Hoitaako kilpailu - vai periikö hukka?

Kilpailun säännöt ovat ankarat. Markkinavoimien nimeen on viime vuosina opittu vannomaan – ja talouden lakeihin myös luottamaan. Lannoitteiden rajut hinnankorotukset pelästyttivät viljelijät niin, että taisivat markkinavoimatkin herätä. Lannoitteiden tuonti on alkanut hiljalleen viritä ja samalla tuotevalikoimakin on laajentunut. Tuleva satokausi näyttää, miten kilpailu vaikuttaa hintoihin. Toimivatko markkinavoimat omien oppiensa mukaan?
On aika pohtia myös tarkasti, mikä lannoitteissa maksaa ja mistä kannattaa maksaa. Fosforin hinta on jo lukemissa, että sen käyttöön ei tällä hetkellä näytä olevan taloudellisia perusteita viljan viljelyssä. Toisin sanoen lannoitefosfori ei lisää satoa riittävästi, jotta sijoitetulle tuotantopanokselle saisi nykyisillä viljan hinnoilla vastinetta. Purevatko talouden lait tällaisessa tilanteessa?
Kun lannoituslaskelmaa jatketaan vielä tästä eteenpäin, lähestytään jo ympäristökysymyksiä. Niiden yhdistäminen tuotannon kannattavuuteen ja maatalouden tukipolitiikan periaatteisiin on todella haastava tehtävä. Millainen rahallinen arvo lasketaan esimerkiksi kansalaisten tasapuoliselle kohtelulle?
Luonnonvaraisille eläimille rahalliset mittarit ovat olemassa. Susi on nähtävästi suojelullisesti ”arvokas” eläin. Ne, joiden kotieläimiä pedot ovat käyneet verottamassa, tietävät että todella kalliiksi susi tuleekin. Köyliöläinen lammasyritys menetti susille kesällä 65 eläintä. Eivätkä tappiot jääneet siihen: loputkin uuhet teurastettiin ja karitsat jouduttiin ottamaan sisälle kesken laidunkauden. Lampurit päätyivät vaikeaan ratkaisuun vahvasti eläinsuojelullisista syistä.
Petovahingoille pitäisi pystyä osoittamaan todellinen arvo, jossa otetaan huomioon myös menetetyn tai vaikeuksiin joutuneen yritystoiminnan tappiot. Näinhän markkinoiden kuuluu toimia. Innokkaimmat susien suojelijat varmasti mielellään maksaisivat hyvän hinnan suojateistaan! Muuten meidät hukka perii.