MTK:n vilja-asiamies Max Schulman haluaa käynnistää avoimen arvokeskustelun viljojen ja öljykasvien sadonkorjuuta edeltävän glyfosaattiruiskutuksen käytön eduista ja haitoista.

Erikoista on, jos viljaa ja öljykasveja jalostava teollisuus haluaa suomalaiselta viljelijältä ehdottomasti glyfosaattivapaata raaka-ainetta, mutta esimerkiksi tuontiviljassa olevista jäämistä teollisuus ei ole huolissaan. Glyfosaattikäsiteltyä viljaa tuodaan Suomeen aika ajoin.
Schulman ehdottaa, että glyfosaattikäsittelyn hyödyt pitäisi punnita ensin euroissa. Mikäli hyöty on suuri, pitäisi käsittely Suomessa sallia kaikilla viljoilla ja myös öljykasveilla eurooppalaiseen tapaan.
Jos teollisuus kuitenkin haluaa edelleen glyfosaatista vapaata raaka-ainetta, tulisi korkeimmilla tuotantokustannuksilla viljelty sato korvata viljelijälle. Suoraan sanoen Schulman haluaa, että kotimaiselle glyfosaatista vapaasta raaka-aineesta pitäisi maksaa parempaa tuottajahintaa.

Glyfosaattiviljaa
– ei kiitos
Vilja- ja raaka-aineryhmän johtaja Tarmo Kajander kertoo Hankkija-Maatalous Oy:n kannan olevan edelleen kielteinen ennen puintia tehtäville glyfosaattiruiskutuksille.
Asiasta on Kajanderin mukaan keskusteltu lähes vuosittain yhtiössä. Tähän mennessä joka kerta kokonaisarvioiden lopputulos on ollut kielteinen sadon korjuuta edeltävälle glyfosaattiruiskutukselle. Agrimarket-ketjun ostamassa viljassa toimenpidettä ei sallita, oli kysymyksessä mikä viljan käyttötarkoitus tahansa. Ulkomailta viljaa ei yhtiö tuo ja Suomen Rehun tehtaat käyvät kotimaisella raaka-aineella. Tämä on tavoite jatkossakin.
Viljalla, joka päätyy elintarvikekäyttöön, ei käsittelyä muissakaan maissa yleensä sallita, vaan se on viljelysopimuksien ehdoissa rajattu pois. Jos Suomen kaupallisilla viljamarkkinoilla alkaisi liikkua glyfosaattikäsiteltyä viljaa, erillään pidosta tulisi ketjua rasittavia kustannuksia.
”Vaarana on myös, että käsitelty vilja olisi tämän johdosta nykyistä viljaa halvempaa. Erillään pito ja dokumentointikustannuksia tuleekin tarkastella koko elintarvike- ja rehuketjun osalta”, Kajander kiteyttää.
Interventiovilja on ainut, jossa myöhään tehdylle viljan glyfosaattiruiskutukselle ei ole käyttökieltoa, johtaja Antti Ollila Rautakesko Oy:stä sanoo. Viljan hankinnassa K-maatalous noudattaa tarkoin niitä laatuvaatimuksia, joita kotimaisessa viljakaupassa edellytetään ja viljaa jalostava teollisuus haluaa.
Sama koskee vientiin tarkoitettua viljaa. Glyfosaatin käyttö juuri ennen puintia on näissä tapauksissa ehdottomasti kielletty. ”Siksi K-maatalous ostaa ja välittää teollisuuteen vain sopimussääntöjen mukaan tuotettua viljaa”, Ollila toteaa.
Avena ei tällä hetkellä osta myöskään glyfosaatilla ennen puintia käsiteltyä viljaa mihinkään tarkoitukseen, ei edes interventioon.
”Perusteena on lainsäädäntö ja asiakasvaatimukset. Mikäli nämä muuttuvat, olemme valmiit tarkistamaan kantaamme”, toimitusjohtaja Kaija Viljanen sanoo.


Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 3 /2009

  • Tutkimus: Nenäläpillä hiljainen ja stressitön vasikkavieroitus

    Maidontuotanto: Lypsyrobotilla lisäaikaa muihin navettatöihin

    Osuuskunta: Yhteisostoilla 30 euron alennus rehutonnilta

    Kasvinsuojelu: Glyfosaattitujaus ennen puintia parantaa kannattavuutta

    EU-asetus: Kasvinsuojeluaineita katoaa markkinoilta

    Maanparannus: Kalkkikivijauheiden tehoissa isot erot

    Kasvinsuojelu: Virossa myydään edullisia torjunta-aineita
    Tuontiin tarvitaan Eviran lupa

    Investointituki: Ennakkosuunnittelu kukkaron mukaan

    Kasvinviljely: Katse kohti kasvukautta
    Puolet kylvösiemenistä puolet jo toimitettu

    Muokkaus: Kuokka haastaa aurat

    Ruokinta: Samaa apetta kaikille lehmille

    Luomutuotanto: Metsästä lisätuloja viljatilalle

    Työterveys: Vuosihuolto virittää hyvään työkuntoon

    Yritys: Hanhifarmi tuottaa munat ja paistit

    Terve Eläin: 16-sivuinen liite
    Laajentavan lypsykarjatilan eläinterveyden haasteet

    Toistuvat:
    Huomioita
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Terveisiä
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat
    Timo Lindholm, Jari Peltonen ja Silja Vuori.
  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 2.4. ja Kodin Pellervo 19.3.2009.


  • Pellervon Iso Kalenteri sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.