Suomenkarja on kelpo vaihtoehto

Lieksalaisilla Raino ja Kristiina Turusella on suomenkarjanlehmistä maidontuottajana niin hyvät kokemukset, että he aikovat lisätä karjansa kyyttömäärää. Lampilan tilalla eletään muutenkin valtavirran vastaisesti. Tavoitteena on täysin kotovarainen tuotanto, jolloin omista apilanurmi- ja virnaseospelloista saadaan niin energia- kuin valkuaisrehut.

Lampilan tila Lieksan Viekissä on ns. kylmä tila, jonka Rainon isä raivasi sotien jälkeen. Omaa peltoa on 14 hehtaaria, vuokramaineen yhteensä 24 hehtaaria. Raino ryhtyi viljelijäksi vuonna -78, seuraavan vuosikymmen puolivälissä tuli emännäksi Kristiina. Perhe on sittemmin lisääntynyt myös nyt 7-vuotiailla kaksosilla Iralla ja Titalla sekä nelivuotiaalla Jarkolla.

Pohjoiskarjalaiseksi tilaksi Lampilassa on metsää vähän, vain 20 hehtaaria.

"Sen varaan ei voida laskea mitään, kyllä elanto on etsittävä lehmistä", sanovat Turuset.

Vuonna -92 tilalla siirryttiin luomuun ja vuonna -95 vaihtuivat sonnit ja emolehmät lypsykarjaan. Ratkaisun pontimena oli kannattavuus.

"Alusta lähtien oli selvää, että kustannukset näin pienellä tilalla täytyy saada alas. Ympäristötekijöitä rupesin ajattelemaan vasta myöhemmin", kertoo Raino Turunen.

Pienellä tilalla ei tuntunut järkevältä lähteä laajennusten tielle isoine investointeineen. Navetta on muutettu pihattonavetaksi vanhaa navettarakennusta hyödyntäen. Luomusopimuksen myötä poistuivat tilan menoeristä lannoitekustannukset. Typensitoja-apilan viljely pelloilla ratkaisi puolestaan lehmien rehutalouden. Kun useimmissa navetoissa ruokinnan olennainen osa on runsaat väkirehu- tai jauhomäärät, jää Turusilla niiden käyttö aivan maistiaisiin. Valkuainen ja energia tarjotaan oman pellon apilasta ja virnasta. Tilalla on tällä hetkellä 16 lehmää, 63 200 kilon maitokiintiö on käymässä vähän pieneksi.

Lokakuun sumuisena päivänä Turusten lehmäkarja löytyy lammenrantalaitumelta, jossa erirotuiset lehmät hyvässä sovussa aterioivat parilla säilörehukasalla.

Karjasta puolet on suomenkarjanlehmiä, joista neljä on kyyttöjä ja neljä länsisuomalaista. Kuudestatoista lehmästä on friisiläisiä loput kahdeksan.

"Kyytöistä kolme on keväällä poikimassa viidettä kertaa, yksi on kerran poikinut nuori lehmä. Suomenkarja on pysynyt terveenä, niinpä länsisuomalaisetkin poikivat kuudetta kertaa", esittelee lehmiään Kristiina Turunen. Tilalla pyritäänkin järjestelmällisesti kohottamaan eläinten tuotantoikää, peräti kymmenen poikimakertaa on tavoitteena.

Karjan iäkkäin lehmä on kuitenkin kymmenvuotias friisiläinen Olka, joka siirtyi emolehmästä lypsylehmäksi. Hyvin se on pärjännyt myös uudessa tehtävässään, sillä vuosituotos on 7 000 kilon luokkaa ja parhaimmillaan se herui talviruokinnalla 36 kiloa.

"Eipä siinä maitolitran tuottaminen ole kalliiksi tullut, kun tuotos on tullut edullisella rehulla", kehuu isäntäväki.

Pitkämaitoisia ja persoonallisia
Isäntäväkeä harmittaa suomenkarjan jo pitkällä olleen jalostustyön valuminen hukkaan 60-luvulla, kun äyskärit rynnistivät navetoihin. Puhdasrotuisia kyyttöjä on tällä hetkellä koko maassa noin 130 päätä ja länsisuomenkarjaa noin 5 000.

"Huipuista on enää rippeet jäljellä, kyllä saisi piiskaa antaa karjanjalostus- ja keinosiemennysyhdistyksille", moittii Kristiina Turunen.

Turusia miellyttää suomenkarjanlehmien pieni koko ja nupous.

"Niitä on mukava käsitellä ja persoonallisiakin ne ovat", sanoo Kristiina-emäntä. Suomenkarjan hyviä puolia on myös tasainen lypsy. Siinä 15-20 kiloa ne päivittäin lypsävät poi´innasta umpeenpanoon.

Kyyttöjen keskituotos on ollut tilalla lähemmäs 5 000 kiloa ja länsisuomalaisten 5 500-6 000 kiloa. Friisiläiset lypsävät isäntäväen mukaan siinä 6 000-7 000 kiloa. Täsmällisiä lukuja ei aivan viime ajoilta ole, sillä Turuset erosivat karjantarkkailusta, koska siitä ei katsottu olevan tilalla vastaavaa hyötyä.

Kyytöt kypsyvät hitaasti, mutta lypsävät sitkeästi vuosikaudet. Kristiina sanoo parin ensimmäisen vuoden olleen aika surkean, noin 3 500 kiloa vuodessa, mutta siitä se sitten nousi. Yli viidentuhannen kyyttöjen keskituotos tuskin tullee nousemaan näillä lehmillä, mutta edullisilla rehuilla tuotos on riittävä. Tilalla pyritään kuitenkin kohottamaan koko karjan keskituotosta.

"Yksi suomenkarjan lehmä herui 32 kiloon ilman väkirehua, pelkällä apilarehulla, mutta kyllä sen pitää olla lehtevää, energiaväkevyydeltään korkeaa tavaraa, korsisempi rehu pudottaa heti tuotosta", toteavat Turuset.

Virnarehu on  lehmille herkkua
"Ihanteena on täysin kotovarainen ruokinta, mutta sateisen toissakesän jälkeen jouduimme viime talvena ostamaan rehua lopputalvesta", kertoo isäntä. Maittava apilanurmi- ja palkokasvirehu pitävät lehmät lypsämässä. Kaupan väkirehua käytetään ainoastaan lehmien lypsyasemalle houkuttamiseksi. Viljaa tilalla ei viljellä ollenkaan, paitsi joinakin kesinä omatarveruista.

"Pihattonavetassa eläimet kuluttavat laskelmien mukaan noin 20 prosenttia enemmän rehua kuin parsinavetassa. Palkokasvirehua eläimet syövät erityisen ahneesti. Virnarehut loppuvat helposti ennen kevättä, jos ei pidä huolta annostelusta", kertoo isäntä.

"Kun palkokasvisäilörehun energiaväkevyys on ollut parhaimmillaan 1,10 ry/kg sekä valkuaisprosentti 21, voidaan sitä verrata jo puolitiivisteeseen. Tällöin ei ole niin kovatuottoista lehmää, että antaisin sille väkirehua", vakuuttaa Raino Turunen.

Turuset arvostelevat lehmien voimakasta vilja- ja rypsiperäisillä rehuilla ruokkimista.

"Jauhot on sikojen ruokaa, ei märehtijän", Raino Turunen lataa.

"Jos vippaskonsteilla saadaan tuotanto ylös, lyhentää se lehmien tuotantoikää."

Ravinteikkaan apilan osuutta lisätään
"Yleensä säilörehun rehuyksikköarvo on tilalla pyörinyt siinä 1 - 1,10 tienoilla, tarkoituksena on saada se aina yli yhden, ettei tarvitsisi jauhoja käyttää." Tavanmukaisessa timoteivaltaisessa säilörehussa tämä tavoite ei täyty. Raino Turusen mukaan timoteistakin saisi parempaa, jos rehua tehtäisiin kolme kertaa kesässä.

Apilanurmen siemenseokseen Raino Turunen laittaa apilaa reilulla kädellä: 5 kiloa puna-apilaa, 2 kiloa alsikeapilaa, kaksi kiloa valkoapilaa. Apilan osuutta nurmessa on tarkoitus nostaa peräti 70-80 prosenttiin. Timotein Turuset ovat havainneet huonosti lypsättäväksi, ja he ovatkin korvaamassa sen niittynurmikalla, punanadalla ja ruokonadalla, jotka eivät korsiinnu timotein lailla.

Osa apilanurmesta korjataan myös kuivaheinänä. Apilan kuivaus ei ole muodostunut ongelmaksi.

"Muutama poutapäivä riittää. Kolmen päivän levällään kuivatuksen, varovaisen pöyhimisen ja noukinvaunuun keräämisen jälkeen apila siirretään kaivinkoneen kouralla tilan kuivuriin kuivattavaksi. Paalausta ei voi ajatellakaan, yleensäkin apila pitää saada pikkuisen nihkeänä pois pellolta, ettei se varise."

Samaa noukinvaunua käytetään myös säilörehua pellolta korjatessa. Yleensäkin tilalla on pyritty selviämään mahdollisimman vähillä koneilla. Raino Turunen laskee peltokoneiden yhteishinnaksi 90 000 markkaa.

Pellolle riennetään heti kun ensimmäiset apilannuput aukeavat ja säilörehua korjataan kaksi satoa. Turusilla on hyvät kokemukset tilalla säilöntäaineena käytettävästä Bioprofitista, jota jauhemuodossa olevana on kätevä käyttää. Säilöntäprosessi perustuu luonnonmukaiseen käymiseen maitohappobakteereilla ja entsyymeillä.

Voimakkaiden apilanurmien tuomaa lisääntyvän urean vaaraa Turuset torjuvat vaihtamalla laitumia. Jos ureapitoisuus näyttää olevan nousussa, sitä hillitään syöttämällä lehmille kuivaheinää.

Valkosipuli karsii soluja
"Apilassa on luonnostaan korkea kalsiumpitoisuus ja kun kalsiumia tuputettiin vielä kivennäisissä, lienee se sotkenut jotenkin lehmien kivennäistasapainon. Poikimahalvaukset alkoivat olla ongelmana, ja niihin meni useampi eläin. Teimme sen rohkean ratkaisun, että jätimme kevättalvella kivennäiset ruokinnasta pois, sen jälkeen halvauksia ei ole esiintynyt", kertovat Turuset.

Karja on ollut muuten tervettä. Utaretulehdusten takia ei eläinlääkäri ole käynyt talossa sitten viime vuoden.

"Päivittäisestä valkosipulihiutaleiden syötöstä on havaittu olevan selvästi hyötyä eläinten terveydelle. Kuivattuja hiutaleita annetaan kaikille lehmille yksi ruokalusikallinen päivässä ja tulehduslehmälle reilummin", kertoo Kristiina Turunen.

"Valkosipulin on huomattu alentavan korkeita solupitoisuuksia. Hiutaleet eivät poista tulehduksia, mutta vaikuttavat positiivisesti yleiskuntoon. Solujen kanssa ei ole juuri ongelmia ollut. Ne ovat pysytelleet 50-100 välillä. 10 kilon hiutalepussukka maksaa noin 700 markkaa, ja on kyllä ollut hintansa väärti.

"Jos tulee klimppistä maitoa, lisätään valkosipuliannosta, joka muuttaa tulehdusta pehmittäen klimpit rakeiksi."

Tulehduksessa paras hoitokeino on kuitenkin Kristiinan mielestä vanha konsti eli tiheä lypsy. Antibioottien apuun utaretulehduksissa turvaudutaan vasta jos lehmä on kuumeinen, sillä niiden hyöty on epävarma. Käyttöä vältetään myös siitä syystä, että Kristiina on niille allerginen.

Tilan vasikoiden hoidossa noudatetaan myös tiettyä luonnonmukaisuutta. Vasikat saavat imeä emäänsä noin viikon eli ternimaitokauden ajan, sitten siirrytään vähitellen tuttisankossa tarjottuun maitojauhejuomaan. Ensi syksynä alkavien pihaton laajennustöiden yhteydessä saadaan sinne tilat myös poikimakarsinalle. Pihattoa laajennetaan 300 neliöiseksi, mistä uupuu nyt sata neliötä, selvittää Raino Turunen.

Kyytön maito erinomaista juustoon
Jalostuspisteen puuttuessa Pohjois-Karjalasta meijeri ei maksa tällä hetkellä luomumaidosta lisähintaa, vaan kerää sen muun maidon joukkoon. Kristiina onkin aloittamassa itse jatkojalostusta, jossa tilan luomumaito muuntuu rahkaksi, voiksi, levikkeiksi ja juustoiksi. Oman tilan yrttejä sekä marjoja on tarkoitus sekoitella levikkeisiin, joiden lopullinen koostumus testataan asiakkaiden suussa. Ensi vuonna rakennetaan vanhaan varastoon 30 neliön kaakeloidut jalostustilat. Maitona käytetään pääasiassa suomenkarjan lehmien maitoa. Etenkin kyyttöjen maito sopii erinomaisesti juustontekoon korkean rasvaprosenttinsa sekä valkuaisen hyvän juustoutuvuuden takia.

Kristiina haluaisi mielellään lisätä tilan kyyttömäärää, mutta omat kyytöt ovat viime aikoina saaneet vain sonnivasikoita. Myynnissä kyyttöjä on harvoin. Vasikoiden hinnan hän arvioi pyörivän 1 500-2 000 markassa ja hiehojen 4 000-6 000 markassa.

Ruokinnan kanssa saa olla tarkkana
Maidon laatu pitää juustonteossa olla erityisen hyvä, ja laadunvalvonta-asiat ovatkin tilalla kunnossa. Juustonteon vuoksi suomenkarjan lehmien ruokintaa aiotaan muuttaa kuivarehuvoittoisemmaksi, myös säilörehun laadun kanssa saa olla hyvin tarkkana.

Erilaisilta maidonkäsittely- ja jatkojalostuskursseilta oppinsa hakenut Kristiina kertoo alkuun tekevänsä tuorejuustoja, myöhemmin voivat mukaan tulla kypsytetytkin, mutta se tietää kellarin rakentamista ja lisäkoulutusta juuston teon saloihin. Ensimmäisten tuotteiden on tarkoitus lähteä Pohjois-Karjalan kauppoihin ja leipomoihin ensi vuoden lopussa. Markkinointi sujuu yhteistyössä toisen lähistöllä olevan tilan kanssa, jolla on vastaavanlaisia hankkeita. Investoinneissa pyritään mahdollisimman paljon hankkimaan koneistusta käytettynä sekä rakentamaan itse. Muun muassa kuljetusauton kylmätilat tai erillisen kylmävaunun Turuset aikovat nikkaroida itse.

Luomupäätöstä ei ole kaduttu
Luomuviljely on Raino Turusen mukaan muuttanut tilan hiesumaita multaisemmaksi ja maan mururakenne on muuttunut paremmaksi. Happamien ja tiiviiden vuokrapeltojen kunto on kohentunut, mutta joillakin märemmillä lohkoilla on edelleen ongelmia.

"Nyt paras on eräs vuokrapelto, jonka entinen pH-arvo 4,5-5 on saatu kalkilla ja tuhkalla kohoamaan 6,7:ään. Aika tarkkaan 4 000 ry:tä lähti virnaa, se oli paras sato. Suurimmalla osalla pelloista ei jäädä yhtään jälkeen tavanomaisen viljelyn sadosta. Satomäärät ovat pyörineet 3 000 - 4 000 ry/ha. Näillä ratkaisuilla sekä rakennusinvestoinneilla rehun hinta oli viime laskelmassa ilman tukia 0,79 mk/ry", toteaa Raino Turunen. Hän sanoo aiemmin olleensa oikea apulantojen ystävä, typpeäkin tuli huiskittua peltoon roimalla kädellä.

"Nyt omat "typpitehtaat" noukkivat sitä itse ilmasta", viittaa hän apilaan.

"Kun rupesimme luomuun oli yleinen käsitys, ettei apila menesty, korkeintaan vuoden on ja sitten häviää. Näin tapahtuukin jos apulantoja tai lietettä työnnetään apilapeltoon. Niittoajankohta on tärkeä ja pelto ei saa myöskään olla tiivis. Myös kyntö on tärkeää tehdä kuivalla ilmalla", tähdentää Raino Turunen.

"Kannattaisi ajatella raskaimmille töille telatraktoreita", suosittaa Turunen, joka ei huoli pelloilleen maan tiivistäviä raskaita traktoreita. Telatraktorin lisäksi hän hankki turvetyömailla käytetyn telakoneen Vapolta, jota hän pitää hyvänä työkoneena.

Teksti: Helena Romppanen

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |