Peltoyhteistyö
on kasvinviljelyn
suurin tulosparannusmahdollisuus
Suurella osalla kasvinviljelijöistä on siipi maassa. Tuotteiden halpeneminen tekee tulevaisuuden näköalat ankeiksi. Synkkyyteen vajoamisen sijasta pitäisi kuitenkin miettiä ankarasti uusia, itselle mahdollisia keinoja tulevaisuuden valoistamiseen.
Millä keinoin viljelyn kannattavuutta voidaan parantaa? Tässä kasvinviljelypaketissa muistutetaan, että pitkäjänteinen tehoviljely, jossa huolehditaan myös pitkävaikutteisista perusasioista, on sittenkin kannattavinta viljelyä. Käytännössä tätä on usein vaikea nähdä, perusasioiden laiminlyönti pienentää satoja prosentin, parin vuosivauhdilla, isot nytkähdykset voi aina panna poikkeuksellisten sääolojen syyksi. Ja tuleehan väliin hyviäkin vuosia.
Harva edes muistaa, että suomalaisen kasvinviljelyn kilpailukyvyn säilyminen edellyttäisi vähintään parin prosentin sadonnousua joka vuosi.
Suomalaisen kasvinviljelyn kustannusten pienentämisessä ja kilpailukyvyn kehittämisessä yksi asia on selvästi ylitse muiden. Se on kuitenkin asia, jota suomalainen viljelijä ei kestä kuulla, saati sitten ajatella. Näin siitä huolimatta, että mahdollisuuksiin tarttuminen on tässä asiassa yksin viljelijöiden itsensä käsissä.
Peltoaukeat ovat Suomessa kohtalaisen suuria kaikilla merkittävillä vilja-alueilla ja suurella osalla nurmialueitakin. Viljelyn hidastamiseksi ja vaikeuttamiseksi nämä Luojan tänne suomat ja edellisten sukupolvien raivaamat aukeat on kuitenkin pilkottu pieniksi muutaman hehtaarin tai enintään muutaman kymmenen hehtaarin lohkoiksi, joita nykyisin edelleen pilkotaan kasvulohkoiksi tai muiksi EU-helmiksi.
Luonto antaisi lohkokoolle huomattavasti paremmat mahdollisuudet kuin viljelijät itse antavat. Viiden hehtaarin lohko tuntuu suomalaisesta jo kelvolliselta, viidenkymmenen hehtaarin lohko lähes kauhistuttavalta, viidensadan hehtaarin lohkoa kukaan ei ole tänne edes unissaan rakentanut.
Millaista sitten olisi viljellä isoa, muutaman sadan hehtaarin yhtenäistä lohkoa? Melko kivaa, veikkaan. Nykyvehkeet pääsisivät siinä käsiksi töihin suunnilleen siten kuin niiden pitäisikin. Työ joutuisi, kulut pienenisivät. Lopputuloksen eroa voi arvioida vaikka käväisemällä katsomassa modernia motoa metsässä ja muistelemalla, miltä tuntui katkoa puut moottorisahalla ja vinssata niitä pikkuvehkeillä ajourien varteen. Nykyviljely Suomen pelloilla on pääosin tätä vinssimiesten aikaa.
Kun yrittäjä yleensä ei siedä neuvoja, hyviäkään, vaan haluaa itse oivaltaa asiat, niin jätetään pohtimatta, miten isoja lohkoja Suomeen voisi syntyä. Ehkä niiden eteen kannattaisi nähdä jonkin verran vaivaa, ainakin yrittäjien itsensä, ehkä jossain määrin elinkeinon ympärillä olevien avustajienkin.
Se on tietysti pidettävä mielessä, että Suomessa on yrittämisen vapaus ja yhtä lailla vapaus olla yrittämättä. Jos kaikki tuntuu olevan hyvin eikä uusia tuloksentekomahdollisuuksia kaivata tai siedetä, niin ei peltoyhteistyötä kannata miettiä.
Kaiken lisäksi siinä voi tulla paha mieli, jos onnistuu laskemaan, millaisia säästöjä konepääomiin ja konekustannuksiin syntyisi, kuinka pahuksen paljon vähemmällä työllä nykyinen viljamäärä pellolta lähtisi ja kuinka paljon enemmän aikaa jäisi kaiken maailman turhuuteen, jos sittenkin onnistuisi synnyttämään ison, satojen hehtaarien yhteistyöalueen, jossa rajat olisivat vain paperilla, eivätkä maastossa. Lohkoa rikkoisivat vain tiet, nyt niin suurilta näyttävät ojatkin olisi pääosin hävitetty putkiin maan alle. Ja saattaisi siinä mennä mutkiakin suoriksi monen metsänreunan kohdalta.
Toisaalta, luonnonolot Suomessa ovat sen verran ankarat, että kovin paljon yrittäjistä itsestään riippuvia kilpailuetuja täällä ei kannattaisi jättää käyttämättä. Ja kyllä järkeä käyttämällä onnellisemmaksi tulee kuin järjettömästi puskemalla.
Paavo Tuovinen
Teksti:
| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |