Viljan hinnan nousua osattiin odottaa, ja viljaviisaiden mukaan kehitys on ollut jo pidempään ennustettavissa. Monet tuottajat lukivat kuitenkin aluksi arastellen hintauutisia, koska viime vuosien kokemukset ovat opettaneet, että tuottajahintojen suunta on ollut enimmäkseen alaspäin. Eräs viljelijä epäili uutisia alkukesästä tämänvuotiseksi Ruokolahden Leijonaksi, mutta päätyi lopulta uskomaan tosiasian, kun kauppaa ryhdyttiin käymään omasta sadosta.
Koko maataloustuotanto sekä meillä että maailmalla perustuu viljaan, joten sen hinnan muutoksilla on suuri vaikutus tuottajien lisäksi koko elintarvikeketjuun ja lopulta myös kuluttajaan. Suomessa viljan hinnan kohoaminen lähemmäs tuotantokustannuksia on ilman muuta hyvä asia viljatilan kannalta. Kotieläintuotannossa viljan hinnan nousu merkitsee eittämättä rehujen kallistumista. Heidän on kuitenkin viljantuottajaa vaikeampi siirtää kohonneita kustannuksia ”omaan laskutukseensa”. Lihataloilta tai meijereiltä tuskin löytyy väljää rahaa tilityshintojen nostoon ilman, että ne saavat kaupalta paremman hinnan tuotteistaan.
Jos markkinatalous toimisi oikein ja ennustettavasti, hintapaineiden kuuluisi edetä ruokaketjussa porras portaalta loppukäyttäjään asti. Kasvin-, lihan- ja maidontuottajat sekä jalostava teollisuus saisivat oikeutetut korvaukset raaka-aineen kallistumisesta. Suuret lihatalot ovat jo ilmoittaneet, että tuotteiden hintoja on lähiaikoina korotettava reippaasti. Lihatalot ovat syystäkin huolissaan raaka-aineen saatavuudesta ja tietävät, etteivät lihantuottajat kestä nykyisillä tilityshinnoilla kustannusten nousua.
Kaikkein nopeimmin ja voimakkaimmin viljan kallistuminen heijastuu viljaruokintaan perustuvaan sian- ja siipikarjanlihan tuotantoon. Nautapuolella kustannusten kohoamista on hieman helpompi torjua, mutteivät nautatilatkaan tietenkään selviä ilman tuotantokustannusten nousua.
Kuluttajatutkimusten mukaan suomalaiset haluavat syödä kotimaista ruokaa. Monet ovat myös valmiita maksamaan siitä tuontiruokaa korkeampaa hintaa. Haastatteluissa kehutaan suomalaisen tuotannon laatua ja arvostetaan koko ruokaketjussa tehtyä työtä. Kun kuluttaja avaa kukkaronsa kaupan kassalla, mielipiteet ovat jo ennättäneet muuttua. Silloin hinta on ainoa määräävä tekijä.
Kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista ruokaan kuluu nykyisin niin pieni siivu, että viljan hinnan aiheuttama ruoan kallistuminen jää lähes merkityksettömäksi. Toinen asia on, ymmärtääkö ”valistunut kuluttaja” tämän. Ruoka kun ei saisi hyvinvointi-Suomessa maksaa oikeastaan mitään, vaikka kaikki muut hinnankorotukset otetaan melko tyynesti vastaan. Sähkön hintakin on jatkuvassa liikkeessä, mutta laskut maksetaan ilman suurempia mutinoita. Toivottavasti pieni korotus ruoan hintaan ei synnytä suurta meteliä. Viljan tuottajahintahan on vasta lähestymässä todellista arvoaan. Ruoka on aina hintansa väärti.



Uusin lehti

SISÄLTÖ 9/2007

  • Kasvinviljely
  • Asikkalan Puuha-Pete tarttuu tilaisuuksiin
  • Tilayhtymä siirsi luomuun lähes 200 hehtaaria
  • Vapo haluaa lisää ruokohelpeä
  • Peppi pysyy pystyssä
  • Terve eläin
  • 16-sivuinen liite
  • HYTU-projekti tuotti yllättäviä tuloksia
  • 100+
  • Viljan hinta kiipeää ylöspäin
  • Lähiruoan tuottajat etsivät markkinaväylää
  • Nurmen tuotanto on taitolaji
  • Samposta uusi Superior-malli
  • Farmarissa runsas valikoima
  • Rahoitukseen rakennemuutos
  • Kotieläintalous
  • Enemmän sikoja ja lisää vapaa-aikaa
  • Luomulehmät syövät pian vain luomurehua
  • Luomuviljaa, vasikan- ja naudanlihaa
  • Talous ja markkinointi
  • Edullista energiaa metsästä, auringosta ja järven pohjasta
  • Työtapaturma johti ammatinvaihdokseen
  • Liikkeenjohto korostuu tanskalaistilalla
  • Olki energiaksi Tanskassa
  • Kronen korjuukoneet järeytyvät
  • Toistuvat
  • Pääkirjoitus
  • Vähätalo
  • Verkossa Nummi
  • Antinpoika
  • 100+ Terveys
  • Väinö Vältti
  • Vaaran paikka
  • Huomioita
  • Nollarajalla
  •  
  • Kannen kuvat Kimmo Haimi, Rauni Konsti-Ojanen ja Veijo Leino.
    Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 4.10. ja Kodin Pellervo 20.9.2007