Vähintään joka kymmenennen viljelijän arvioidaan naputtelevan tukihakemuksensa kevään tukihaussa kotonaan tietokoneella. Liedon maaseutuasiamiehiä tuo osuus ei tyydyttäisi, sillä jo viime kevään pilottihankkeessa päästiin lähes samaan. Sähköisen haun käytettävyys on vuodessa paljon parantunut. Nyt se toimii myös ruotsiksi. Ja pankkitunnuksin.
Liedon maaseutuasiamiehillä Ulla Nummilalla ja Nina Pohjanpalolla on vuoden kokemus tukien sähköisestä hakemisesta. Heidän ilmoitettua kunnan mukaan 2008 pilottihankkeeseen sähköiseen hakuun tuli mahdollisuus myös Auran, Marttilan ja Tarvasjoen viljelijöille, koska Lieto hoitaa myös näiden kuntien maatalousasioita.

Työtä siirtyi tekemisestä toiseen

Lietolaisten kokemus on, että sähköinen asiointi helpottaa työtä kunnassa. Yksi työntekijä ei päivässä kovin monta paperilla jätettyä hakemusta siirrä tietokoneelle. Yksi hakemus vie helposti tunnin. Lisäksi siirtämisessä on aina virheen riski. Kesäksi Lietoon palkataan tätä tiedonsiirtoa varten pari lisätyöntekijää.
Hakijoilta Pohjanpalo ja Nummila sanovat kuulleensa pelkkää myönteistä palautetta sähköisestä hausta. Sen ansiosta hakeminen nopeutui. Nyt haun ollessa valtakunnallinen (paitsi Ahvenanmaa) Mavi on lisännyt käyttäjätukea, huhtikuussa se toimii myös iltaisin ja viikonloppuna.
Siirron vähenemisen vastapainoksi maaseutuasiamiehille on syntynyt uutta työtä: He neuvovat hakijoita haun aikana hakupalvelun käytössä. Viljelijätapahtumissa siitä odotetaan kerrottavan. Ja hakemisprosessia on pitänyt treenatakin, jotta siinä voi muita opastaa.
Nummila sanoo neuvomisen olleen ajoittain ongelmallista, koska maaseutuasiamiehiltä helposti kysytään samalla tietokoneen käyttöön liittyviä asioita. Jotkut viljelijät tutustuivat sähköiseen hakuun, mutta hakivat lopulta tukea paperilomakkeilla.

Hakemuksen voi uusia

Nyt sähköistä hakua voi tehdä vähitellen, istuntoa voi jatkaa siitä, mihin edellisellä kerralla on jäänyt. Haku täytetään nettiyhteyden ollessa päällä.
”Viime tippaan hakemusta ei kannata lykätä”, Pohjanpalo suosittaa. Siltä varalta, että tietokoneelle tai yhteyksille tapahtuu jotakin.
Kunnan maaseutuasiamies voi nyt tarkistaa sähköiset hakemukset tietokoneellaan ja hänet voi pyytää tekemään sen. Sähköisestikin tehdyt tukihakemukset arkistoidaan kunnissa paperitulosteina. Liitteet voi toimittaa joko sähköisesti tai kirjallisina kuntaan.
Jos on tarvetta esimerkiksi virheiden korjaamisen, haun voi tehdä useaan kertaan. Viimeisin jää voimaan. Lähettämisen jälkeen sähköpostilla tulee ilmoitus hakemuksen vastaanottamisesta välittömästi, mikäli sähköpostiosoite on ilmoitettu oikein. Samaan sähköpostiin tulee toukokuussa kysely, jossa voi antaa risuja tai ruusuja haun toiminnasta.

Demosivua kannattaa seurata

Pilottihankkeessa 2008 kaksi kolmesta noin 250 hakijasta siirsi dataa ohjelmistaan hakemukseen. Ohjelmistotaloista tukihaussa ovat nyt mukana vuoden 2008 tapaan SoftSalo, ProAgria ja Suonentieto, tänä vuonna mukaan tulosta kiinnostuivat myös Pentti Kuokkanen, Datatech ja Jukka Leinonen peltoviljelyn ohjelmillaan. Yritysten toiveissa on, että rajapinnat varmistavat heidän ohjelmillaan tehtyjen tietojen siirron sähköisiin hakemuksiin. Tammikuussa ei vielä ollut varmuutta siitä, mihin ohjelmiin rajapinnat ovat yhtenevät.
Erikoissuunnittelija Ilkka Kommeri Maaseutuvirastosta kertoo sähköisen haun näyttävän erilaiselta kuin 2008 pilotissa. Graafinen ilme on muuttunut ja rakennekin poikkeaa lomakkeista.
Kommeri kehottaa tuen hakijoita vilkuilemaan demoversiota netissä http://tukihaku-demo.mavi.fi/ maaliskuussa. Sitä päivitetään vähitellen vastaamaan huhtikuun lopullista versiota.
Ihan kaikkea tukiin liittyvää ei voi tehdä sähköisesti huhtikuun päähaussa. Esimerkiksi peruslohkojen muutoksia ei tehdä sähköisesti, samoin niiden omistajatietojen muutokset on tehtävä maaliskuussa ennen hakua. Sähköisesti ei voi myöskään hakea sellaista tukea, joka edellyttää uutta sitoumusta kyseiseen tukeen.
Kylvöalamuutoksia voi tehdä sähköisesti 1.5.-15.6.2009 välisenä aikana. Kommeri muistuttaa sen edellyttävän, että on ilmoittanut lohkotiedot sähköisesti haun aikana. Siten päähaun jälkeen tulleita uusia lohkoja ei voi ilmoittaa sähköisesti.

Vain uusituilla Vipu-tunnuksilla

Pitää hankkia uusitut Vipu-tunnukset kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta, jos aikoo tehdä kevään 2009 tukihakemukset sähköisesti Internetissä. Tunnukset pitää saada maaliskuun loppuun mennessä ennen tukihaun alkamista. Uusimisen jälkeen voi tukihakuun voi kirjautua myös joko hst-tunnuksilla tai samoilla tunnuksilla kuin pankkiasioinnissa.
Jos on ollut Vipu-tunnukset ennestään, ne pysyvät samoina, mutta niitä on nyt haettava uudestaan. Tunnusten uusiminen saattaa myös virkistää Vipu-käyttöä. Tunnuksia on ollut ennestään runsaasti, mutta palveluja on käytetty niukasti.
Sonnipalkkioita voi hakea vanhoilla tunnuksilla vielä ensimmäisessä haussa, mutta ei enää toisessa.
Ulla Nummila muistuttaa, että tuen hakija voi hakea Vipu-tunnukset myös jollekulle toiselle, joka täyttää sähköisen hakemuksen hakijan puolesta. Käyttöoikeuksissa on myös eri laajuuksia.
Kommeri esimerkiksi pitää kiinnostavana nähdä, paljonko oikeuksia haetaan neuvojille. Heillä voi olla usean tilan valtuudet ja sitä kautta sähköisen haun käyttömäärä nousee.
Vipu-hakuun vaaditaan kaikkien tilan omistajien allekirjoitus. Myös toisen puolison, jos tila omistetaan yhdessä. Sama koskee kuolinpesiä, yhtymiä, yhteisöjä. Määräajan Vipu-tunnuksien valtuuksiin voi hakija päättää, mutta sen saa enintään vuoden 2013 loppuun.
Vipu-tunnuksin viljelijät voivat jo kesällä katsoa, paljonko tukea suunnilleen näyttää olevan tulossa.

Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 2 /2009

  • Maatilayritys: Rohkeasti työnantajaksi

    GrowProfit-sivut: Viljelyarvot vertailussa
    Vilde on rehuohrien kunkku
    Roope on paras lajike kotoisen rehun tuotantoon
    Amaretto sai eniten viljelyarvopisteitä
    Ilves on eliittirapsi
    Mallasohrassa riitelevät hyvä viljelyarvo ja mallaslaatu
    Kotoista valkuaista ilman typpilannoitusta

    Lannoitteet: Ammoniumnitraatti – räjähtävää voimaa vai kasvuvoimaa

    Sikatalous: Emakon vuositavoite 30 vieroitettua porsasta

    Ruotsi: Sisukas sikakauppias

    Metsä: Teollisuus jarrutti puumarkkinat jumiin
    Metsäsuunnitelmat uudistuvat 2010
    Laatukasvatuksen aikaa voi lyhentää
    Voitto viihtyy puun parissa
    Oikeasti omalla asialla

    Maaseutuyrittäjä: Kivi-Pekka on myös Pelletti-Pekka

    Bioenergia: Kaasua, synteesikaasua

    Metsäliitto: Merkkivuosi muutosten keskellä

    Myyräkuume: Virus leviää ennätystahtia

    Terve Eläin: 16-sivuinen liite
    Uusi eläinlääkintähuoltolaki
    tullee voimaan ensi syksynä

    Toistuvat:
    Huomioita
    Vähätalo
    Antinpoika
    Verkossa
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Terveisiä
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat Tuula Ainasoja, Jari Peltonen ja Topi Pakarinen.

  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 5.3.2009 ja Kodin Pellervo 19.2.2009.


  • Pellervon Iso Kalenteri sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.