Lawsonian aiheuttamien oireiden kirjo ulottuu käytännössä oireettomuudesta äkkikuolemiin. Sikojen ikä ja vastustuskyky tartuntahetkellä vaikuttaa sairauden vakavuuteen. Tauti tarttuu sairaiden sikojen ulosteista.

Tartuntaa kantavien sikojen ulosteissa on runsaasti Lawsonia-bakteereita. Toiset siat saavat tartunnan suun kautta tonkiessaan sairaiden sikojen ulostetta.
Kaikki oireilevat siat erittävät bakteeria ulosteessaan. Lisäksi osasta oireettomien, mutta tartunnan saaneiden sikojen ulosteesta löytyy Lawsoniaa. Eritys voi jatkua kiusallisen pitkään, jopa yli kaksi kuukautta.
Karsinan sisällä tartunnan leviämisen ymmärtää helposti. Karsinasta ja osastosta toiseen tauti siirtyy joko eläimiä siirreltäessä tai pesemättömien jalkineiden tai työvälineiden mukana. Tilalta toiselle siirtyminen tapahtuu tavallisimmin ostoeläinten mukana.
Lawsonia-bakteeri voi säilyä hengissä ja tartuntakykyisenä sikalaympäristössä viikosta kahteen viikkoon.
Sikojen siirrot ja sekoitukset altistavat taudin puhkeamiselle. Myös sään äkilliset vaihtelut, erityisesti suuret vaihtelut yö- ja päivälämpötilojen välillä yhdistettynä kosteaan ilmaan, voivat saada aikaan taudinpurkauksen.


Välikasvatusikäinen
porsas tyypillisin uhri

Vieroitettujen porsaiden lievä ripuli tai jopa pelkkä epämääräinen huonokuntoisuus sekä alentunut ruokahalu ja hidastunut kasvu ovat tyypillisiä Lawsonian lievän, kroonisen muodon oireita. Sairastuvat siat ovat tavallisimmin ylittäneet varsinaisen vieroitusripuli-iän.
Sairastumisten ajoittumisessa on toki melkoisia tilakohtaisia vaihteluita. Yksittäiset kuolemantapaukset kuuluvat kuvaan. Välikasvatusvaiheen porsaat tuntuvat kituuttavan miten kuten kahden–kolmen kuukauden ajan, jonka jälkeen sairastumiset tapaavat vähentyä.
Selvemmin kuin sikojen oireista päättelemällä, tilalla jylläävän Lawsonia-taudin näkee sikojen päiväkasvun hidastumisena, jos kasvua seurataan. Lawsoniaa sairastava sika ei kasva terveiden tahtia, vaikka olisikin muutoin oireeton. Osviittaa asiasta voi toki huomata välitysiän kasvamisena tai sikojen myöhästyneenä siirtona lihasikalaan sekä ruuhkaantuneesta porsitus- ja välikasvatusosastosta.


Lihasioilla tauti
on äkäisempi

Nuorilla sioilla, noin neljän kuukauden iästä ylöspäin, Lawsonia on nopeampi ja selväoireisempi tauti. Ensimmäinen oire on tyypillisesti tahmainen, tumma uloste. Ulosteen ulkonäön muutokset johtuvat suoliston limakalvon verenvuodosta.
Osa sioista voi kuolla ilman edeltäviä oireita. Noin puolet oireilevista sioista heittää henkensä. Henkiin jäävillä toipuminen tapahtuu lyhyen ajan sisällä ja varsin täydellisesti.



Uusin lehti

SISÄLTÖ 5/2007

  • Kasvinviljely
  • Typellä tehoa ja tulosta
  • Tilusjärjestelyillä lisää tuottavuutta
  • Valitse apila olosuhteiden mukaan
  • Salkun kanssa pellolle
  • Terve eläin
  • 16-sivuinen liite
  • Lawsonia – seuraava hävitettävä sikatauti
  • 100+
  • Ilmasto lämpenee – hyöty vai haitta suomalaiselle viljelijälle?
  • Koordinaatit maanäytteisiin
  • Nuoret nujertavat EU-peikon
  • Maatilan Pellervon lukijamatka Gardajärvelle
  • Uusi viljanostaja haluaa vipinää viljamarkkinoille
  • Kasvinviljely
  • Ympäristötuki valmistui viime metreillä
  • Lisätoimenpiteitä löytyy joka lähtöön
  • Ympäristötuella iso merkitys liikevaihdossa
  • Peittaus on perusturva hyvälle kasvulle
  • Aarin laitepaketti hivuttaa täsmälannoitusta eteenpäin
  • Kotieläintalous
  • Raatokylmiö isoonkin tarpeeseen
  • SPR-ritilänpuhdistaja tuli taloon
  • Luomu-Pellervo
  • Selvitä teema
  • Talous ja markkinointi
  • Kankaisten Öljykasvien rypsiöljyn tuotanto kasvussa
  • Rypsi rökitti monta viljaa kannattavuudessa
  • Kyytiä viljankuivauksen pääomakuluille
  • Teräksen hinta kaatoi Altian etanolitehtaan
  • Luomuviljasta pulaa maailmalla
  • Toistuvat
  • Pääkirjoitus
  • Vähätalo
  • Verkossa Nummi
  • Antinpoika
  • 100+ Terveys
  • Vaaran paikka
  • Väinö Vältti
  • Huomioita
  • Nollarajalla
  •  
  • Kannen kuvat Jussi Knuuttila, Silja Vuori ja Arto Pietilä
    Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 14.6. ja Kodin Pellervo 16.5.2007.