Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi

 

Yhden miehen systeemiin

Somerolainen Tarmo Heikkonen kylvi viime kesänä ensimmäistä kertaa pellavaa. Kokemukset 10 hehtaarilta olivat niin positiiviset, että ensi kesänä ala tuplaantuu.

"Melkein hävetti, että puinnissa meni koko päivä", Heikkonen naureskelee. Pellavan puintia moni pitää niin hitaana ja ongelmallisena, että siinä tuhraantuu aikaa ja hermoja.

Heikkonen on kuitenkin toista mieltä. Puinti sujui. Etukäteen hän oli varannut puimurin varaterän vaihtaakseen sen, mutta vaihtamatta jäi. Tavaraa pöydälle kertyi silti. "En ennakoinut puintia mitenkään, tulin vain puimurilla pellon laidalle ja lähdin kiertämään."

Ensikertalainen onnistui viljelyssään hyvin. Lohkon toinen puoli oli hyvää ja toinen heikompaa, mutta satoa kertyi liki 1800 kiloa hehtaarilta.

"Jälkiversoja tuli ja elokuulla matara tahtoi vähän kasvaa läpi, mutta ei niistä mitään isompia ongelmia ollut. Sato meni elintarvikekäyttöön", Heikkonen kertoo.

Viime kesänä puinti ei edes mennyt myöhään syksyyn, Heikkonen pui pellavaa syyskuun neljäs päivä.

Hän kuivasi pellavansa vanhassa 60-luvulta peräisin olevassa kuivurissa. "Etukäteen ajattelin, että mahtaako se edes pitää tavaraa sisällä, mutta hyvin kaikki meni. Kuivauslämpö oli noin 60 astetta", Heikkonen sanoo.

Helppo kesä

Pellavan kylvöille Tarmo Heikkonen pääsi 28. huhtikuuta. Multavaa hietasavea olevat lohkot hän tasasi kolme päivää aikaisemmin.

Tumen Jyräkombilla kylvänyt Heikkonen piilotti pellavan hieman liian syvälle, ehkä viiteen senttiin. Kuivana keväänä se oli kuitenkin hyvä ratkaisu, koska kosteutta riitti itämiseen ja pellava lähti tasaisesti kasvuun. Siementä kului noin 75 kiloa hehtaarille. Typpeä Heikkonen käytti 64 kiloa.

Rikkakasvien ruiskutus oli edessä kesäkuun 9. päivä. Syysvehnää viljelevä Heikkonen käyttää Allya muutenkin, pellavalle hän ruiskutti sitä 18 grammaa hehtaarille. Samaan tankkiin hän lorautti Targa Superia 3,5 litraa.

"Jossain vaiheessa vähän epäilytti, että mitähän tästä tulee. Kun ei ollut kokemuksia kasvustosta, luulin, että taisi jäädä kylvö harvaksi", Heikkonen sanoo.

Lopputulos oli kuitenkin hyvä.

"Olen aiemmin viljellyt rypsiä. Siihen verrattuna olen tyytyväinen siihen, että juhannuksena voi tehdä muutakin kuin miettiä kuoriaisten ruiskuttamista", Heikkonen hymyilee.

Ensi kesänä vuokramaille

Positiivinen kokemus lisää Heikkosen pellava-alan ensi kesänä kaksinkertaiseksi, 20 hehtaariin. Kaikkinensa miehellä on viljelyssä runsaat 130 hehtaaria.

"Aion kylvää pellavaa vuokralohkoille Ypäjän puolelle, minne tulee kotoa jo vähän matkaa. Sinne ei niin mielellään aja montaa kertaa kesässä traktorilla ruiskun kanssa. Pellavan siemenet menevät melkein henkilöautolla ja lannoitteet kylvökoneen säiliössä, joten yhden miehen systeemillä kaukaiset lohkot sopivat pellavalle."

Syksylläkään pellolta kuivurille ei tarvitse niin montaa kertaa ajaa, kun satoa tulee vähemmän kuin viljasta.

Ypäjän lohkolla pH on vain hiukan yli viiden. Heikkonen haluaakin testata, pärjääkö pellava yhtä vaatimattomilla pelloilla kuin kaura.

"Minun yhden kesän kokemukseni pellavasta ovat hyvät. Panoksia ei kovin paljoa tarvitse, joten hirmu isoa riskiä ei ota, vaikka pellava-alaa kasvattaakin. Kun yksin tekee ja välillä on vieraallakin töissä, tämä on hyvä ratkaisu", Heikkonen summaa.

 

Teksti: Saara Salonen
S-posti: saara.salonen@agrimedia.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |