Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi



Tuorealkioilla hyvä tiinehtyvyys

Alkiorenkaita on perustettu ympäri maata. Näin on mahdollistettu alkioiden siirto tuoreena huuhtelutilan omien eläimien lisäksi myös renkaan muille tiloille. Matkakaan ei ole nykyään este, sillä tilaushuuhteluissa tuorealkioita on kuljetettu jopa parikin sataa kilometriä. Näin yhä useampi pääsee hyödyntämään tuorealkioiden hyvän tiinehtyvyyden.

Useimmissa renkaissa vetäjänä on ProAgria Suomen Kotieläinjalostusosuuskunnan jalostusneuvoja, jonka tehtävänä on eläinvalinnan lisäksi myös alkioiden markkinointi paitsi oman renkaan sisällä, myös renkaiden ulkopuolelle. Rengaskokouksien, kirjeiden ja sähköpostin lisäksi tiedotuskanavana toimii FABA:n kotisivuilta löytyvä huuhdeltavien listaus, joka on osoitteessa www.faba.fi/alkionsiirto/huuhtelut

Eläimen polveutumis- ja tuotostietojen lisäksi listalta selviää huuhtelussa käytetty sonni, alkion odotusarvo, huuhtelupäivä ja monella eläimellä myös valokuva. Karjanomistaja jättää yhdyshenkilölle ennakkovarauksen huuhdeltavista alkioista. Yleensä varaus koskee tuorealkiota, mutta jos sopivaa vastaanottajaa ei huuhteluhetkellä ole, myös pakastevarauksen voi tehdä jo tässä vaiheessa.

HAKA-hankkeen alueella on usein todettu, että parhaat alkiot myydään ennakkovarauksen perusteella jo huuhtelupäivänä. Huuhteluiden listaus on myös oiva apuväline "alkiobongareille", jotka hyödyntävät vastaanottajien luonnollisia kiimoja. Jos sopiva huuhtelu on lähiseudulla oikeaan aikaan, huuhteluun voi päästä mukaan vastaanottajaksi jopa muutaman päivän varoitusajalla. Alustava varaus jätetään renkaan vetäjälle.

Pakasteilla siirtoihin liikkumavaraa

Myytävät pakastealkiot löytyvät ELÄVÄN listoilta osoitteesta www.faba.fi/elava. Tarjolla on hyvinkin monenlaisia vaihtoehtoja ja valinnoissa voi pyytää apua omalta jalostusneuvojalta. Alkionsiirtoeläinlääkäreillä ja -seminologeilla on säiliöissään tietty varasto myytäviä alkioita, ellei huuhtelusta tulekaan siirtokelpoisia tuorealkioita.

Ennen huuhtelua varmistetaan, että sopivia pakastealkioita on tarjolla. Useinkaan vara-alkioita ei kannata ostaa ennakkoon, vaan turvaudutaan saatavilla olevaan varastoon, johon on jo etukäteen tutustuttu. Alkiorenkaisiin kuuluvilla tiloilla asioista huolehtii renkaan vetäjä.

Jos kuitenkin halutaan ostaa alkio, joka on säilytettävänä muualla kuin oman alueen säiliöissä, osto kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen huuhtelua. Alkion kuljettamiseen alueelta toiselle on varattava normaalitapauksessa aikaa noin neljä viikkoa. Toki alkio kulkee nopeamminkin, mutta silloin on varauduttava maksamaan kuljetuksesta kulloinkin sovittu ylimääräinen korvaus. Mahdollisimman hyvissä ajoin tehdyt alkiokaupat takaavat sen, että alkio on siirrettävissä haluttuna päivänä.

Jos tilalla hyödynnetään pakastesiirroissa eläinten omia luonnollisia kiimoja, kannattaa alkiot ostaa valmiiksi. Tosin esimerkiksi HAKA-hankkeen alueella, jossa alkionsiirtoseminologeja on useita, pakastesiirron puuhaaminen onnistuu pienelläkin varoajalla.

ELÄVÄSSÄ on tarjontaa

· ASTU-alkiot ovat ASMO-ydinkarjassa tuotettuja hiehojen alkioita, joiden hinta on 250 euroa/alkio + alv. Alkioihin sisältyy syntyvän vasikan ydinkarjaan takaisinosto-oikeus. Alkiot ovat myynnissä ELÄVÄssä sen alkionsiirtoseminologin alueella, jonka varastoon ne on ilmoitettu. ASTU-alkioista tehdään ostosopimus, jonka allekirjoittaa ostaja ja myyjän valtuuttama alueen jalostusneuvoja tai alkionsiirtäjä.

· ASMO-alkiot ovat ASMO-ydinkarjassa testattujen parhaiden ayrshire-emien alkioita. Näiden hinta on 500 euroa + alv. Alkioitten emät on valokuvattu ja kuviin pääsee tutustumaan internetosoitteessa www.faba.fi/alkionsiirto/

· SKJO -alkiot, HAKA -alkiot, tuontialkiot jne… löytyvät myös ELÄVÄN listoilta. Kahdessa ensin mainitussa alkioryhmässä noudatetaan yleensä alkion odotusarvoon perustuvaa hinnoittelua. Jos odotusarvo on yli +30 pistettä, hinta on 450 euroa + alv. Odotusarvoilla 20 -30 hinnaksi muodostuu 350 euroa + alv. Nopeimmin saatavia ovat oman alueen alkionsiirtoseminologin tai -eläinlääkärin säiliössä olevat alkiot. Lisätietoja myynnissä olevista alkioista saa jalostusneuvojalta, joka myös ostaa alkion asiakkaalle.

.

Teksti: Anita Hyvönen
S-posti: 

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |