Maa- ja metsätalousministeriön puitteissa toimiva puumarkkinatyöryhmä on päättänyt, että puun hintatilastointia tarkennetaan. Ajantasaisen ja kohdennetun hintatiedon avulla metsänomistajilla on paremmat mahdollisuudet suunnitella puun myyntejä.
Virallista puun hintatilastointia hoitaa Metsäntutkimuslaitos, joka kerää tiedot suurimmilta puun ostajilta. Tietojen kattavuudessa on kuitenkin ollut toivomisen varaa, sillä itsenäiset sahat eivät ole tiedon keruussa mukana olleet. Jatkossa myös Suomen Sahojen jäsenyritykset toimittavat puun hintatiedot Metsäntutkimuslaitokselle.
”Tavoitteet hintatilastoinnin kehittämisestä ovat tiedossa, mutta yksityiskohdat ja toteuttamisaikataulu vielä avoimia”, kertoo tutkija Martti Aarne Metsäntutkimuslaitokselta. METLAssa tehdään parhaillaan pohjatyötä tilastoinnin kehittämiseksi, yksityiskohtien osalta tarvitaan vielä puumarkkinatyöryhmän päätöksiä.
Kaikkien nähtävillä olevat puun hintatiedot Metsäntutkimuslaitos on julkistanut suuralueittain kuukausikohtaisina. Maksullisena palvelua on voinut saada viikon jaksoilta, näitä tietoja on ollut nähtävillä lisäksi joillakin internet-sivustoilla.
Puun hintatiedot on tähän saakka ilmoitettu puutavaralajeittain erikseen pysty- ja hankintakauppojen osalta. Jatkossa tilastointia on aiottu tarkentaa niin, että hintatiedot ovat saatavissa erikseen ensiharvennuksista, muista harvennuksista ja uudistushakkuista. Keskustelua on käyty myös siitä, että entistä tärkeämmäksi puutavaralajiksi tullut pikkutukki voitaisiin ottaa tilastoissa erilleen.
Tulevaisuudessa muutoksia tulee myös alueisiin, joilta puun hintatiedot kootaan yhteen. Liian laajaksi nähty Pohjanmaan alue jaetaan kahtia, jolloin päästään siihen, että esimerkiksi Koillismaan ja Suupohjan hintatiedot erottuvat paremmin. Hinnat tultaisiin ilmoittamaan seitsemälle suuralueelle toteutuneiden kauppojen keskiarvoina, kun tähän asti alueita on ollut mukana kuusi.
Metsänomistajien ei tarvitse tehdä puukauppaa pelkkien julkisten hintatilastojen avulla, sillä tieto paikallisesta puun hintatasosta on aina metsänhoitoyhdistyksessä. Metsänhoitoyhdistykset kilpailuttavat toimeksiannolla myytäväksi saamiaan leimikoita. Ostotarjoukset näihin kysytään kaikilta alueen puunostajilta ja näin hintatieto pysyy ajan tasalla.



Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 9 /2010

  • Tutkimus: Puna-apila maistuu lehmille ja maitotuotos parantuu

    Naudanlihantuotanto: Ohjat ja opit omissa käsissä

    Hyvä sato -kilpailu: Sadot on nyt puitu

    Uudet viljelykasvit: Vaikeissa oloissa syntyi yllätyksiä

    Pellon kunto: Humus hillitsee ravinnepäästöjä

    Viljamarkkinat: Hinta hakee paikkaansa

    Maanparannus: Raskas sooda oli raskas pettymys

    Koneet ja tekniikka: Huippuluokan juottoaltaita
    Automaattinen hydrauliikan pikakytkentä etenee
    Tulevaisuudessa rikat kenties sähäytetään hengiltä sähköllä
    Kasvinsuojeluruiskujen kuntotestaus uudistuu

    Metsäkoneet: Metkon metkat trendit

    Metsä: Lannoittaminen on varma sijoitus
    Myrskypuut: Korjuu käynnistyi vauhdilla
    Puukauppa: Teollisuuden puun tarve kasvussa
    Metsä: Puun käyttöön lisää tehoa

    Viljelykoe: Tryffeleistä uusi tulonlähde

    Terve Eläin: 16-sivuinen liite
    Automatiikka apuna terveydenhoidossa

    Toistuvat:
    Uutisia
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat Jari Peltonen ja Timo Lindholm.

  • Seuraava Maatilan Pellervo ja Pellervon Iso Kalenteri ilmestyvät 18.11. ja seuraava Kodin Pellervo 14.10.2010.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.