Puut eivät vähästä säikähdä
Puu kestää vaikeitakin olosuhteita, mikäli se on sopeutunut tekemään oikeita asioita oikeaan aikaan. Poikkeukselliset sääolot haittaavat eniten, kun ne sattuvat herkimmissä kasvuvaiheissa.
Kuiva ja lämmin loppukesä ja nopea talven tulo jo lokakuussa saivat luonnon ystäviä huolestumaan. Kuin pisteeksi iin päälle saatiin vielä ankara pakkasjakso vuodenvaihteen molemmin puolin. Säiden suhteen poikkeuksellisia kuukausia oli viime vuonna monta. Menneen kasvukauden olosuhteilla on vaikutusta puihin ehkä useiksi vuosiksi eteenpäin.
Lämmin kesä 2002 ja alkukesän reilut sateet saivat puut kasvamaan hyvin. Puiden pituus- ja pakkaskasvuun eivät loppukesän ja alkusyksyn kuivat kuukaudet enää vaikuttaneet, sillä kasvu päättyy elokuun alkuun tultaessa. Heinäkuulta alkanut pitkä kuiva kausi tulee näkyviin puiden kasvussa ja terveydentilassa vasta ensi kesänä.
Merkittävin vaikutus kuivuudella on puiden ravinnevarastoihin. Erityisesti kuusen kaltaiset pintajuuriset puut eivät kyenneet saamaan riittävästi ravinteita, kun maa oli monin paikoin rutikuivaa pitkään ennen kasvukauden päättymistä. Veden niukkuus vähentää myös puiden yhteyttämistä, talteen saadut energiavarannot saattavat olla sen vuoksi niukat.
Koivut ja kuuset todennäköisesti kärsivät viime vuoden poikkeuksellisista säistä eniten. Molemmat puulajit ovat erityisen herkkiä kuivuudelle lisäksi koivun vuosirytmi näytti paikoin menevän sekaisin syistä joita ei täysin tunneta. Moni koivu ei ehtinyt pudottaa lehtiään ennen lumen tuloa. Selitykseksi tähän on esitetty talveentumisrytmin häiriintymistä.
Osa puista ei ehtinyt siirtää kaikkea lehtivihreää runkoon ja juuristoon, kun säät nopeasti kylmenivät. Talvi pääsi yllättämään lämpimästä syksystä nauttineet puut ja seurauksia voi vain arvailla.
Puut kestävät hyvin kylmää
Suomalaiset talvenkestävät puut vaipuvat talvilepoon riittävän ajoissa, levon syvyys jopa kasvaa keskitalven pakkasilla ja keväällä horros purkautuu hitaasti. Valon määrä lienee tärkein muutoksia ohjaava tekijä, sillä pakkaskestävyys kehittyy syksyllä vaikka lämpötilat ovat plussalla.
Pakkanen harvoin koituu metsässä kasvavalle puulle tuhoksi talvella, kun se on saanut asettua syksyllä oikeassa vaiheessa lepotilaan. On todettu, että lepotilaan asettuneet männyt ja hieskoivut kestävät jo lokakuussa 40 asteen pakkasta. Kuuset vaativat enemmän aikaa kylmään sopeutumiseen, mutta marraskuun puolivälin jälkeen nekin sietävät paukkupakkasia. Vasta poikkeuksellisen ankara kylmyys tai nopeat lämpötilan muutokset vahingoittavat puuta. Puutarhoihin ja puistoihin istutetut eteläiset puulajit ovat eri juttu, niille saattaa vähemmänkin ankara talvi olla kohtalokas.
Yleensä pakkaskestävyys kehittyy parhaiten silloin, kun kesä on ollut suotuisa. Meidän oloihimme sopeutuneiden puiden, yleisimpien metsäpuiden, pakkasen kestävyys on lähes poikkeuksetta suurempi kuin mihin kylmyys yltää. Mutta on aina riskialtista siirtää puita pois luonnollisesta kasvuympäristöstään. Eteläisessä Suomessa kasvatetut taimet eivät menesty pohjoisessa ja pohjoisen taimet eivät pysty hyödyntämään etelän suotuisampia olosuhteita. Kovin pitkiä matkoja ei puita saa siirtää itä-länsisuunnassakaan niiden kasvun tai sietokyvyn kärsimättä.
Karaistuminen kylmään vaatii lyhimmillään muutamia päiviä ja pisimmillään viikkoja. Päivän pituus on tärkein tekijä, joka saa puissa aikaan tarvittavat muutokset. Siirtyminen talvilepoon sujuu parhaiten muutamien lämpöasteiden syyssäässä.
Kylmään karaistuminen voi jonkin verran heiketä talven mittaan pitkillä suojasäillä. Tiheään toistuva leutojen ja kylmien sääjaksojen vaihtelu saattaa heikentää puiden suojamekanismia.
Pakkastuhot tulevat näkyviin useimmin edellisen kesän kasvaimien herkissä kärkiosissa. Erityisen ankarissa olosuhteissa puissa havaitaan myös pakkashalkeamia, jotka johtuvat siitä, että puun pintakerroksessa on kosteutta enemmän kuin syvemmällä.
Toistuva kuivuus tekee pahaa
Jos pelkkä kylmyys ei puita lannista, on kylmän ja kuivan yhdistelmä ankara. Keväällä päivän pidentyessä nesteet puun maanpäällisissä osissa lähtevät liikkeelle ja neulasia voi kuivua, jos jäätyneestä maasta ei saada kosteutta. Kevään kuivuus on ongelma erityisesti kuuselle ja tilanne pahenee, jos niukkasateisia vuosia sattuu useampia peräkkäin.
Viime vuoden kaltainen lämmin heinäkuu voimistaa kuusen kukintaa seuraavana vuonna, tämä vaatii tulevana kesänä runsaasti energiaa ja heikentää kasvua. Kukkivat kuuset ovat kesällä lujilla, ellei keväällä ja alkukesästä saada reilusti vettä.
Mänty kestää hyvin kuivuutta eikä ole kovin arka keväthalloille. Aurinkoiset ja tuuliset kevätpäivät voivat kyllä vioittaa nuoria mäntyjä, kun juuristo ei vielä saa vettä jäätyneestä maasta.
Koivukin vaatii paljon vettä kasvaakseen kunnolla. Kuivina vuosina puut pudottavat lehtensä aikaisin, mutta ongelma ei ole vakava mikäli keväällä taas on kosteutta riittävästi. Syksyllä näkee usein koivussa vielä lehtiä, kun lumi on jo maassa. Tällöin puu ei ole vielä täysin ehtinyt valmistautua kasvukauden päättymiseen. Vararavintoa jää lehtiin ja se heikentää puun kasvuunlähtöä seuraavana vuonna.
Kuivuus ei yleensä yksin riitä puun kuolinsyyksi. Vain aivan pienet taimet voivat menehtyä veden puutteeseen, kun niiden juuristo ei ole riittävästi kehittynyt.
Tuhot seuraavat poikkeusoloja
Äärevät sääolot vaikuttavat myös kasvitautien ja muiden tuhojen esiintymiseen. Kuivuus altistaa puita tuhohyönteisille ja tauteja aiheuttaville sienille. Puissa ilmi tulevat vahingot voivat olla pitkän ajan yhteisvaikutuksen tulosta, yksittäistä tuhon syytä ei usein pystytä erottamaan.
Tutkijat ovat varsin epävarmoja viime vuoden olosuhteiden tulevista vaikutuksista. Varmana pidetään vain sitä, että toinen kuiva kesä peräkkäin pahentaisi tilannetta.
Koivuilla saattaa kuivuudesta seurata lehti- ja versolaikkutauteja, jotka heikentävät puuta mutta eivät yleensä sitä tuhoa. Kuivuuden heikentämät kuuset ovat puolestaan alttiita kaarnakuoriaisten iskuille; pahimmassa tapauksessa näiden hyönteisten lisääntymisen myötä kuusi voi kuivua pystyyn noin vuodessa. Tällaiset tuhot sattuvat tyypillisesti ryhmittäin.
Viime vuosien myrskytuhojen vuoksi metsissä on ennätysmäisen paljon kuoripäällistä korjaamatonta puuta. Näissä saattaa piillä mittavienkin metsävahinkojen lähtökohta, jos puut edelleen joutuvat kärsimään kuivuudesta.
Antti Äijö
Teksti:
| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |