Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi

kesakuu.gif (3079 bytes)

Näytteiden ja tutkimusten ihmeellinen maailma

Kotieläimistä otetaan nykyisin monenlaisia näytteitä, joita käytetään eläinten terveydentilan seurantaan. Mitä nämä näytteet ovat, missä niitä tutkitaan ja mihin niitä tarvitaan. Lue Maatilan Pellervon Terve Eläin -sivujen näytepaketti, tutustu näytteiden ja niiden tutkimusten ihmeelliseen maailmaan.

Kotieläimistä ja niiden tuotteista otetaan monenlaisia näytteitä: verta, ulostetta, elimiä, maitoa, hunajaa ja munia. Näyte voi olla myös kokonainen eläin.

Yksi tärkeimmistä tilalla tehtävistä tutkimuksista on eläimen kuumeen mittaus. Se on erittäin hyödyllinen testi, joka jää usein tekemättä. Tuottajan pitäisi muistaa mitata eläimen lämpö jo ennen soittoa eläinlääkärille. Kuumemittari laitetaan eläimen peräsuoleen minuutiksi. Mittaria painetaan kevyesti suolen seinämää vasten.

Näytteitä ottavat karjanhoitajat, eläinlääkärit, terveystarkastajat ja teollisuuden edustajat. Joitakin laboratoriokokeita tekevät karjanhoitajat itse pikatesteillä. Näytteiden avulla tutkitaan eläinten terveyttä, sairautta ja tuottavuutta, lääkityksen sopivuutta sekä eläintuotteiden laatua ja puhtautta.

Esittelemme tässä artikkelisarjassa esimerkkien avulla sitä, miten laboratoriokokeiden järjestelmä toimii. Rehu-, vesi- ja kotieläinten ympäristön tutkimukset jätämme tämän esittelyn ulkopuolelle, vaikka niilläkin on suuri merkitys kotieläinten terveydelle.

Laboratoriotutkimus avaimenreikä eläimeen

Laboratoriotutkimukset ovat kuin kurkistus eläimen sisälle. Yhdestä veri-, maito- tai ulostenäytteestä saa rajallista tietoa, mutta juuri se tieto saattaa olla tärkeä taudin tai laatuvirheen toteamiseksi. Toisaalta tieto voi olla täysin turha, ellei sitä osata tulkita oikein.

Näytteestä tai näytesarjasta saatava tieto on tuskin koskaan yksiselitteistä. Kaikkein yksikertaisinkin testin tulos aiheuttaa uusia kysymyksiä sen sijaan, että se antaisi selvän menettelyohjeen.

Esimerkiksi kun ketotesti osoittaa, että lypsylehmän maidossa on asetonia, tämä tieto ei välttämättä tarkoita, että lehmällä olisi asetonitauti. Laboratoriotulokset täytyy aina suodattaa terveen järjen läpi ja suhteuttaa muihin tutkimuksiin. Yhteistyö akselilla laboratorio-eläinlääkäri-tuottaja on avainasemassa. Useimmiten eläinlääkäri ja tuottaja yhdessä harkitsevat, mitä toimia laboratorion antama tieto aiheuttaa.

Näyttein tutkitaan sekä terveyttä että sairautta

Useat testit tutkivat kotieläimen normaaleja elintoimintoja. Tällaisia tutkimuksia ovat esimerkiksi progesteronitesti, jolla ajoitetaan lehmän kiima ja epäsuorasti todetaan tiineys. Valtaosa laboratoriotesteistä, tehtiin ne sitten laboratoriossa tai pikatestillä eläimen vieressä, tutkivat kuitenkin oletettua sairautta.

Tällaisia testejä ovat eläinten kuolinsyyn selvitykset sekä niihin liittyvät kudostutkimukset, bakteerimääritykset ja bakteerien antibioottiherkkyyden määritys, siemennesteen laadun tutkimukset, ulostenäytteiden loistutkimukset, virusviljelyt, serologiset tutkimukset, joilla tutkitaan millaisia vasta-aineita taudinaiheuttajat ovat vereen jättäneet, sekä porsasyskän ternimaitotutkimukset.

Oman luokkansa muodostavat eläimistä saatavien elintarvikkeiden laadun ja puhtauden tutkiminen näyttein.

Kuka voi teettää laboratoriotutkimuksia?

Näytteitä kerätään ja tutkitaan tuottajan, eläinlääkärin, teollisuuden ja viranomaisen aloitteesta. Karjanhoitaja saattaa lähettää utaretulehdusmaitoa bakteerin määritykseen, ulostetta loisten löytämiseksi tai kuolleen eläimen kuolinsyyn selvitykseen.

Suurin osa näytteistä otetaan täydentämään eläinlääkärin tutkimuksia. Eläinlääkäri voi ottaa raadonavauksen yhteydessä elinnäytteitä tai eritteitä. Maidon bakteriologinen tutkimus lienee ylivoimaisesti yleisin laboratoriotutkimus.

Sekä teollisuus että viranomaiset otattavat valtaosan tarvitsemistaan näytteistä eläinlääkäreillä. Tutkimukset voivat olla teollisuuden laatuvalvonnan edellytyksiä, kuten porsasyskän ja kapin saneeraamiseen liittyvät tutkimukset.

Laki edellyttää tiettyjä tutkimuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi munintakanaloista kerran vuodessa tehtävät salmonellatutkimukset ja maitotiloille joka kolmas vuosi tehtävät hygieniatarkastukset, joihin liittyy tavallisesti maitonäytteiden ottaminen.

Euroopan Unioni teettää lääkejäämien ja torjunta-aineiden pistokokeita Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksella. Toisin kuin kansalliset tutkimukset, nämä tekee pienellä varoitusajalla joku muu kuin oma virkaeläinlääkäri. Näin taataan tutkimusten puolueettomuus. Vuonna 1998 tutkittiin tällä tavalla näytteitä 120 sikalasta ja 600 vasikkayksiköstä.

Perustuotannon yksiköiltä, navetoista, sikaloista, kanaloista, kalanviljelylaitoksilta ja mehiläistiloilta otetut näytteet ovat vain osa kotieläinten terveyteen liittyvästä laboratorionäytteistä. Teurastamoista, meijereistä ja teollisuuslaitoksista otetaan jatkuvasti laadunvalvonnan ja hygienialainsäädännön edellyttäviä näytteitä. Lisäksi rajaeläinlääkärit tutkivat ja otattavat näytteitä maahan tulevista eläinkunnan tuotteista maa- ja metsätalousministeriön ohjelman mukaisesti.

Näytteitä tutkitaan monessa eri paikassa

Suomen kotieläinten terveyttä vaalii korkeimpana viranomaisena maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosasto. Sen alaisuudessa toimii Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos, EELA, jolla on tutkimuslaitoksia Helsingissä, Oulussa, Kuopiossa ja Seinäjoella. EELA:n laboratoriot tekevät valtaosan maamme kotieläinten laboratoriotutkimuksista.

Ministeriön alaisuudessa on tullieläinlääkärilaitos, läänineläinlääkärit ja noin 400 kunnaneläinlääkäriä, jotka kaikki ottavat näytteitä tutkittavaksi. Lisäksi kotieläinten terveydenhuollossa palvelee noin 240 yksityiseläinlääkäriä ja 36 lihantarkastajaeläinlääkäriä.

Muita tutkimuksia teetetään Helsingin yliopiston eläinlääketieteen laitoksella ja muutamissa muissa oppilaitoksissa. Kunnalliset laboratoriot tutkivat erityisesti maidontarkastuksen ja muiden hygienian alan tutkimuksia. Eläinlääkäri saattaa tehdä tutkimuksen omalla vastaanotollaan. Saatavilla on lisäksi pikatestejä, jotka voidaan tehdä välittömästi eläimen vieressä.

Kuka maksaa näytteet ja tutkimuksen?

Laboratoriotutkimukset maksaa eläinten omistaja, paitsi milloin on kysymys vakavista taudeista, joista lainsäädäntö määrää erikseen. Luonnonvaraisista eläimistä tehdyt tutkimukset ovat valtion laboratorioissa pääsääntöisesti ilmaisia.

Salmonella otattaa monenlaisia näytteitä

Salmonella on bakteerityyppi, joka aiheuttaa tauteja monilla eläinlajeilla. Se on tärkein ihmisille ja eläimille yhteisten tautien, niin sanottujen zoonoosien, aiheuttaja.

Suomessa on poikkeuksellisen vaativa salmonella-valvontaohjelma, joka tutkituttaa näytteitä monilta tuottajilta. Salmonellatartuntojen tutkimus perustuu eläintauti- ja hygienialakiin. Jos salmonellaa epäillään, tutkimukset ovat pakollisia. Tartunnan löytyminen johtaa lain vaatimiin selvityksiin, kuljetusrajoituksiin, desinfektioon ja jopa teurastuksiin.

