GMO
koskettaa
eniten luomuviljelijää
Hallinnon, tutkimuksen ja agribisneksen sisällä käydään kohtalaisen vilkasta keskustelua geenimuunneltujen organismien käytöstä rehuissa ja elintarvikkeissa. Hallinnolla on kiire saada valmiiksi säännöt ja määräykset rinnakkainelosta ja tahattoman sekoittumisen raja-arvoista.
Tutkijat pitävät geenimuuntelua mielenkiintoisena ja haastavana tieteenalana. Elintarvike- ja maatalousalan liike-elämä lataa suuria odotuksia gemon liepeillä tapahtuvaan liiketoimintaan.
Tavallinen viljelijä saattaa tuumia, että antaahan noiden nyt höyrytä. Otan kantaa gemoon sitten, kun se oikeasti eteen tulee. Viljelijöiden kantaa asiaan ei ole valtakunnallisesti tutkittu, joten arvio perustuu näppituntumaan.
Asia on kuitenkin jo nyt hyvin ajankohtainen nimenomaan viljelijöille - sekä tavanomaista että luomua harjoittavalle. Ensinhän maatiloilla on tuotettava raaka-aine jalostusprosessiin ja vasta monen mutkan kautta se on kuluttajan ulottuvilla elintarvikkeena ja eläinten rehuna. Ketjun loppupään ostohalukkuus ratkaisee lopulta tuotannon todellisen kysynnän. Kaikki työ tähän saakka on odotuksia ja toiveita, siis narulla työntämistä.
Vaikka gemo on luomuviljelyssä yksiselitteisesti kielletty, niin silti sen viljelyyn tulo koskettaa ensimmäisenä luomuviljelijää. Kuluttajallehan kerrotaan, että ainakin luomutuotanto on gemosta täysin vapaata ja sen vuoksi ei heikkonäköisenkään tarvitse etsiä gemon käyttömerkintöjä luomutuotepakkauksesta. Tavanomaisissa tuotteissa merkintävelvollisuus on.
Luomuväen mielestä nyt, kun meillä on esimerkkejä maailmalta siitä, miten helposti gemo voi sekoittua gmo-vapaaseen tavaraan, pitäisi laatia kauaskantoiset säädökset laajamittaisesta gemon sallimisesta peltoviljelyyn ja kotieläintalouteen. Esimerkiksi Kanadan rypsinviljelyalueella perinteisen ja gemojalostuksen tulokset ovat niin pahasti sekaisin, että luomurypsin tuotanto ei ole enää mahdollista!
Rinnakkain elo - tahaton sekoittuminen
Rinnakkain viljely ja tavaroiden erillään pito on luomuviljelijälle tuttua jo nyt tavanomaisen tuotannon rinnalla. Gemo tuo siihen lisäväriä, sillä jo siemenestä lähtien tarvitaan testejä sen selvittämiseksi, onko joukkoon eksynyt gemoja. Jos on, niin sitten pitää tietää, ovatko ne joutuneet sinne tahattomasti vai tahallisesti. Tahattoman sekoittumisen raja on EU:n yleisperiaatteessa 0,9 prosenttia. Sen ylittävä määrä on merkittävä tuotepakkaukseen tai tuotteen mukana kulkeviin asiakirjoihin.
Luomun osalta tuo vajaan prosentin esiintymä - tahallisesti tai tahattomasti - on tilan tuotannolle "äkkikuolema", sillä tavara ei täytä enää luomutuotteen ehtoja! Siitä alkaa ketjureaktio: pitkään luomuna viljellylle tilalle on luotava erillään pitojärjestelmä, luomumerkityt pakkaukset ovat käyttökelvottomia, valvontaan tulee lisätöitä, gemo-testissä kärähtämisen luoma epäilyksen varjo laskeutuu tilan luomutuotannolle arvaamattomaksi ajaksi, jne. jne.
Luomuliiton mielestä siemenmateriaalin tahaton pitoisuus saisi olla korkeintaan promille tai promillen kymmenesosa, vaikka valmiin tuotteen pitoisuus sallittaisiinkin korkeammaksi. Viljelijän vaikuttamismahdollisuudet lopputuotteen gemo-pitoisuuteen ovat hyvin vähäiset sen jälkeen, kun raaka-aine on lähtenyt tilalta. Tässä kohtaa lukija voi kysyä: "Miksi ei mennä kerralla ympyriäiseen nollatoleranssiin?" No siksi, että absoluuttisen nollan mittaaminen on mahdotonta.
"GMO - ajokortti"
Olemme esittäneet, että gemo-materiaalien käyttö edellyttäisi viljelijältä tutkintotodistusta koulutuksesta, jossa muun muassa gemo-tuotannon etiikka, ympäristövaikutukset ja tilakohtaiset hyödyt sekä viljelijän vastuu mahdollisessa vahinkotapauksessa selvitettäisiin. Viljelijä suorittaisi kurssin päätteeksi tutkinnon, jonka perusteella hänen edellytetään tietävän toimintansa mahdolliset vaikutukset maaperään ja ympäristöön.
Tutkinnosta olisi hyötyä gemo-tuotantoon pyrkivälle viljelijälle. Erillisellä tutkinnolla, "gemo-ajokortilla" hän kohottaisi tilan markkinointivalmiuksia! Kuitenkin erilaisissa työryhmissä on muilta tahoilta esitetty, että josko riittäisi, että sopimusviljelyttäjä tai gemo-siemenen myyjä valistaisi riittävästi viljelijää.
Vaikka edustan viljelijöitä ja luotan heidän vastuuntuntoonsa ja keskivertokansalaista korkeampaan eettiseen moraaliin luonnon kanssa toimiessaan, niin en voi millään uskoa, että asian perinpohjainen valaiseminen, hyötyineen haittoineen, etuineen ja uhkineen jätettäisiin yksinomaan gemosta taloudellista hyötyä odottavan vastuulle.
Esa Partanen
Teksti:
| Sivun alkuun | Sisältö 9/04 | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |