Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi



Great Plains -urakoitsijalle
vain myönteistä palautetta

Viime keväänä konefirmat kertoivat, että suorakylvökoneilla tullaan kylvämään pitkästi yli 50 000 hehtaaria. Suorakylvöön sopivia konemerkkejä maasta löytyi ainakin 10. Positiivisten kokemusten myötä suorakylvö yleistynee jatkossa entisestään.

Samaan uskoo myös Jukka Heinonen Oripäästä. "Suorakylvö lisääntyy ihan varmasti, mutta ei se koko maataloutta pelasta."

Heinonen toteaa, että ainakin siemenviljelyssä saattaa tulla ongelmia vastaan, jos edellisen vuoden kasvi kasvaa läpi. "Minusta pitäisi kuitenkin olla avoin uusille asioille, ja katsoa myös taloudellista puolta, eikä vain juosta niiden viimeisten kilojen perässä."

Heinonen on yksi niistä suorakylväjistä, jotka siirtyvät sänkikylvöön kultivoinnin kautta. "Olen ajanut viime kesän maahantuojan Great Plainsilla, jota on samalla kehitetty paremmin Suomen oloihin sopivaksi. Ihan kiitettävästi tehdas onkin ottanut vinkkejä vastaan. Nyt näyttää siltä, että tämä amerikkalainen kone tulee neljän tilan kimppamme ostoslistalle", Heinonen kertoo.

Hän kylvi viime keväänä Great Plainsilla omia ja rahtikylvöjä noin sata hehtaaria. "Pelkästään positiivista palautetta on tullut minulle asti. Koneen työjäljestä tykätään ja suorakylvöstä ollaan muutenkin kiinnostuneita."

Tänä syksynä suorakylvettyjä syysviljoja on Heinosen kokemuksen mukaan paljon. Moni halusi kokeilla suorakylvöä, kun ei ehtinyt muokata maata syysviljalle, tai sitten maa ei muokkaantunut.

Toimiva alakerta

Kesäkuun toisena päivänä Heinonen kylvi kauraa. "Yleensä suorakylvökoneilla kuulemma ensimmäisenä vuonna kylvetään liian syvään, joten olen yrittänyt varoa sitä. Märemmillä pelloilla kylvän pariin senttiin, kuivilla ehkä neljään senttiin", Heinonen sanoo.

Hän pitää ensimmäistä vuotta vähän opetteluvuotena. Kun kokemusta ei ole, kaikkia koneen säätöjä ei ehkä osaa hyödyntää kunnolla. "Toisena vuonna jo toivottavasti saa mitä hakee, mutta nyt ei oikein tiedä, mitä hakea." Ihan hakemiseksi ei kylväminen kasvustojen perusteella kuitenkaan mennyt.

"Kovilla mailla, niin kuin tällä lohkolla, olen lisännyt vannaspainoja. Kone menee ihan hyvin peltoon."

Great Plainsilla kylvämistä Heinonen pitää mukavana. Peileistä näkee leikkurit, joten edellisen kierroksen kylvöjälkeä on helppo seurata. Taustapeilistä puolestaan näkee, että syötön akseli pyörii.

Heinosen mielestä CP:n vannasratkaisu on oivallinen. Siemen menee vaossa syvemmälle kuin lannoite, mutta kumpikaan ei mene aivan vaon pohjalle. Kun siemen ja lannoite eivät ole kosketuksissa toisiinsa, ei tarvitse miettiä mahdollisia polttovioituksia. Silti lannoite on tarpeeksi lähellä siementä.

Kun siemen ei märkänäkään keväänä jää tiiviin uran pohjaan, ei ole pelkoa sen hukkumisesta. Great Plains muokkaa kylvövaon sivuja, joten kuivina keväinä siemen saa kosteutta pehmeästä vaon sivustasta.

Kiertokoetta ei ole helppo tehdä

Huononkin ominaisuuden Heinonen on Great Plainsista löytänyt. "Kiertokoemahdollisuus on alkeellinen. Joutuu ottamaan kolme siemen- ja lannoiteputkea auki ja laskemaan pussiin sekä siemenen että lannoitteen samalla kertaa."

Syyskylvöjen aikana hän huomasi, että jos koneella ajaa kierroksen ennen kiertokokeen tekoa, todellinen menekki ja kokeen tulos pitävät hyvin yhtä.

Hyvänä puolena Heinonen pitää sitä, että lannoitteen ja siemenen juoksevuus pysyy vakiona. "Koneen tärinä lisää syöttöä noin 15 prosenttia, joten teen kiertokokeen perinteiselle kylvömäärälle ja tärinä lisää sen suorakylvölisän eli suositellut 15 prosenttia enemmän siementä."

Kerrallaan koneeseen mahtuu kaksi suursäkkiä lannoitetta ja yksi siementä. Se on Heinosesta sopiva määrä. Jos säiliöt olisivat isommat, pyörille tulisi liikaa painoa. "Kaikenlaista pellon sotkemista pitää välttää viimeiseen asti, joten en kaipaa isompia säiliöitä."

Pakasteherne vaatii kynnön

Heinonen on ennen suorakylvöön siirtymistä kultivoinut peltojaan pitkään ja todennut sen parantavan maan rakenneongelmia. Sillä perusteella hän muokkaamista vähentää mielellään muutenkin.

Hänellä on viljelyssä myös pakastehernettä, jonka saa kylvää vain kynnettyyn maahan. "Jos suorakylväisi hernettä, se lähtisi perinteistä kylvöä hitaammin liikkeelle ja korjuussa tulisi aikatauluongelmia", Heinonen pohtii.

Herneelle sopivien lohkojen pakollinen kyntö viiden vuoden välein ei oikein sovi tiukkaan suorakylvöideologiaan. Heinonen löytää asiasta positiivistakin: "Samalla kertaa kannattaa pellot kalkita. Ja jos on märkiä syksyjä, joutuu korjuujälkiä ehkä korjaamaan muutenkin muokkauksella. Tosin siinä hommassa voisi lautasäes tai kultivaattori olla parempi kuin kyntäminen."

Teksti: Saara Salonen
S-posti: saara.salonen@agrimedia.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |