Torjuntavoittojen tiellä

Viime sotien jälkeen totuttiin puhumaan torjuntavoitosta. Jokainen joka vähänkin Suomen historiaa tuntee, tietää tuon voiton tarkoittavan itsenäisyyden säilyttämistä – vaikka hinta oli kova. Nyt EU-aikana torjuntavoitto on saanut uuden merkityksen. Sillä tarkoitetaan lähinnä pitkiä ja vääntöä vaativia neuvotteluja EU:n komission kanssa siitä, miten paljon Suomi voi päättää asioistaan kansallisesti. Itsenäisyydestähän siinäkin on kysymys.
Valtaosin nuo neuvottelut käydään maataloudesta, varsinkin EU:n maksamista ja kansallisista tuista. Viime vuosina on opittu, että tuomisina noilta matkoilta on tullut torjuntavoittoja. Loppuvuodesta ministerit väänsivät kättä EU:n maatalouspolitiikan lähivuosien sisällöstä, tehtiin terveystarkastus. Torjuntavoitto sieltäkin tuli: Suomen EU-tukien kokonaismäärä säilyy nykyisellään eli noin 570 miljoonassa eurossa. Lisäksi EU-tuet voidaan maksaa lähivuosina tuotantoon sidottuina. Näillä eväillä mennään vuoden 2013 loppuun.
Mutta ei lopu ministereiltä ja virkamiehiltä neuvotteleminen. Jo nyt valmistellaan todennäköisesti pitkiä ja sitkeitä neuvotteluja vuoden 2013 jälkeisestä ajasta. Odotamme jälleen vähintään torjuntavoittoa.
Maataloustuottajilla on ollut koko EU-ajan yksi harras toive; he kaipaavat pitkäjänteisyyttä sekä kansalliseen että EU:n maatalouspolitiikkaan. Toive ei ole toteutunut, vaikka tiettyä suunnitelmallisuutta maatalouspolitiikkaan onkin ilmaantunut.
Torjuntataistelu on tietysti ollut suomalaisen maatilayrittäjän kannalta merkityksellistä. Pienillä voitoilla on pystytty estämään pahimmat maataloutta kohdanneet uhkat. Torjuntavoitoilla ei kuitenkaan rakenneta pitkäjänteistä maatalouspolitiikkaa. Lähivuosien koitoksista Suomen neuvottelijat tarvitsevat jo suurempia voittoja.