Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi

 

Jaakko Heistola Padasjoelta:
Mieluummin hieman iso torni

Heistolan sikatilan pihalla Padasjoella jököttää korkea sininen terästorni, jollaisia on alkanut näkyä siellä täällä. Siihen mahtuu noin 700 tonnia ilmatiiviisti säilöttyä viljaa, hieman yli sen, mitä tilan lihasikalassa vuodessa kuluu.

Tilalla päädyttiin torniin siinä vaiheessa, kun viljankuivaamo tuli 


Jaakko Heistola pitää tornia hyvänä ratkaisuna. 
uusimisikään. "Se olisi ollut markoissa miljoonainvestointi, 2-3 kertaa sen, mitä torni maksoi", kertoo Jaakko Heistola. Heistolan vihje muille on, että mieluummin hieman reilun kokoinen torni, lisäkuutiot kun ovat investoinnin halvimpia.

Heistolat saavat omilta mailta sioille tarvittavasta viljasta noin puolet. Suurin osa kasvaa ohrana, loput vehnänä. "Vehnästä saa rehuyksikön hieman vähemmällä, sen rehuhyötysuhde on hyvä tutkimusten mukaan, viljelyssä voi käyttää tehokkaampia torjunta-aineita - ja tuetkin ovat paremmat kuin ohralla." Heistolat ostavat tarvitsemansa viljan suoraan pellolta puintiaikana, jolloin myös hinta on edullinen.

Vilja ostetaan samoin ehdoin kuin yleensä viljakaupassa: kosteus on noin 15 prosenttia, esiputsarissa ja vaa´assa käynnin jälkeen se ajetaan säiliöön, ja sieltä se johdetaan liemiruokkijaan sikalaan ohravalkuaisrehun kanssa.

"Kaikki kuivauskulut ja kuivurilla valvomiset sekä jyvärallit jäävät pois", Heistola sanoo ja on hyvillään, että tällaisena pakkastalvena ei tarvitse viljaa kuljetella. Hän vertaa, että vuoden viljalasti on 60 rekkaa, jossa on kymmenen tonnin lasti.

"Mutta puimurin pukilla on syytä olla malttia, ettei pui liian kosteaa viljaa. Jos kosteus nousee 25 prosenttiin, tulee ongelmia tornissa."

Heistola saa porsaat yhdeltä emakkosikalalta. "Tehokkuus tässä tulee siitä, että sikala on jatkuvatäyttöinen, sikoja tulee ja lähtee joka toinen viikko." Tila on mukana Padasjoen emakkosikalayhtiössä, jonka toiminta alkanee loppuvuodesta.

Teksti: Markku Nummi
S-posti: markku.nummi@pellervo.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |