

*Teksti: Liisa Syrjälä-Qvist
*S-posti: 

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |