Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi

 

Tekijänoikeutta netissä

Vapauden hurma Internetissä vie helposti mukanaan: verkossa jokainen voi itse päättää julkaisemastaan aineistosta toisin kuin perinteisissä viestimissä, joissa toimitaan pitkään hiottujen pelisääntöjen ja yhteiskunnan asettamien velvoitteiden mukaan. Nämä pelisäännöt koskevat myös kotisivuja.

Verkkosivuilla saa olla kaikkea sellaista aineistoa, mikä ei ole hyvien tapojen eikä lakien vastaista. Mielipiteitään saa esittää, mutta ihmisiä ei saa loukata kuvilla eikä kirjoituksilla.

Eniten epäselvyyksiä on tekijänoikeuksista. Tekijänoikeudet teoksiin ovat voimassa vielä 70 vuotta niiden tekijän kuoleman jälkeen. Teoksia ovat kaikki sellaiset, joiden tekeminen on edellyttänyt uutta, omaperäistä ja itsenäistä luomistyötä. Se voi olla yhtä hyvin omaperäinen villapaita kuin runo, teksti, valokuva tai laulunpätkä. Kotisivun tekninen rakenne ei yleensä ole teos.

Valvomista riittää: on arvioitu, että EU:n alueella noin 40 prosentilla kotitalouksista on Internet-yhteys. Euroopan unioni onkin esittänyt verkko- ja tietoturvaviraston perustamista.

Rajansa linkeilläkin

Linkkien tekeminen omilta sivuilta toiselle kotisivulle on pääsääntöisesti sallittua. Hyvä nettitapa edellyttää että ilmoittaa siitä kohdesivun haltijalle. Linkkiä ei pidä tehdä niin, että kohdesivu tulostuu linkittäjän omaan kehysratkaisuun ikään kuin omana aineistona ilmaisematta kohteen nettiosoitetta. Antti Kotilainen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksesta (www.antipiracy.fi) kertoo, että tällaisista syvälinkeistä musiikkisivuille on olemassa oikeuden korvausratkaisu ainakin Ruotsissa. Syvälinkissä kotisivun omistaja voi katsoa menettävänsä myös kaupallisia etuja, mikäli pääsivu sisältää mainoksia.

Eräiltä sivuilta voi vapaasti hakea ja muokata aineistoa. Atk-lehdillä voi olla tällaisia tilaajille tarkoitettuja sivuja. Kuvaohjelmien mukana tulee valtava määrä symbolikuvia.

Yksityiskäyttö

Yksityiskäyttöön kotikoneelleen jokainen voi kopioida toisten teoksia. Nettisivuja saa kopioida ja tulostaa. Niiden siirtäminen verkkoontoisten luettavaksi - tai muu laajempi esittäminen - ei enää ole yksityiskäyttöä. Ohjelmia ja tietokantoja ei saa kopioida.

Kuvia tai niiden osia ei voi luvatta kopioida verkosta esimerkiksi osaksi kotisivuaan. Myös verkkosivuille tehdyt graafiset osiot sisältävät usein omaperäisiä ratkaisuja ja ovat hankitut tiettyä tarkoitusta varten. Ne ostanut kotisivun haltija voi myöntää luvan niiden käyttöön. Lupa voi sisältää korvauksen.

Hyvä tapa vaatii myös kuvaajan nimen ilmoittamisen, vaikka kuvan käyttöön onkin hankittu lupa, taustakuviin tai mainoksiin nimeä ei yleisesti liitetä. Kirjojen tai äänilevyjen kannetkin sisältävät valokuvia, eikä kansia pidä omavaltaisesti viedä verkkoon. Vastuussa on se, joka tällaisen kuvan laittaa jakeluun eikä se, joka sitä sieltä sitten kopioi.

Julkisesta tapahtumasta yleisellä paikalla kuten juhannusjuhlasta voi esittää ottamiaan kuvia, kunhan kuvat eivät loukkaa ketään.

Kotisivuilla tapaa myös erilaisia tuotteiden tai yritysten logoja. Antti Kotilainen toteaa, että niiden luvaton käyttö loukkaa tavaramerkkiä. Ihmisten henkilökohtaisia osoite- tai puhelintietoja ei myöskään saa luvatta käyttää. Kotilainen mainitsee, että yritysten tai järjestöjen toiminnan luonteeseen saattaa sisältyä tarve ilmoittaa yhteystietoja.

Kuka vastaa?

Jokainen vastaa kotisivuistaan. Sivustelu Internetissä ja kopioiminen on helppoa, ja myös tarkoittamattaan saattaa jättää jälkensä pahaan paikkaan: Antti Kotilainen kertoo musiikkikappaleiden mukaan nimetyistä sivuista, jotka ovat johtaneet pornosivuille. Sitä ei esimerkiksi hakuohjelman nuori käyttäjä voi aavistaa.

Keskustelusivujen ylläpitäjä yleensä seuloo sopimattomat lähetykset näkyville tulevien joukosta. Kotilainen katsoo, että jo peruskoulun opetukseen tulisi sisällyttää tietoja paitsi siitä, miten nettiä voi käyttää myös siitä, mihin on oltava lupa. Netissä tulee helposti rikkoneeksi lakia imuroidessaan aineistoa koneelleen. Teokset on yleensä luotu elinkeinotoiminnan harjoittamiseen, ja luvaton verkkolevitys on rangaistavaa. Suomessakin on Kotilaisen mukaan langetettu korvauksia oppikirjan sähköisestä tallenteesta koulun tietokoneella. Koneiden omistajat ja opetustoiminnan valvojat ovat vastuussa niiden sisältämästä aineistosta.

Hyvä kooste opetuskäyttöönkin löytyy tekijänoikeusjärjestö Kopioston sivuilla www.kopiosto.fi linkistä Kopiraitti tai suoraan www.kopiraitti.fi.

Teksti: Markku Nummi
S-posti: markku.nummi@pellervo.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |