Viime kesänä saattoi Suomen pelloilla nähdä perinteisten viljelykasvien rinnalla vähän harvinaisempaakin kasvatettavaa. Monella pellolla kukkivat syyskylvöiset öljykasvit ja härkäpapua viljeltiin jo lähes 10 000 hehtaarilla. Joku kokeili lupiinia.
Kasvukausi oli alusta lähtien oikukas; keväällä vaivasivat liiat sateet, myöhemmin ennenkokematon helle ja kuivuus.
Syksyllä korjattiin määrältään ja laadultaan kirjava sato, mutta mahtui mukaan mieluisiakin yllätyksiä. Esimerkiksi syysrapsista saatiin hurjia satoja. Tässä Maatilan Pellervossa kolme viljelijää kertoo, millaisin keinoin he pääsivät näin hyvään tulokseen.
Härkäpapu on saanut monet viljelijät innostumaan. Ei mikään ihme: kotieläintilat saavat siitä hyvää rehuvalkuaista ja on härkäpavulla merkitystä myös valkuaisomavaraisuuden kannalta.
Kuivuus vaivasi pahoin monen tuottajan ensimmäisiä härkäpapuviljelmiä, mutta kohtuullisiakin satoja päästiin korjaamaan. Muutama viljelijä kokeili myös lupiinia; ja aikoo jatkaa, vaikkei tämänvuotinen sato ollutkaan paras mahdollinen.
Uusille viljelykasveille täytyy toivottaa menestystä. Ne antavat maatilayrittäjille tuoreita vaihtoehtoja tuotantonsa suunnitteluun ja kustannusjahtiin.
Vieläkin villimpiä viljeltäviä on mahdollisesti tulossa. Tässä lehdessä kerrotaan myös hankkeesta, joka selvittää tryffelin kasvatusta Suomen oloissa. Näkymät ovat pienessä mitassa lupaavia. Maistuisiko tryffelin viljely? Tuotteen kilohinta ainakin on kohdallaan.
Mielenkiintoisia lukuhetkiä!



Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 9 /2010

  • Tutkimus: Puna-apila maistuu lehmille ja maitotuotos parantuu

    Naudanlihantuotanto: Ohjat ja opit omissa käsissä

    Hyvä sato -kilpailu: Sadot on nyt puitu

    Uudet viljelykasvit: Vaikeissa oloissa syntyi yllätyksiä

    Pellon kunto: Humus hillitsee ravinnepäästöjä

    Viljamarkkinat: Hinta hakee paikkaansa

    Maanparannus: Raskas sooda oli raskas pettymys

    Koneet ja tekniikka: Huippuluokan juottoaltaita
    Automaattinen hydrauliikan pikakytkentä etenee
    Tulevaisuudessa rikat kenties sähäytetään hengiltä sähköllä
    Kasvinsuojeluruiskujen kuntotestaus uudistuu

    Metsäkoneet: Metkon metkat trendit

    Metsä: Lannoittaminen on varma sijoitus
    Myrskypuut: Korjuu käynnistyi vauhdilla
    Puukauppa: Teollisuuden puun tarve kasvussa
    Metsä: Puun käyttöön lisää tehoa

    Viljelykoe: Tryffeleistä uusi tulonlähde

    Terve Eläin: 16-sivuinen liite
    Automatiikka apuna terveydenhoidossa

    Toistuvat:
    Uutisia
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat Jari Peltonen ja Timo Lindholm.

  • Seuraava Maatilan Pellervo ja Pellervon Iso Kalenteri ilmestyvät 18.11. ja seuraava Kodin Pellervo 14.10.2010.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.