Parasta antia pellosta

Maataloustuotannon perusta on pelto – tämän nyt tietävät kaikki. Äkkipäätä luulisi peltojen Suomessa olevan aktiiviviljelijöiden omistuksessa, mutta asian laita ei olekaan näin. Pellonomistajia on liki puoli miljoonaa, kun varsinaisia viljelijöitä on hädin tuskin 70 000. Aktiiviviljelijät omistavat toki 60 prosenttia pellosta, mutta loppuosa, noin miljoona hehtaaria, on siellä sun täällä.
Omistajakunta on pahasti pirstoutunut, vaikka valtaosa pelloista on vuokrauksen kautta siirtynyt aktiiviviljelijöiden haltuun. Tuoreen tutkimuksen mukaan omistuspohjalla on kuitenkin vaikutuksensa elintarviketuotantoon. Metsäpuolella on kannettu huolta omistajien jatkuvasti lisääntyvästä määrästä, mutta pellon puolesta puheenvuoroja ei ole juuri käytetty. Ehkä olisi syytä.
Vuokraamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa, päinvastoin. Sen avulla moni yrittäjä on saanut kasvatettua tilansa nykyvaatimusten edellyttämään kuntoon. Toisaalta vuokraus on tarjonnut sujuvan väylän eläköitymiseen tai muuhun viljelystä luopumiseen.
Kaikkein tehokkainta pellon käyttöä vuokraviljely ei kuitenkaan ole. Lyhyiden vuokrasopimusten vuoksi pellon kunnosta ei välttämättä pidetä yhtä hyvää huolta kuin omista hehtaareista. Kymmenenkään vuoden sopimus ei kannusta ojitukseen tai edes kalkitukseen.
Toinen ongelma ovat ne tuhannet peltohehtaarit, jotka ovat kokonaan tuotannon ulkopuolella. Todennäköisesti suuri osa niistä on sellaisia aloja, joita ei kannatakaan viljellä, mutta joukossa saattaa silti olla jollekin yrittäjälle arvokkaita lohkoja.
Kannattavan maataloustuotannon edellytys on, että pelto on tuottokunnossa – kasvatettiin siinä sitten ruuan raaka-ainetta, rehua tai energiakasveja. Järjestelmän tulisi toimia niin, että kaikki hehtaarit kannattaa pitää hyvässä kunnossa. Nyt näin ei tapahdu. Vuokraukseen ja myös peltokauppoihin tarvitaan uusia, nykyistä toimivampia käytäntöjä. Edes tulevaisuutta varten.