Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi



Sioille terveet jalat ja ehjä häntä

Niveltulehdukset aiheuttavat puolet ja hännänpurennan seurauksena syntyvät märkäpesäkkeet kolmanneksen kaikista lihasikojen hylkäyksistä teurastamolla.

Niveltulehduksista ja hännänpurennasta kärsii joka kolmas lihasika. Nämä kaksi tautia aiheuttavat yhteensä noin viidentoista markan katetuoton menetyksen jokaista kasvatettua sikaa kohti. Suurin menetys, noin kuusi markkaa, aiheutuu 


Hännänpurenta vieroitusosastolla väheni kun ruokinta-automaatteja lisättiin, karsinat jaettiin ja makuutilat katettiin. Kuva Jussi Knuuttila

hidastuneesta kasvusta. Ruhohylkäysten aiheuttama menetys on noin viisi markkaa kasvatettua sikaa kohti. Loput tappiot aiheutuvat sairastuneiden sikojen hoitokuluista ja kuolemista kasvatusaikana.

Koko Suomen sikataloutta ajatellen niveltulehdukset ja hännänpurenta aiheuttavat vuosittain noin kolmenkymmenen miljoonan markan tappiot. Runsas kaksitoista miljoonaa kertyy kasvutappioista ja noin kymmenen miljoonaa ruhohylkäyksistä.

Tyypillisessä, noin tuhat sikaa vuodessa kasvattavassa lihasikalassa, katetuoton menetys on keskimäärin viisitoista tuhatta markkaa vuodessa. Tappiot eivät kuitenkaan jakaudu tiloille tasaisesti, vaan niveltulehdukset ja hännänpurenta ovat selkeästi tilakohtainen ongelma. Niihin pätee hyvin niin sanottu "kaksikymmentä / kahdeksankymmentä" -sääntö; viidesosaan tiloista kohdistuu neljä viidesosaa ongelmista.

Häntiä pureva sika on yleensä muita pienempi imisäporsas. Purtu sika on yleisimmin leikko.

Hännänpurennalle ja niveltulehdukselle altistavia tekijöitä tunnetaan useita kymmeniä. Omien kokemusteni mukaan altistavien tekijöiden "kymmenen kärjessä" -lista on Suomen oloissa seuraavanlainen:

1. Sikoja on liikaa. Osastokoko on liian suuri.

2. Tilanahtaus. Karsinoissa on selvää ylitäyttöä.

3. Kokoritilälattia.

4. Kuivikkeita ei käytetä.

5. Kaikki siat eivät mahdu syömään kerralla. Kaukalotilaa on liian vähän.

6. Siat eivät saa vettä vapaasti.

7. Ruokinta on rajoitettua.

8. Ilmanvaihto toimii huonosti.

9. Lämpötila vaihtelee päivittäin paljon.

10. Sioilla on kylmä.

Tässä Terve eläimessä paneudutaan niveltulehdusten ja hännänpurennan syihin kohta kohdalta. Esille tuotuja asioita voi miettiä rauhassa omassa sikalassaan. Tuloksena voi olla ahaa-elämys. Ongelmien kanssa ei kuitenkaan kannata jäädä yksin, jos tuntuu, ettei sopivaa neuvoa löydy lukemalla. Paljon erilaisia sikaloita nähneillä eläinlääkäreillä ja sikaneuvojilla voi olla tarjota yksinkertaisia ja halpoja keinoja jonkin tilalla lähes mahdottomaksi koetun ongelman ratkaisemiseen.

Viiden TE-keskuksen alueella käynnistyvä Terveet jalat - ehjä häntä -hanke pureutuu tiloilla hännänpurennan ja niveltulehdusten syiden kartoittamiseen ja poistamiseen. Projektieläinlääkäri Camilla Munsterhjelmin tulostavoitteena on hylkäysten vähentäminen puolella.

Camillan sijaintipaikkana on A-Tuottajien Oulun toimisto ja hänet tavoittaa numerosta 040-5797335. Soitelkaa!

Teksti: Veikko Tuovinen, A-Tuottajat Oy
S-posti: veikko.tuovinen@lihakunta.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |