Rypsin viljelyssä ratkaisevaa on kylvön onnistuminen. Sen jälkeen toimenpiteitä tehdään tarpeen mukaan hyvän sadon varmistamiseksi. Hyvälle esikasville on kysyntää monen tilan viljelykierrossa. Sadolle löytyy myös markkinoita.

”Rypsi ansaitsee talon parhaat lohkot, joilla pH ja viljavuusluvut ovat kunnossa. Sen jälkeen koko homma on oikeastaan pelkkää kylvötekniikkaa”, Suomen Rehun tutkimuspäällikkö Juha Salopelto sanoo.

Reilusti ravinteita 
ja pH kuntoon


Rypsi tarvitsee runsaasti ravinteita. Yli 1500 kilon satoon on käytetty poikkeuksetta yli 100 kiloa typpeä.

”Hivenistä kannattaa myös huolehtia. Jos Kevätviljan Y3 on muuten lohkolle sopiva lannoite, kannattaa harkita saman sarjan Hiven Y:tä. Siinä hiveniä saa peltoon edullisesti samalla vaivalla”, Salopelto sanoo.

Rikki on rypsille erityisen tärkeä ravinne. Sadon mukana sitä poistuu kolmisenkymmentä kiloa, joten sen puute lohkolla voi rajoittaa satoa.

”Ilmasta tule vähemmän rikkiä kuin ennen ja erilliselle rikkilannoitukselle voi olla tarvetta. Rikin määritys ei kuulu viljavuustutkimuksen hivenpakettiin, eli se pitää tilata erikseen”, Salopelto sanoo.

Rikkiä voi antaa esimerkiksi lehtilannoksena. Sitä voi sekoittaa muihin aineisiin niin, että samalla ruiskutuskerralla voi torjua rapsikuoriaiset sekä hukkakauran ja juolavehnän.

Loistava
esikasvi viljoille


Rypsi on hyvä esikasvi viljoille. Myönteiset vaikutukset eivät Salopellon mukaan yllä ainoastaan seuraavan vuoden viljalle vaan useammaksi vuodeksi. Maan rakenne paranee ja laikkutaudit vähenevät selvästi. 

Asiantuntija Marketta Saastamoinen Satafoodista muistuttaa, että samalla lohkolla rypsiä ei kannata viljellä useammin kuin neljän - viiden vuoden välein. Riskinä on etenkin möhöjuuren ja pahkahomeen lisääntyminen. Rypsille itselleen hyviä esikasveja ovat viljat, joista parhain on Salopellon ja Saastamoisen tutkimuksissa ollut syysvehnä.

”Sadan hehtaarin viljatilalla sopivan kokoinen rypsiala olisi 20 hehtaaria. Sato riittäisi täyteen rekkakuormaan. Rypsi kiertäisi tilan lohkoilla sopivasti ja parantaisi niiden viljelykuntoa. Viidenkymmenen hehtaarin tilalla rypsi voisi olla ohjelmassa esimerkiksi joka toinen vuosi”, Salopelto sanoo.

Suomen Rehun osittain omistama Mildola tuo ulkomailta isoja määriä öljykasvien siemeniä. Suuri osa tästä voitaisiin täyttää kotimaisella viljelyllä. Mielellään näin myös tehtäisiin ja siksi Suomen Rehu on yhdessä Satafoodin kanssa tutkinut viljelyä yhteisen öljy- ja valkuaiskasvien viljelyn kehittämishankkeen puitteissa.

Uusin lehti

SISÄLTÖ 3/2006

  • Kasvinviljely
  • Rypsisadosta hävinnyt viidennes
  • Rypsisadot nousuun!
  • Satokomponenteilla voi ennustaa satoa
  • Rypsi tarvitsee valoa itämiseen
  • Pieni siemenmäärä riitti hyvään satoon
  • Aikaisia rapseja tulossa Suomeen
  • Reilusti siementä
  • Petita on ensi kesän uutuusrypsi
  • Energia 100+
  • Maatilan energiastrategiat
  • Tuskan paikka
  • Hyötysuhde ratkaisee polttoainekustannukset
  • Säätötuli pistää tuotantoa kuntoon
  • Biofire suunnittelee ja hankkii materiaalit
  • Naapurit kuumiksi oljella
  • Palaturvetta saa jatkossakin
  • Lämpö- ja voimalaitoksia maailmalle
  • Lisääntyvä energiapuun tarve tuo uusia vaihtoehtoja metsään
  • Kotieläintalous
  • Tuottajista voi tulla pulaa
  • Navetan täydeltä hiottuja yksityiskohtia
  • Parikkalassa pyörii ainutlaatuinen ternimaitorengas
  • Uusi navettakonsepti Amerikasta
  • 35 lehmän pitää riittää
  • Terve Eläin
  • 16-sivuinen liite:
    Lehmät jaloittelemaan
  • Talous ja hallinto
  • GrowHow palaa torjunta-ainemarkkinoille
  • Isoksi siemenkauppiaaksi?
  • Agrimarketeista Kantaperuna Oy:n sertifioidut siemenperunat
  • Suonenjoelle uusi opetusjuustola
  • Maaseudun pienyrityksille vauhtia tukien avulla
  • Metsä, puu ja luonto
  • Koivun viljely on taitolaji
  • Pyhäjärven suojelusta mallihanke
  • Koneet ja rakentaminen
  • Agromek 2006
  • Toistuvat
  • Pääkirjoitus
  • Vähätalo
  • Antinpoika
  • Vaaran paikka
  • Väinö Vältti
  • Huomioita
  • Verkossa Nummi
  • Nollarajalla
  •  
  • Kannen kuvat Kaisa Hartikainen, Jussi Knuuttila ja Saara Liespuu.

    Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 6.4.2006. ja Kodin Pellervo 16.3.2006.