Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi



Osuustoiminta on
itsemääräämisoikeuden ilmentymä

Osuuskuntien jäsenyys kulkee isältä pojalle kuin tilanpito. Osuuskuntia leimaa jatkuvuus. Monissa osuuskunnissa on jo kolmas tai neljäs sukupolvi vastuuasemissa. Jokaisen sukupolven on kasvettava osuustoimintaideaan, tulee oppi sitten vanhemmilta, osuuskuntaveteraaneilta, osuuskunnalta tai oppilaitoksesta. 

Osuuskuntia pidetään liian helposti itsestään selvyytenä. Sitä ne eivät kuitenkaan ole. Osuustoiminnalliset yritykset ovat olemassa, koska riittävän moni ymmärtää niiden tarkoituksen, sitoutuu, uhraa aikaansa ja osaamistansa niiden menestyksen eteen.

Osuuskunnat tuovat kilpailua markkinoille ja varmistavat toimivan palvelun saatavuuden. Osuuskunnat ovat yhteisvastuullisia, sillä raaka-aine haetaan kaukaakin.

Elintarvikeketjussa yhteistyö toimii, koska osuustoiminnalliset yritykset ovat ketjun osina. Palveluja tarjotaan sielläkin, missä kannattavuuden edellytykset eivät ole parhaat. On terveellistä tarkastella omaa kuntakeskusta sillä silmällä: tavallisesti sieltä löytyvät osuuspankki, paikallinen keskinäinen vakuuttaja, osuuskauppa ja osuustoiminnallinen puunhankkija. 

Omistajalla on väliä. Lisäarvo ei valu ulkopuolisille sijoittajille, pääoma ei lipsahtele minne sattuu. Osuuskunta on omissa käsissä, eikä se ole spekulaation kohteena. Osuustoiminta ei ole kvartaalitaloutta, vaan osuuskunnilla on liiketoimintansa kautta syvä yhteiskunnallinen tehtävä: ne tukevat jäsentensä elinkeinoa ja taloudenpitoa. Siten osuustoiminta merkitsee todellista sinivalkoista omistajuutta.

Osuuskunta pitää jäsenen puolta, mutta myös jäsenen on pidettävä osuuskunnan puolta. Osuustoiminnallinen malli ei yksin takaa, että hyvää tulosta tulee. Osuuskunta tulee rakentaa tehokkaaksi. Sen liiketoiminnalle pitää varmistaa oikea suunta, sitä tulee johtaa oikealla otteella ja omistajien tulee siihen sitoutua.

Osuuskuntia leimaa tasapainon hakeminen ja jatkuvuudesta huolehtiminen. Osuuskunnilla ja viljelijöillä on kohtalonyhteys. Viljelijät saattavat olla tyytymättömiä epäillessään osuuskuntien menestyvän omistajiensa kustannuksella. Välillä pohditaan, että asia onkin päinvastoin. Omaan yritykseen on suhtauduttava pitkäjänteisesti, eikä suhde osuuskuntaan saa olla riistävä - sen seiniä ei tule syödä. Vain taloudellisesti vahva yritys voi maksaa kunnollista tuottajahintaa. 

Ruotsissa on sanottu, että jos viljelijät eivät huolehdi osuuskunnistaan, he joutuvat monikansallisten yritysten traktorinkuljettajiksi. Avoimessa markkinataloudessa osuuskuntien taloudellinen ja yhteiskunnallinen avainrooli kirkastuu entisestään. Rahavirtojen ja toimitusvarmuuden takaa paljastuu, että syvimmiltään osuustoiminta on talonpoikien itsemääräämisoikeuden ilmentymä.

Teksti: Sami Karhu
S-posti: nimi@pellervo.fi

 

| Sivun alkuun | Tekstit 4/05 | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |