Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi



Lomittaja satelliittivalvonnassa

Lomittaja tulee tilalle ja painaa kännykässä yhtä näppäintä. Kännykkä haalarin taskuun ja sama napin painallus lähtiessä. Ideana on parantaa työsuojelua, mutta taloudelliset säästötkin saattavat sanella, yleistyykö menetelmä.

Maatalouslomittajan työ on vaarallista: lomittajille sattuu työtapaturmia kolminkertaisesti verrattuna

muihin palkansaajiin. Lomittaja työskentelee paljon yksin. Työolosuhdekartoituksia ja ehkäisevää työnopastusta on vaikeaa toteuttaa riittävän hyvin. Ja vaikka voitaisiin, jää riskejä: eläimet ovat aina arvaamattomia, sähköihin tai koneiden toimintaan voi tulla katkoja, liikenteessä on omat vaaransa.

Viisi lomittajaa testasi Uudellamaalla Pukkilan kunnassa, olisiko paikantavasta gsm-puhelimesta työturvallisuushyötyjä. Ajatus virisi lomitusta ja työturvallisuutta hallinnoivasta Melasta.

Puhelimissa hyödynnettiin GPS-paikannusta. GPS (Global Positioning System) perustuu amerikkalaisten satelliittien tietoihin. Menetelmää on meillä testattu esimerkiksi metsureiden tai lähettien työssä.

Yhteyspäällikkö Pia Lahin Melasta painottaa työturvallisuuden näkökulmaa, mutta perusteita oli muitakin, sillä lomittajat tuntevat tulevansa otetuksi huomioon ja olevansa valvonnan alla vaativassa, vaarallisessakin työssään. Lahin päättelee, että järjestelmä kannustaa lomittajaa myös työpaikan tilannearvioihin ja mahdollistaa neuvojen kyselyn.

Rahakin vaikuttimena

Seurantajärjestelmiä tehneen ID express Oy:n toimitusjohtaja Pauli Rouvali kuvaa järjestelmää käyttäjille helpoksi. Lomittajan kännykkään ilmoitukset on laitettu yhdellä napinpainalluksella toimiviksi, ilmoitukset menevät kuntaan yhdelle päätteelle ja ovat siirrettävissä jopa palkkajärjestelmään. Kokeessa olleessa kännykässä on hätänäppäin, jossa on viesti valmiina, myös puhelulinja avautuu hätänappia painettaessa. Järjestelmää hoitava ohjelma odottaa lomittajalta vastausta tietyssä ajassa kun häntä kutsutaan, ellei kuittausta kuulu, tilannetta ryhdytään selvittämään.

Kokeilussa sekä lomittajan että heidän esimiehensä paperityö jäi pois. Rouvali sanoo laskeneensa, että siitä koituva säästö olisi yli miljoona euroa vuodessa, jos menetelmä ulotettaisiin valtakunnalliseksi. Johtavan lomittajan työssä se voisi tietää jopa viikon työsäästöä kuukaudessa. Ja paperityöstä vapautuvaa aikaa saataisiin itse työhön, mikä vähentäisi hieman kiirettäkin.

Viiden lomittajan puhelimen käytöstä aiheutuvat kustannukset Rouvali laski 200 euroksi kuukaudessa, se sisältää kaikki kustannukset ja puheluaikaa tunnin.

"Järjestelmä on helposti sovitettavissa valtakunnalliseksi", Rouvali lupaa.

Valtakunnallisesti asia on kuitenkin vielä keskustelematta. Vielä ei tiedetä, järjestyisikö puhelimiin tarvittava raha, tahtoisivatko kaikki lomittajat paikantavan puhelimen ja minkälaiset ehdot niiden käyttämisestä sovittaisiin.

Kone vaihtaa omistajaa

Kone jatkoi Partekin kaupassa saamiensa toimintojen muuttamista rahaksi ja tarjosi Internetissä toimivaa Mascus.comia Alma Medialle.

Alma Median mielenkiintoa tarjousta kohtaan nosti se, että sillä oli ennestään esimerkiksi autotalli.com, joka on vastaavanlainen verkkokauppapaikka vaihtoautoille kuin Mascus.com on työkoneille ja traktoreille. Pieni osa omistuksesta oli yrityksen toimivalla johdolla, Almamedia osti senkin ja henkilökunta seurasi perässä.

Alma-Mediasta Raimo Mäkilä arvioi, että Mascus.comista on tulossa menestyvä palvelu ja sen kehittämistä on suunniteltu omistajan vaihtumisen myötä. Mäkilä sanoo, että julkaisualan yrityksessä Mascus.com pääsee monikanavaympäristöön ja saa entistä laajemman asiakaskunnan. Mascus.com on toiminut vain verkossa, nyt se Mäkilän mukaan tulee tavoittamaan asiakkaita myös lehtien ja mobiilipalvelujen kautta.

Mäkilä kuvaa, että Internet-maailman ylilyönnit on jotakuinkin perattu alalta pois ja jäljelle jääneet terveet ominaisuudet ovat nyt kasvattamassa Internetin kaupallista merkitystä.

Mascus.comin on määrä neljännen toimintavuotensa jälkeen päästä voitolle. Toimitusjohtaja Kaisa Vikkulan mukaan tavoite lähestyy aikataulussa. Lokakuussa 2003 kirjattiin palvelun kuukausittaisen kävijämäärän ennätys 194 000.

Myös Vikkula toteaa sähköisen kaupan kasvattavan selkeästi osuuttaan konekaupassa. Järjestys on toistaiseksi se, että printtimedia on merkittävin kauppapaikka, sen jälkeen tulevat Mascus.com ja konemyyjien omat kotisivut.

Teksti: Markku Nummi
S-posti: markku.nummi@pellervo.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |