CAP-tukiuudistus lonksuttelee eteenpäin kuin tavarajuna. Eikä se ihan lyhyt juna olekaan, sillä yksityiskohtia asiassa riittää. Aikataulunsa mukaisesti sen pitäisi jättää hakulomakkeilla ja oppailla lastatut vaunut Pasilan lajittelukeskukseen hyvissä ajoin ennen pääsiäistä. 

Huhtikuun lopussa pääsevät lopulta viljelijätkin kyytiin. Matkavalmisteluissa pitää ottaa huomioon tulevat tuiskut ja tunnelit, asemamiesten metkut ja matkalippujen tarkastukset. Matkatavaroiksi pitää pakata sellaiset eväät, joilla pärjää ja jotka eivät matkan varrella pilaannu pitkälläkään reissulla.

Viherlannoitus
pääsee oikeuksiinsa 

Luomuviljelijän evästarpeet näyttävät harvinaisen hyviltä, vaikka mitään suurempaa älämölöä ei aiheesta ole vielä pidettykään. CAP-tuki kohtelee nyt paljon tasavertaisemmin kaikkia viljelytapoja. Muun muassa luomulle välttämätön viherlannoitus pääsee vasta nyt oikeuksiinsa. Niinpä tuo paljon parjattu CAP-tuen tuotannosta irrottaminen, jonka perimmäinen tarkoitus on ylituotannon rajoittaminen, onkin käytännössä mahdollistamassa satojen merkittävän kohottamisen luomutuotannossa!

Tänä vuonna voimaan tullut luomukotieläintuki näyttää täyttävän tarkoitustaan myös rehumarkkinoilla. Valkuaisrehun kysyntä kasvaa rajusti luomuvalvonnassa olevien kotieläinten määrän kasvaessa ja toisaalta koko ajan lähenee aika, jonka jälkeen päivittäinen rehuannos on oltava kokonaan luomutuotettua. Suomessa on hyvä varautua mahdollisimman suureen omavaraisuuteen rehuvalkuaisen tuotannossa luomutarpeita varten, sillä GMO-vapaan ja puhumattakaan luomutuotetun tuontivalkuaisen hinta kipuaa huimaksi. Jo nyt tavanomaisesti tuotettu GMO-vapaa soijatonni maksaa rehutehtaille lähes parikymmentä euroa enemmän kuin GMO:ta sisältävä.

Hernettä, härkäpapua
ja rypsiä lisää

Perinteisten valkuaiskasvien kuten herneen ja härkäpavun viljelyalaa on kasvatettava reippaasti. Mutta ehkä tärkein "valkuaiskasvi" on rypsi, josta öljyn erottamisen jälkeen jää rouhetta tai puristetta. Rouhetta syntyy uuttomenetelmää käyttävässä öljyn jalostuksessa ja puristetta ns. kylmäpuristamisesta. Luomurehuksi sallitaan vain puriste, sillä siinä ei ole uuttamistekniikassa tarvittavien kemikaalien jäämiä. Kylmäpuristusyrityksiä on pitkin Suomea ja ne tekevät viljelysopimuksia vielä tässä vaiheessa rajoittamattomasti. Myös eräät välitysliikkeet tekevät sopimuksia luomurypsistä. 

Valkuaiskasvien luomuviljelypäiviä järjestetään alkuvuodesta eri puolilla Suomea. Niille kannattaa osallistua, sillä etenkin rypsin viljelytekniikassa on vielä oppimista niin, että kysyntään voidaan vastata. Eräskin pohjalainen luomumaidon tuottaja kertoi tarvitsevansa rypsipuristeet kahdeltasadalta hehtaarilta! 

Lähes puolentoista tuhannen viljelijän luomusopimus on katkolla tänä keväänä. Tämän hetkisten laskelmien mukaan luomuvalinta on selvä ykkönen tukipolitiikassa. Uusia viljelijöitäkin olisi ilmeisesti tulossa, mutta vain nopeimmat pääsevät mukaan. Kaiken kaikkiaan luomuvalinta näyttää olevan myös ensi vuoden jälkeisessä elämässä tavanomaista viljelyä varmempi toimeentulomalli maataloudessa.

Näin ollen on helppo kuvitella, että tukiuudistusta kyyditsevän junan luomuvaunuista raikaa iloinen meininki, eväät ovat hyvät ja niillä pärjää, eikä pääteasemakaan häämötä!

Uusin lehti

SISÄLTÖ 1/2006

  • Kasvinviljely
  • Malénit luottavat kokoviljasäilörehuun
  • Leikkuupöytä ottaa tuleentuneet jyvät talteen
  • Hukkakauran kemiallinen torjunta lisääntyy
  • Hukkakaura tuottaa satoja sitkeitä siemeniä
  • Kotimaista kevätruista ranteeseen
  • Onko kotimainen rukiinviljely pelastettavissa
  • Kotieläintalous
  • Kotieläinrakennusten ilmanvaihto huonontunut
  • 100+
  • Sähköinen lasku tulee nyt nopeasti
  • Strobit näyttävät kyntensä
  • Kasvinsuojelun kannattavuus kiinnostaa
  • Tautien torjunta toi yli 100 euron edestä nettosatoa
  • De Laval kannattaa lämpimiä navetoita
  • Karstulan kummajainen
  • 100+ Terveys
  • Terve Eläin
  • 16-sivuinen liite:
  • Nautojen tarttuvat taudit
  • Koneet ja rakentaminen
  • Kännykällä nettiin
  • Ahlmannilla istuttiin kotimaisen öljylähteen äärellä
  • Valtran uudesta N-sarjasta traktori työhön kuin työhön
  • Talous ja hallinto
  • Kehittämishankkeille ennakkorahoitusta
  • Karjanhoidosta koulunpenkille
  • Luomu-Pellervo
  • Sivut 61-64
  • Toistuvat
  • Pääkirjoitus
  • Vähätalo
  • Antinpoika
  • Vaaran paikka
  • Väinö Vältti
  • Huomioita
  • Verkossa Nummi
  • Nollarajalla


  • Kannen kuva: Tuula Ainasoja

    Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 2.2.2006
    ja Kodin Pellervo 19.1.2006.