Tilakohtaiset metsäsuunnitelmat on todettu metsänomistajille vaikeakäyttöisiksi. Nykyisen malliset asiakirjat palvelevat lähinnä metsäammattilaisten tarpeita. Suunnitelmien uudistustyö on käynnissä, sisällön uudistamisen lisäksi etsitään edullisempia tapoja tietojen keräämiseen. Uusiin suunnitelmiin muutokset tulevat vuodesta 2010 lähtien.

Tilakohtainen metsäsuunnitelma ei vielä ole kovin monen metsänomistajan työkalu, vaikka siitä saa rahassakin mitattavia hyötyjä. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion keräämien tilastojen mukaan vain 36 prosentilla metsänhoitomaksua maksavista metsätiloista oli vuonna 2007 voimassa oleva tilakohtainen metsäsuunnitelma.
Metsäkeskus Etelä-Savon metsänhoitaja Yrjö Niskasen mukaan suuri ongelma on, että metsäsuunnitelmassa on valtava määrä tietoa, joka jää käyttämättä, koska mitään siitä ei nosteta esille. Tähän on tulossa muutos.
”Metsäsuunnitelman avaussivulla voisi olla kooste töistä, joita metsässä suositellaan tehtävän, missä ne pitäisi tehdä ja minä vuonna. Se nykymuotoisista suunnitelmista puuttuu”, Yrjö Niskanen sanoo. Jatkossa suunnitelmista selviäisi myös se, paljonko ja millaista puuta metsistä on heti hakattavissa.
Käytössä olevista suunnitelmista puuttuu myös työkalu, jolla seurata, mitä töitä metsässä on tehty ja mitä on tekemättä. Tällaista seurantaa on kätevä tehdä metsäsuunnitelmien nettiversioissa, mutta paperille painetuista suunnitelmista se puuttuu.
Ajantasaista tietoa Tilakohtainen metsäsuunnitelma sisältää muun muassa yhteenvetotiedot tilan puustosta ja kasvupaikoista ja tiedot arvokkaista luontokohteista. Käytännön metsänhoitoa palvelevat suunnitelmaan listatut tarpeelliset metsänhoitotyöt teemakarttoineen. Näistä on laadittu myös kustannusarviot ja kerrottu töihin mahdollisesti saatavissa olevasta Kemera-rahoituksesta.
Puukauppoja tehtäessä hyvää tietoa antavat suunnittelijan tekemät ehdotukset suunnitteluajanjaksolla toteutettavista hakkuista. Mukana ovat myös arviot kantorahatuloista suunnitelman tekohetken hintatasossa.
Ajantasainen metsäsuunnitelma on hyvä työkalu, kun tilan metsätaloudelle asetetaan uusia tavoitteita. Asiakirjan avulla on myös helppo suunnitella metsänhoitotöitä ja hakkuita sekä tehdä niitä koskevia laskelmia. Voimassaolevan metsäsuunnitelman omaava tila on saanut 10 prosenttiyksikköä korkeamman tuen metsänhoito- ja metsänparannustöihin.
Metsäsuunnitelma tehdään kerralla tulevalle kymmenvuotiskaudelle. Tilakohtaisten suunnitelmien pohjana on yleensä samaan aikaan suoritettu alueellinen inventointi ja suunnittelu, mutta metsänomistaja voi tilata suunnitelman myös oman aikataulunsa mukaan.
Metsäsuunnitelmia on metsäalalla perinteisesti pidetty tärkeinä käytännön työkaluina ja kansallinen tavoite on lisätä niiden peittoa. Metsäsuunnitelma sisältää paljon tietoa, jota ei ilman metsänomistajan lupaa luovuteta ulkopuolisille. Tiedon käyttöoikeuksista on ajoittain keskusteltu, sillä teollisuus toivoisi ainakin osaa metsävaratiedoista omaankin käyttöönsä.
Suunnitelmat sähköistyvät
Nykymuotoinen metsäsuunnitelma on todettu metsänomistajalle vaikeakäyttöiseksi, koska sen esitystapa on peräisin metsäammattilaisilta. Tähän on tulossa parannusta, kun uudistuneet suunnitelmamallit otetaan käyttöön..
Metsäsuunnitelmia voi entistä helpommin hyödyntää ja pitää ajan tasalla sähköisesti internetin välityksellä. Verkossa käytettäviä palveluita on olemassa useita. Viranomaistahojen lisäksi niitä pitävät yllä puuta ostavat yritykset. Metsäliitto tarjoaa jäsenilleen on oma palvelua Metsäverkkoa.
Internetin välityksellä tilakohtaisiin metsäsuunnitelmiin voi vaivattomasti tehdä metsänhoitotöiden sekä hakkuiden tulo- ja menoarviot, tallentaa tehdyt työt ja lähettää yhteenvetoja viranomaisille. Joihinkin sovelluksiin voi myös kirjautua samanaikaisesti usea henkilö puhelinneuvotteluun. Lähtötiedoiksi nettisuunnitelmaan tarvitaan voimassaoleva metsäsuunnitelman paperiversio.

Oma metsä tutuksi

Tapion johdolla ollaan parhaillaan uudistamassa metsäkeskusten neuvontapalveluita. Tämäkin työ on tarkoitus saada valmiiksi vuoteen 2010 mennessä. Tavoitteena tulosalueen päällikön Tapani Mäkisen mukaan on, että metsänomistajilla on käytettävissään jatkuvasti ajantasainen tieto metsiensä hakkuumahdollisuuksista ja hoitotarpeista. Metsänomistaja voi valita itselleen sopivat apuvälineet, kun uudistuvan metsäsuunnitelman lisäksi tarjolle tulee muitakin vaihtoehtoja. Kaikki palvelut luodaan yhteistyössä asiakkaiden kanssa.
Metsänhoitopalvelujen kysyntä ja tarjonta kohtaavat toisensa uudessa Metsään Palstat -verkkopalvelussa. Yritykset voivat etsiä toiminta-alueeltaan sopivia energiapuu- ja metsänhoitokohteita, joille metsänomistajat etsivät tekijää. Palveluhakemistosta metsänomistajat voivat löytää yrityksiä muun muassa metsän sijaintikunnan perusteella.
Metsäkeskukset ovat myös ryhtyneet lähettämään metsänomistajille tilannetietokirjeitä oman metsän hakkuumahdollisuuksista ja hoitotarpeista. Metsävaratiedoista tuotetut, havainnolliset tilannekartat ja palveluntarjoajien yhteystiedot toimivat herätteenä töiden aloittamiselle.
Uuden tekniikan ansiosta metsävaratiedot saadaan jatkossa päivitettyä huomattavasti nykyistä tiheämpään tahtiin. Optimitilanteessa metsässä tehdyt työt kirjautuvat automaattisesti töiden toteutuksen yhteydessä. Oman metsän tilannetietopalvelu on tulossa myös tietosuojattuna verkkopalveluna 2010 loppuun mennessä.
Uudet ja kevyet tilannetietopalvelut riittävät osalle metsänomistajista. Aktiiviseen metsänhoitoon tarvitaan metsäsuunnitelmaa, jossa tietoa on paljon enemmän.


Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 2 /2009

  • Maatilayritys: Rohkeasti työnantajaksi

    GrowProfit-sivut: Viljelyarvot vertailussa
    Vilde on rehuohrien kunkku
    Roope on paras lajike kotoisen rehun tuotantoon
    Amaretto sai eniten viljelyarvopisteitä
    Ilves on eliittirapsi
    Mallasohrassa riitelevät hyvä viljelyarvo ja mallaslaatu
    Kotoista valkuaista ilman typpilannoitusta

    Lannoitteet: Ammoniumnitraatti – räjähtävää voimaa vai kasvuvoimaa

    Sikatalous: Emakon vuositavoite 30 vieroitettua porsasta

    Ruotsi: Sisukas sikakauppias

    Metsä: Teollisuus jarrutti puumarkkinat jumiin
    Metsäsuunnitelmat uudistuvat 2010
    Laatukasvatuksen aikaa voi lyhentää
    Voitto viihtyy puun parissa
    Oikeasti omalla asialla

    Maaseutuyrittäjä: Kivi-Pekka on myös Pelletti-Pekka

    Bioenergia: Kaasua, synteesikaasua

    Metsäliitto: Merkkivuosi muutosten keskellä

    Myyräkuume: Virus leviää ennätystahtia

    Terve Eläin: 16-sivuinen liite
    Uusi eläinlääkintähuoltolaki
    tullee voimaan ensi syksynä

    Toistuvat:
    Huomioita
    Vähätalo
    Antinpoika
    Verkossa
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Terveisiä
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat Tuula Ainasoja, Jari Peltonen ja Topi Pakarinen.

  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 5.3.2009 ja Kodin Pellervo 19.2.2009.


  • Pellervon Iso Kalenteri sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.