Tällaisiin talviinko meidän pitää tottua?
Tulvia on ollut tänä talvena kuin keväällä, hyvä ettei latoja heinineen ole painellut alavirtaan. Lunta satoi vasta tammikuun lopulla, siihen asti lorisi vettä. Tällainen talvi ei ole kuitenkaan enää vuosiin ollut poikkeuksellinen. On alettava ottaa luonnollisena, että Yläpihan Ukko voi toimittaa vuotuisesta sademäärästä sulana vetenä merkittävän osan ajankohtana, jolloin allakassa lukee talvi.
Imatra - Mikkeli - Vaasa -linjan eteläpuolella on alkuvuoden routa- ja lumipeite vaihdellut nollasta muutamaan senttiin. Routa, joka kerkisi joulukuussa viisitoista - kaksikymmentä senttiseksi, suli uuden vuoden alkaessa. Sulaan maahan satava vesi onneksi imeytyy suurelta osin maakerrosten läpi, jolloin ainakin maan pinnan liukoinen fosfori siilautuu matkan varrelle.
Jäätyneen maan pintaa pitkin luilatteleva vesi sen sijaan varastaa ravinteita viemisiksi talviunta uinuville leville. Siitä on haittaa viljelijöiden lisäksi koko muulle yhteiskunnalle paitsi leville ja särkikaloille. Tänä talvena on ollut oivallinen tilaisuus panna merkille niitä reittejä, joita talviset pintavalunnat painelevat. Nyt ne on voitu merkitä kartoille ja kiinnittää muistiinpanoihin maamerkein. Mutta eipä hätää, jos jäi merkinnät tekemättä, tulee se talvi ensi vuonnakin …
Syysmuokkausmenetelmien miettiminen talviaikaisten pintavirtailureittien kohdilta on tarpeen. Jättäisikö alueen kokonaan muokkaamatta vai muodostaisiko siitä kasvulohkon, jolla viljelisi vain monivuotisia kasveja? Ojan kaivaminen talveksi tätä varten on jo hätävarjelun liioittelua, mutta valtaojien paikkojen uudelleen arviointi saattaisi joissain tapauksissa olla paikallaan silläkin uhalla, että lohkon muoto muuttuisi. Talvella virtaava vesi ei nimittäin osaa kierrellä kaikkia valtaojan mutkia muun muassa tieltä aurattujen lumiesteiden takia.
Mitä talven
alta paljastuu?
Lopputalveksi riittää jännitettävää talvehtivien kasvien kohtalosta, sillä kaikki vedet eivät kerinneet virrata pois pelloilta. Lumen alla on ilmaa läpäisemättömiä paannejäätiköitä. Näiden kohtien kalkitseminen edesauttaisi jääkerroksen sulamista ja pelastaisi kasvit tukehtumiselta. Tuhkan levittäminen vauhdittaisi sulamista parhaiten, mutta vain harvalla on siihen mahdollisuus ja tuhkassa on omat riskinsä raskasmetallien suhteen. Luomusopimuksessa on tuhkan käyttö rajoitettu 2500 kiloon hehtaarille koko sopimuskaudella raskasmetallisriskin takia.
Paannejään sulamisen nopeuttamisella on myös varjopuoli. Vahinkoa syntyy, jos kasvin elintoiminnot lähtevät liikkeelle keväällä liian aikaisin. Moniviikkoiset tehokkaasti kuivattavat kevätahavat imaisevat hennon kasvin alun lehtien kautta juuren kärjet kuiviksi ja siihen loppuu sen kasvin kevät. Silloin on sama, aiheuttiko kasvuston uusimistarpeen jääpeite vai kevätahava. Jääpeite olisi tullut halvemmaksi! Kaikkeen sitä joutuu tottumaan. Ei ollut tällaista Kekkosen aikaan!
Esa Partanen
Teksti:
| Sivun alkuun | Tekstit 2/05 | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |