Turva turpeessa

Monissa maissa on vallalla voimakas pyrkimys pois bensiini- ja maaöljyriippuvuudesta. Jo kauan on puhuttu peltojen non-food-tuotannosta ja nyt se hetki sitten on koittanut. Homma pyörii kannattavasti, koska valtiot ovat valmiita tukemaan biopolttonesteiden tuotantoa ja kulutusta.

EU on asettanut omat kunnianhimoiset tavoitteensa: Vuonna 2010 vaihtoehtoisten polttonesteiden osuuden tulee olla 5,75 prosenttia ja siitä kymmenen vuoden kuluttua jo viidennes. Tuo 20 prosenttia jakautuisi siten, että uusiutuvia olisi kahdeksan prosenttia, maakaasua kymmenen ja vetyä kaksi prosenttia. Suomen tavoite on sama kuin EU:n, 5,75 prosenttia vuonna 2010.

Suomessa on autoja vajaat kolme miljoonaa, niistä dieseleitä noin 300 000. Bensiiniä palaa maassamme vuodessa 2,5 miljardia litraa, dieseliä 2,4 miljardia. Hiilidioksidia syntyy moottoreiden käydessä 11,8 miljoonaa tonnia vuodessa. Syntyy muutakin, valtiolle verotuloja yksistään liikenteen osalta bensiinistä 1,5 miljardia euroa ja dieselistä 747 miljoonaa.

Tekniikka kehittyy nopeasti tarpeen myötä. On mädätystä, on kaasutusta ja on hydrolyysiä. Raaka-aineeksi käy miltei mikä tahansa eloperäinen materiaali: viljelykasvit, elintarviketeollisuuden sivutuotteet, puubiomassa, metsätähde, metsäteollisuuden sivuvirrat, biojäte ja yhdyskuntajätteiden biohajoava osa. Saadaan metaania, vetyä, biodieseliä, metanolia ja etanolia.

Sitten on tietysti jokamiehelle tutuin tapa: tislataan viinaa eli etanolia viljasta tai puusta. Sivutuotteena tulee viljasta rehua ja puusta polttoainetta.

Puuta Suomessa riittää. Vuotuinen kasvu ylittää kokonaispoistuman reilusti. Lähes sata miljoonaa mottia kasvaa ja noin 70 miljoonaa poistuu metsistä. Viimeisten 50 vuoden aikana metsien puuvaranto on kasvanut runsaalla kolmanneksella.

Metsän lisäksi Suomessa on valtava määrä suota, 9,4 miljoonaa hehtaaria. Silloin, kun soiden ojittaminen oli suotavaa toimintaa, ehdittiin ojittaa puolet tuosta alasta. Luonnontilassa soista on kolmannes, suojelussa 11,7 prosenttia. Sitten mennäänkin pienempiin määriin. Maatalouskäytössä soista on 2,6 prosenttia ja turvetuottajilla 1,4 prosenttia. Joitakin prosentin osia on vielä teiden ja tekoaltaiden alla.

Soissa Suomella on valtava energiapotentiaali. Se on lähes kymmenkertainen metsien puuvaroihin verrattuna. Norjan öljyvaroihin verrattuna se on kolminkertainen ja Pohjanmeren öljyvaroihin verrattuna kuusinkertainen.

Täytyy ihmetellä keskustelua siitä, onko turve uusiutuva luonnonvara vai ei. Sammal kasvaa ja suon pinta nousee vuosi vuodelta. Mikä siinä on epäselvää? Kuitenkin turpeelle on pitänyt luoda oma luokkansa fossiilisten ja uusiutuvien väliin. Turve on pykälänikkareiden mukaan ”hitaasti uusiutuvaa biomassaa”.
Kyseessä ovatkin päästökaupan kiemurat. Siinä leikissä turve luetaan fossiilisiin polttoaineisiin. Ojitetut suot ovat hiilidioksidin päästölähteitä. Turvetuotanto kannattaakin ohjata sinne, jotta päästöjä vältetään. Kun käytöstä poistetun turvesuon pohja metsitetään, siitä tulee hiilinielu. Turpeen päästökerroin pitäisikin laskea elinkaariajattelun mukaisesti, eli 300 vuoden sihdillä.
Tuntuu hyvältä ajatella, että kriisin sattuessa meillä on turpeessa mittava energiavarasto omasta takaa.