Valvontaohjelman osa on kaikkien jalostukseen menevien eläinten ja niiden lähtökarjojen tutkiminen ennen myyntiä. Salmonellavakuutuksen takia näytteitä otetaan tavallisesti kerran vuodessa.

Naudan ja sian lihan salmonellavalvonta perustuu teurastamoissa imusolmukkeista tehtäviin bakteeriviljelyihin. Elävistä eläimistä otetaan pääsääntöisesti ulostenäytteitä, jotka viljellään rikastusmenetelmällä.

Tuottajien huolellisuuden ja salmonellavalvonnan ansiosta Suomessa on erittäin vähän salmonellaa, kun monissa maissa tartuntojen määrä lisääntyy. Maamme neuvotteli Euroopan komission kanssa erityissopimuksen, jonka mukaan ulkomailta (poikkeuksena Ruotsi, joka toteuttaa hyväksyttyä salmonellavalvontaohjelmaa) tuleva tuore naudan, sian ja siipikarjan liha on ensin todettava salmonellasta puhtaaksi. Suomen täytyy vastapainoksi toteuttaa hyväksyttyä valvontaohjelmaa. Sen tulokset ovat olleet hyviä. Lihassa ja kananmunissa on saavutettu alle 1 prosentin ja laitoksissa alle 5 prosentin tavoite. Vaarallisempia ja lääkkeille vastustuskykyisiä salmonellatyyppejä esiintyy hyvin vähän.

Miten estää näytteen pilaantuminen matkalla?

Vain näytteistä, jotka saapuvat laboratorioon moitteettomassa kunnossa, pystytään tekemään tutkimuksia. Esimerkiksi näytteen lämpiäminen kuljetuksessa tai antibioottijäämät estävät täysin bakteeriviljelyn.

Elin- ja kudosnäytteistä on muistettava, että ne saattavat sisältää vaarallisia taudinaiheuttajia. Seuraavat kohdat perustuvat EELA:n julkaisemiin ohjeisiin, mutta ne soveltuvat myös muihin laboratorioihin lähetettäviin näytteisiin.

Lähetettävistä näytteistä kannattaa aina sopia etukäteen hoitavan eläinlääkärin ja laboratorion kanssa. Nestemäisten näytteiden putket ja pullot on merkittävä huolella ja pakattava niin, etteivät ne rikkoudu paketin rajustakaan kohtelusta. Elinnäytteet ja kokonaiset eläimet jäähdytetään jääkaappilämpötilaan eli alle viiteen asteeseen. Niitä ei saa pakastaa.

Näyte kääritään runsaaseen sanomalehtipaperiin tai rehusäkkiin. Sitä ei saa panna suoraan muovipussiin, koska näin pakattu kudos mätänee nopeasti. Hyvin vuorattu näyte voidaan pakata muoviin, jos on vaaraa, että näytteestä vuotaa nestettä. Lopuksi näyte pannaan pahvilaatikkoon, johon on suotavaa panna mukaan myös kylmävaraajia. Pienet näytteet lähetetään kätevästi styrox-laatikossa.

Näytteen mukana tulee seurata selvästi kirjoitettu lähete, jossa on vähintään seuraavat tiedot:
oran.gif (158 bytes) eläimen omistajan nimi ja riittävän yksityiskohtaiset kontaktitiedot
oran.gif (158 bytes) laskutusosoite ja laskun maksaja
oran.gif (158 bytes) hoitavan eläinlääkärin nimi ja yksityiskohtaiset kontaktitiedot
oran.gif (158 bytes) eläinlaji, eläimen ikä, rotu ja tuotantovaihe
oran.gif (158 bytes) sairauden oireet, kesto, rotu, hoidot ja lääkitykset
oran.gif (158 bytes) kuolinpäivä ja näytteenoton päivä
oran.gif (158 bytes) eläinyksikön koko
oran.gif (158 bytes) muut sairastapaukset
oran.gif (158 bytes) tutkimuksen syy (epäilty tauti, valvontaohjelma, kuolinsyy, ripulin
   aiheuttaja, loistutkimus tms).

Näytteet voidaan viedä laboratorioon itse tai lähettää ne pikapostina tai linja-autorahtina. Pilaantuvia näytteitä ei saa lähettää postissa viikonloppua vasten. Näillä on tällöin riskinä jäädä lämpimiin tiloihin päiväkausiksi. Pakettien päälle tulee merkitä selvästi "Eläinnäyte".

Nautojen tutkimukset

Maitoa lähetetään viljeltäväksi esimerkiksi utaretulehdustapauksissa. Ellei näytettä ole otettu erittäin huolellisesti, se kasvaa usein useita bakteereja, jolloin on mahdotonta määritellä taudin aiheuttajaa. On suositeltavaa ottaa vain pari suihketta ja sulkea putken tulppa välittömästi sen sisäosaa koskematta. Putkea ei kannata täyttää piripintaan.

Jos maitoa tarvitaan solutestiä varten, kannattaa lähettää toinen putkellinen. Antibioottia sisältävää maitoa on turha lähettää bakteeriviljelyyn.

Vasikkaripulin aiheuttaja tai sisäloiset tutkitaan ulostenäytteestä. Ulostenäytteen voi ottaa suoraan peräsuolesta muovipussiin. Se on aina otettava ennen kuin eläimiä on lääkitty antibiooteilla. Näytteitä kannattaa lähettää useammasta oireilevasta vasikasta. Eläinlääkäri saattaa katsoa tarpeelliseksi lähettää tutkittavaksi kuolleen vasikan suoliston, joka pakataan kylmävaraajien kanssa.

Luomistapauksista ja kuolleista vasikoista kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa. Tämä saattaa harkita lähetettäväksi tutkimukseen sikiön ja jälkeiset. Jos luomiset haittaavat karjaa, sikiökalvot kannattaa aina säästää, koska tulehdusmuutokset saattavat rajoittua niihin. Muiden elinnäytteiden lailla jälkeiset tulee yrittää jäähdyttää ennen pakkaamista.

Veri on maidon jälkeen tavallisimpia naudasta otettavia näytteitä. Kesyltä lypsylehmältä eläinlääkäri ottaa sitä maitosuonesta. Vähänkin vetreämmiltä naudoilta verinäyte otetaan kaulasuonesta. Tällöin tarvitaan avustajaa pitämään lehmän päätä sivulla. Jos tilalla on pakkopilttuu, lihanaudoista on turvallisinta ottaa verta tyhjiöputkiin häntäsuonesta.

Verestä tutkitaan erityisesti tautien, esimerkiksi hengitystietulehdusten tai luomista aiheuttavien infektioiden vasta-aineita. Verestä poistetaan usein punaiset verisolut ennen kuljetusta. Jäljelle jäävän veriheran voi pakastaa ja se säilyy huomattavasti paremmin kuin kokoveri.

Hullun lehmän tauti (BSE) ja vesikauhu (rabies) ovat vakavia tartuntatauteja, joita Suomessa ei ole. Naudat, joissa on hermostollisia oireita, joudutaan joskus tutkimaan niiden varalta. BSE ja rabies asettavat erityisiä haasteita näytteidenotolle. Näytteeksi eläinlääkäri tai karjanhoitaja ottaa eläimen pään, joka tulee jäähdyttää ennen pakkaamista ja kuljetusta. Eläinlääkäri hälyttää laboratorion, jotta näytettä tiedetään odottaa.

Eläinlääkäri kutsutaan yleensä tutkimaan äkillisesti kuolleet aikuiset naudat. Raadonavaus ei aina välittömästi osoita kuoleman syytä. Tällöin eläinlääkäri saattaa lähetyttää erilaisia näytteitä jatkotutkimuksiin.

Jos on syytä epäillä pernaruttoa, eläinlääkäri tekee raadon korvalehden verestä verilevitteen ja mikroskopoi sen välittömästi. Pernarutto on ihmisellekin vaarallinen tartuntatauti, joka säilyy itiömuodossa vuosikymmeniä ja tappaa silloin tällöin nautoja.

Tutkimuksista maksettava hinta on pieni verrattuna niistä saatavaan hyötyyn. Eri laboratorioiden laskuttamat hinnat vaihtelevat. Esimerkiksi EELA:ssa pikkuvasikan ruumiinavaus maksaa noin 165 markkaa ja vasikkaripulin aiheuttajan määritys parisataa markkaa näytemäärästä riippuen. Tähän lisätään arvonlisävero 22 prosenttia.

Sikanäytteet

Sikoihin pätevät nautanäytteistä mainitut ohjeet. Lähetettävät elimet ja kokonaiset eläimet tulee jäähdyttää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Yleensä kokonainen eläin on parempi näyte kuin elin, ellei sika ole iso.

Tavallisten ulostenäytteiden lisäksi otetaan sioista sikadysenteria-taudin tutkimiseksi ulostetta erityiseen kuljetuselatusaineeseen. Ripuloivan sian suolipaketti on joskus tarpeen tutkimuksissa, samoin kuin hengitystieoireista kärsivän sian keuhkopaketti.

Aivastustaudin varalta tutkitaan ternimaitoa ja sierainlimaa, joka lähetetään elatusaineputkessa. Porsasyskä teettää tutkimuksia verestä, ternimaidosta ja teurastamolta saatavista keuhkoista.

Lihasikojen verinäytteet otetaan selällään telineessä makaavan sian rinnasta tyhjiöputkella. Tämä työ on meluista mutta ei vahingoita sikaa. Emakoilta tarvitaan harvemmin verta. Niiden näytteet otetaan korvasuonesta sikajarrun avulla.

Lihasian verinäytteen voi ottaa myös seisovalta sialta. Sikaa pidetään kiinni sikajarrulla ja näyte otetaan kaulalaskimosta. Yli 40-kiloisista sioista näyte on helpompaa ottaa seisovasta siasta.

Vastaus tuloksista

Alustavan vastauksen yksinkertaisimmista laboratoriokokeista saa useimmista laboratorioista puhelimitse tutkimuspäivän iltana tai seuraavana aamuna. Lopullinen vastaus on aina kirjallinen ja se toimitetaan eläimen omistajalle postitse tutkimusten laadusta riippuen 1-2 viikossa. Laboratorio lähettää aina tiedot tartuntataudin löytymisestä paikalliselle virkaeläinlääkärille.

Tutkimukset tulevaisuudessa

Bioteknologia kehittyy huimaa vauhtia. Parissakymmenessä vuodessa on kehitetty ja otettu käyttöön uusia tekniikoita, joita voidaan käyttää eläinten ja eläintuotteiden terveyden ja laadun tarkkailuun. Esimerkiksi niin sanottuja monoklonaalisia vasta-aineita, joiden keksimisestä kaksi amerikkalaistutkijaa sai Nobelin palkinnon 1984, käytetään suomalaisen navetan progesteronitestissä.

Laboratoriokokeilla, tehtiin ne sitten laboratoriossa tai eläimen vieressä, on seuraavat haasteet: nopeammin, tarkemmin, helpommin, yksiselitteisemmin. Usein nämä haasteet kumoavat jossain määrin toisensa. Esimerkiksi DNA-määritykseen perustuva PCR-tutkimus, joka on tullut tutuksi rikollisten henkilöllisyyden osoittamisesta, pystyy toteamaan taudinaiheuttajan äärimmäisen pienestä näytteestä, mutta liiallinen herkkyys aiheuttaa vääriä löydöksiä.

Eläimen vieressä tehtävät testit tulevat todennäköisesti lisääntymään. Nykyisten progesteronitestien kaltaiset pikatestit mahdollistavat tulevaisuudessa esimerkiksi utaretulehdusbakteerin välittömän tunnistamisen. Kolmikantaa tuottaja-eläinlääkäri-laboratorio nämä uudistukset tuskin kuitenkaan merkittävästi muuttavat. Harvoja tauteja tarvitsee diagnosoida välittömästi, semminkin kun hienot kaupalliset testit ovat kalliita.

On turha odottaa supertestiä, joka pystyisi kotieläimen eritteestä sanomaan, mikä eläintä vaivaa. Elintoiminnat ovat tällaiseen aivan liian monimutkaiset. Paremmin asetettuihin kysymyksiin bioteknologia saattaa antaa välittömiä vastauksia piankin. Tällaisia ovat esimerkiksi "onko lehmä kiimassa", "onko emakko tiine", "onko tankkimaidossani tänään liikaa soluja" ja "saako lehmä tarpeeksi energiaa tai valkuaista."

Hyödyllisiä kontaktitietoja
Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos EELA
Maa- ja metsätalousministeriön Eläinlääkintä- ja elintarvikeosasto
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta
Elintarvikevirasto
Kuluttajavirasto
Euroopan komission maatalouden informaatiosivu
Euroopan komission ympäristö- ja teknologiasivu
Euroopan komission terveys- ja kuluttajansuojelusivu
Kansainvälinen eläintautitoimisto
OECD:n ympäristöterveellisyys- ja turvaohjelma

 

*Teksti: Jouko Koppinen
*S-posti: jouko.koppinen@kolumbus.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |