Mitä kylvää...
Nykyisin viljelijä tietää tarkalleen, mitä kylvää. Mutta yllätyksiäkin tulee. Eniten niitä ilmenee puutarhakasveilla. Tuloksen näkee vasta kasvustosta.
Luomupuutarhurit valittavat siementen ja istukkaiden laatua. Syylliseksi on sanottu muun muassa luomusiemenen käyttövaatimusta. Joutuu ottamaan viljelyyn lajikkeita, joiden ulkoinen ja sisäinen laatu eivät täytä odotuksia. Myös itse siemenen laadussa on vikaa; vakuustodistuksen itävyystieto ei pidä paikkaansa, lajikkeen sisällä on epäyhtenäisyyttä, istukkaat ovat pilaantuneita, jne.
Luomulisäysmateriaalimarkkinat ovat vielä alkuvaiheessa. Suurten markkinoiden mukanaan tuomia valikoimaetuja saadaan vielä odottaa, sillä niin meillä kuin muuallakin voidaan käyttää erillisluvilla tavanomaista lisäysaineistoa.
Luomusiemenen käyttövaatimus on sinänsä tärkeä osa luomutuotantoa, mutta onko järkevää edes ajatella, että kaikista mahdollisista lajikkeista olisi myös luomusiementä saatavissa? Pitäisikö ryhtyä kokeilemaan omavaraista siementuotantoa varsinaisen tuotannon ohessa lajeista, joiden alkuperäinen siemen ei ole hybridi? Vai pitäisikö suomalaisten viljelijöiden sitoutua ostamaan valikoiduilta tuottajilta muualla Euroopassa meitä varten viljelty siementavara? Suomalaisen luomupuutarhatuotannon tarpeita varten ei ilmeisesti kovin laajoja viljelyksiä tarvittaisi.
Peltokasvien lisäysmateriaalin ongelmat Suomessa kohdistuvat perunan ja heinäkasvien siementuotantoon. Siemenperunan kohdalla uhkana on meille sopivien lajikkeiden siemenen tuonti Keski-Euroopasta. Perunan tautiriskin voidaan odottaa kasvavan sitä mukaa, kun aineistoa siirretään pitkiä matkoja pohjoisemmaksi kasvatuspaikaltaan.
Apilaa ja timoteita lukuun ottamatta muut nurmisiemenet ovat lähes kokonaan tuontitavaraa. Nurmisiementuotannon viljelytekniset ja hallinnolliset ongelmat Suomessa pitäisi pian ratkaista, jolloin luomutuotannon sisään saataisiin uusia tuotantovaihtoehtoja ja koko ketjusta entistä uskottavampi.
...sitä niittää
Tältä vuodelta lisäysaineiston tuottama laatu on jo useilla kasveilla näkyvissä. Joissakin tapauksissa sadon käyttölaatua joudutaan arvioimaan uudelleen. Sopimustuotannossa tulee silloin neuvoteltavaksi vaihtoehtoinen käyttökohde tai edessä on uusien markkinoiden etsiminen.
Peltokasveilla sopimuksia tehdään yleensä korkeimmasta käyttölaadusta. Laatuodotusten petettyä erä siirtyy rehuketjuun. Rehusopimusten vaihtoehtona on harvoin leipä- tai mallaslaatu.
Puutarhatuotannossa käyttölaadun vaihtoehtoja on tarjolla vähän. Tilannetta parantaisi luomutilojen nykyistä tiiviimpi verkottuminen niin, että muun muassa kakkoslaadun jalostaminen markkinakelpoisiksi tuotteiksi voisi toimia kannattavasti. Verkottumisen pahin este on tällä hetkellä luomutilojen sijoittuminen harvaan. Viljelijät eivät tapaa toisiaan riittävän usein, eivätkä näin ollen pääse edes kokeilemaan yhteistyökykyään.
Monissa maakunnallisissa hankkeissa luvataan kehittää verkottumista. Mutta mikäli verkoston jäsenet ovat eri maakunnista, saattaa hankkeen mahdollistama verkonsilmä jäädä vetosolmuun TE-keskusten välisen rahoitusyhteistyön vaihtelun takia. Hankkeen rahoituspäätöksen toivoisi olevan voimassa myös toisen TE-keskuksen alueella.
Esa Partanen
Teksti:
| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |