Viljan hinnan sukellus viime vuonna on saanut viljelijät pohtimaan tarkoin tämänvuotisia viljelysuunnitelmiaan. Mikä kasvi antaisi parhaan ja varmimman tuoton? Moni varmasti myös miettii, onko viisasta kasvattaa viljaa energialaitosten tarpeisiin tai edes oman talon lämmittämiseen.
Maailman viljapörssien liikkeet ovat nopeita ja arvaamattomia – eikä sieltä ole viime aikoina lähetelty positiivisia viestejä ainakaan pohjoismaisille viljelijöille. Vaihtoehtoisia viljelykasveja ei välttämättä ole paljon, ja useiden erikoiskasvien tuotanto perustuu sopimuksiin. Niistäkin osa on jo varattu.
Monen viljelijän mielessä on virinnyt kiinnostus öljykasvien viljelyyn. Siihen onkin perusteita, koska kotimaisilla puristamoilla riittää kapasiteettia ja tuotteilla kysyntää. Rypsivajetta täytetään tätä nykyä tuonnilla. Kasviöljyteollisuus pystyisi käyttämään kaiken suomalaisen rypsin ja rapsin, vaikka viljelyala kaksinkertaistuisi ensi kesäksi asetetusta 150 000 hehtaarin tavoitteesta.
Öljykasvien puolelle kääntyvät myös kevätrypsin ja viljojen katetuottovertailut. Ne osoittavat, että rypsi oli viime vuonna erittäin kilpailukykyinen varsinkin rehuviljoihin verrattuna. Se antoi 20–35 prosenttia paremman katetuoton kaikilla tukialueilla. Kevätvehnään verrattuna ero oli pienempi, mutta rypsi voitti tämänkin kisan.
Ei olisi mikään ihme, jos öljykasvit lohkaisisivat tulevana kesänä tavallista isomman osan Suomen viljelyalasta. Tosin ei olisi hyvä asia sekään, että viljan viljely lakkaisi yhtäkkiä kiinnostamasta. Suomalainen maatalous perustuu edelleen vahvasti viljan viljelyyn.
Tuottaja tekee kuitenkin ratkaisunsa aina sekä taloudellisin että tuotannollisin perustein. Esimerkiksi sotien jälkeen yksi tuottoisimmista viljelykasveista oli kessu.


Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 3 /2010

  • Tutkimus: Maatalousmaisema ja maatilat ovat oikeaa maaseutua

    Koneurakointi: Aurauskalusto käy kuumana

    Hyvä Sato -kilpailu: Luomu jätti peltoon eniten ravinteita

    Valkuaisanalyysi: Viljanostajien tulokset samalla tasolla

    Maidontuotanto: Suurpihatto 330 lypsävälle

    Erikoiskasvit: Viljelysopimuksia niukasti tarjolla
    Tärkkelysohra on haluttu sopimuskasvi
    Öljykasveista ei ylituotannon vaaraa
    Ohran beta-amylaasi vientivalttina
    Pellavajalosteiden kysyntä kasvussa
    Suomalaisella kuminalla neljännes maailmanmarkkinoista
    Helpi palaa jo 40 voimalassa

    Seleenilannoitus: Runsas rikki vähentää seleenin hyötyjä
    Seleenilannoitus joutunee remonttiin

    Lannoitteet: Jätevesilietteet ovat mainettaan parempia

    Agriristeily: Verot kiristyvät, ruuan hinta nousee

    Työhyvinvointi: Tiivis tukiverkosto auttaa pahimman yli

    Sikatalous: Luomulihalla kysyntää – tuottajia puuttuu

    Maatilayrittäjä: Juustoja kuttulasta ja kyyttölästä

    Metsätalous: Päätehakkuut vilkastuneet

    Terve Eläin: 16-sivuinen liite
    Utaretulehdusten ehkäisyyn uusia keinoja

    Toistuvat:
    Uutiset
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Terveenä työssä
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat Antti Saraja, Jussi Knuuttila ja Silja Vuori.

  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 8.4 ja Kodin Pellervo 18.3.2010.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.